Like sharks love blood || Joonas Porko x reader

44. syke

Violan pov:

"Pystytsä kävelee? Pitäskö pyytää joku hoitaja apuun? Haluutko et kannan?" Joonas hätiköi kuskin paikalla.

"Rauhotu rakas. Mä pystyn kävelee eikä ees satu enää", rauhoittelin, vaikka rehellisesti pelkäsin kuollakseni vauvan puolesta.

"Okei hyvä. Sano jos sattuu yhtään", hän vastasi ja nousi autosta. Avasin turvavyön ja huomasin kitaristin kipittäneen auton takaa pelkääjän paikan ovelle. Naurahdin tämän avatessa oven minulle.

"No voi kiitos", kiittelin ja nousin ylös. Päästyäni ylös taivuin jälleen kaksinkerroin. "Auh!" Ulvahdin ja otin tukea Joonaksesta. "Sattuuko?" Joonas kysyi äkkiä.

"Jooh", ähisin. "Ota musta tukee."

Jo toinen kerta sairaalassa saman päivän aikana...

-

"Monennellakos raskausviikolla sä oot?" Lääkäri kysyi. "5+4", vastasin. "Alkaako jo helpottaa?" "Joo, supistukset meni ohi hetki sitte." "Hyvä. Käy sit vaan pitkälles tuohon sängylle."

Tottelin ja menin makaamaan sängylle. Lääkäri katsoi koneelta tietojani hiljaa. "Joo tosiaan teidän viimeisin ultra oli... Aiemmin tänään?" Hän katsoi vuorotellen minua ja Joonasta kysyvänä.

"Joo, eka ultra oli tänään ja kaikki oli kunnossa mut alko supistelee aika kovaa sen jälkeen", selitin hänelle. "Aivan. Tiedätkö sä yhtään mikä ne supistukset olis voinu laukasta?"

Vilkaisin Joonasta, joka nyökkäsi. "No tossa oli semmonen pieni välikohtaus yhen vähä ikävän tyypin kans ja se alko stressaa", selitin ympäripyöreästi.

"Okei. Tommonen yhtäkkinen stressi voi hyvin laukaista kohdun supisteluja raskausaikana. Juuri siks niitä tulis välttää." (a/n: tulemisläppä)

"Joo kyl mä olen parhaani tehnyt mut tää tilanne tuli nii yllättäen enkä päässy siitä pois", selitin. "Olisko tässä syytä kertoa poliisille?" "Ei ei, ei mitään sellasta. Pientä kränää vaan", vähättelin.

"Mitä sä selität? Se äijä huus pää punasena sun eteises ja näytti silt että vois huitasta sut kumoon vaikka välittömästi jos yhtään siltä tuntuis", Joonas ihmetteli. 

"Joonas!" Puhahdin tälle huutokuiskaten. "Sori." Lääkäri katsoi meitä kysyvänä. "Ei täs mitään poliisijutun arvosta oo", vastasin. "Selvä sitten", tämä myöntyi.

"Onks vauvalla kaikki hyvin?" Joonas kysyi ja tarttui kädestäni. Lääkäri katsoi näyttöä arvioivasti, jolloin pystyin tuntea sykkeeni nousevan epäterveellisen korkealle.

Vilkaisin vieressäni seisovaa kitaristia, joka hymyili myötätuntoisesti. Häntäkin pelotti. Vitun Joel. Onneksi tämä oli ymmärtänyt poistua supistusten pahentuessa...

Aloin kuulla sydämen jyskettä ultrauskoneesta. Tunnistin sen hetkessä vauvan sykkeeksi. Sillä hetkellä olin niin helpottunut, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla...

"Kaikki näyttää olevan kunnossa, yllättävää kyllä. Yleensä tässä vaiheessa raskautta todetaan keskenmenot, erityisesti ennenaikaisten supistusten seurauksena. Teillä ja vauvalla oli tuuria matkassa", hän hymyili.

Huokaisin helpotuksesta. En tiedä mitä olisin tehnyt jos emme olisi enää kuulleet koneesta kantautuvaa sykettä. Meidän rakas Möykky...

-

Makasimme sängyllä Joonaksen kämpillä. Kitaristi silitti hiuksiani ja alavatsaani hitain liikkein.

"Ootsä yhtään miettiny nimee vauvalle?" Joonas kysyi. "Oon mä vähä. En hirveesti viitti innostua ku ei oo sukupuolikaan viel tiedossa", selitin.

"Totta. Mites sit se sukunimipolitiikka?"

Jäin pohtimaan edellistä kysymystä. "Nii..." Huokaisin.

"Porko olis kyllä hyvä. Sit jos mä joskus vaihtaisin kans Porkoks nii olis kaikilla kolmella sama sukunimi", mietin.

"Ai miten niiku "jos" sä vaihdat?" Kitaristi ihmetteli toinen kulma koholla. "No ei tässä vielä tiedä mitä tapahtuu."

"Mutta mä tiedän. Mä rakastan sua."

-

a/n: tän kirjottaminen vähän tökkii nii anteeks jos se vaikuttaa laatuun pusnus 🥲😚