Like sharks love blood || Joonas Porko x reader

8. musta lammas

Violan pov:

Heräsin sokaisevan kirkkaaseen aamuaurinkoon, joka täytti huoneeni. En ilmeisesti sulkenut verhoja eilen.

Nostan päätäni tyynystä, sattuu. Myönnetään, minulla on huono viinapää. Jo pienestä määrästä alkoholia tulee hirveä päänsärky.

Olotilani kuitenkin parani heti, kun muistin pääseväni muuttamaan huomenna. Oma kämppä, oma rauha...

Nousin ylös hieman vaivalloisesti ja tallustin keittiöön vain Aleksin ylisuuri t-paita päälläni. Ei ole poikaystävää, joten veljen vaatteet käyvät täydellisesti.

Kaivoin Buranaa kaapista ja otin lasiin vettä. Join sen ja nielaisin tabletin.

"Ei oo viinapää yhtää kestävämpi ku kuus vuotta sitte." "Huisaatana älä kehtaa säikytellä!" Aleksi vain nauroi tuolle.

Tosiaan, taipaleeni alkoholin kanssa alkoi jo 14-vuotiaana, kun rakas isoveljeni piti kotibileet porukoiden ollessa reissussa. Oli mahtava ilta, seuraava aamu ei niinkään...

"Otaksä safkaa?" Aleksi kysyi. "Ei pysty nyt", vastasin. Laahustin takaisin sänkyyn, yritän saada nukuttua vielä edes tunnin.

Heräsin myöhemmin uudestaan, pääkipu ainakin on helpottanut. Tunnen kuitenkin oksennuksen olevan tuloillaan. Juoksen Usain Boltin tahdilla vessaan ja tyhjennän viinit ja luultavasti myös sisuskaluni. Aleksi seisoo ovella nojaten ovenkarmiin.

"Hei pari lasii viinii" , hän totesi huvittuneena. "Joo emmätiiä miten täs näi kävi", valitin. "Paljo kello?" "Kohta kolme", tuo vastasi tyynesti. "Vittu kolme?" Ihmettelin ääneen. "Jep", Aleksi totesi edelleen tyynenä lähtiessään olohuoneeseen ja jättäessään siskonsa kuolemaan vessan lattialle. What a bitch.

Vihdoin saatuani vähän leipää ja mehua alas kurkustani, päätin alkaa edistämään muuttoani, joka tapahtuu huomenna. Tai no, ei tapahdu jos tavarat eivät ole laatikoissa huomiseen mennessä...

"Allupallu voikko nää auttaa mua täs pakkaamises nii saatas nää kamat laitettuu viel tänä vuonna?" Huudan olohuoneessa lepäävälle Aleksille. Tiedän hänen vihaavan tuota lempinimeä, ja siksi se onkin erittäin tehokas.

"Älä jumalauta kutsu mua enää Allupalluks tai mä alan kutsuu sua Villupi-" "Et vittu edes yritä tai mä kerron äitille", keskeytin hänet ennen kuin oltaisiin löydetty itsemme painimasta lattialla. "Voitko auttaa näiden kans?" "Onks pakko?" "On." "Vitut." "Mä soitan äitille sit." "Siitä vaa."

Pakkasin tavaroitani kylppärissä, kunnes herra Musta Lammas alkaa kiljua kuin kirahvi kalliolla. "Vivi mä oon viikon luullu kadottaneeni mun lempparipaidan mut sä olitki pölliny sen! Mitä muuta sul tääl on??" "Se on ainoo", nauran kylppäristä. Tuo on helvetin kaukana totuudesta, ne loput vain ovat hyvässä tallessa... Viola 1, Musta Lammas 0.

Pari tuntia siinä meni, mutta saatiinpa hoidettua. Päätimme leikkiä oman elämämme Masterchefeja tehden kanawokkia. Yllätykseksemme kumpikaan ei saanut ruokamyrkytystä, ruokakooma riitti hyvin. Nukahdimme sohvalle päällekkäin. Tai no, jalkani Aleksin naaman vieressä pää toisella puolella sohvaa, sillä talossahan ei ole yhtä ainutta sänkyä...

a/n: TÄÄ STOORI AIHEUTTAA MULLE VITUSTI MYÖTÄHÄPEÄÄ AINAKI NÄÄ EKAT LUVUT JOTKA KIRJOTIN JOTAI VAJAA PUOL VUOTTA SITTE EI SAATANA😭😭😭 Älkää vielä luovuttako mun suhteen. Eli toisinsanoen taso on ehkä vähän noussu pusnus<3