Like sharks love blood || Joonas Porko x reader

30. Möykky

Joonaksen pov:

"Onks kaikki johdot autossa?" Santeri huolehti. "Joojoo", Joel mutisi. Hän istui treeniksen lattialla kännykkä kourassa.

Olimme juuri lähdössä sille rundille, jota olemme odottaneet viikkoja. Aluksi en olisi halunnut lähteä Violan vuoksi, mutta hänen katkaistua juttumme on ehkä parempi vähän irtaantua hänestä ja ottaa omaa tilaa.

"Jätkät! Viis minuuttii lähtöön!" Tommi karjui ulkoa. "JOOO!" Huusimme yhteen ääneen Joelin, Nikon ja Aleksin kanssa kuin mitkäkin teinit.

Istahdin sohvalle ja avasin puhelimeni. Katsoin ilmoituksia, jossa näkyi...viesti Violalta. Pieni toivon kipinä heräsi sisälläni, perhosten lisäksi. Haluaako tuo sittenkin yrittää?

Hemmetin siivekkäät hyönteiset. Avasin viestin, joka osoittautuikin monologiksi. Paniikki valtasi kehoni ennen kuin aloin edes lukemaan viestiä.

"Joonas... Oon pahoillani että tän täytyy olla se tapa, jolla kerron sulle tästä. En kuitenkaa olis pystyny siihen face to face. Mä en tiiä miten mun pitäis tää alottaa, joten varmaan sit meen vaan suoraan asiaan.

Mä oon raskaana. Se lapsi on sun, sen mä tiedän varmaks. Mä mietin aborttii, mut sit se rupes tuntuu niin huonolta ratkaisulta, koska se lisäis keskenmenon riskiä myöhemmin ja pienentää mahollisuutta tulla raskaaks enää. Siks mä päätin pitää tän lapsen.

Meidän elämät on niin erilaisii. Kyl sä tiiät, mä elän jalat maassa, pää pilvissä. Sulla on bändi, sä toteutat sun unelmia ympäri Suomee, Eurooppaa ja sen ulkopuolella just niinku sut on tarkotettu. Kummallaki on omat elämät, ja mä tiedän ettei mulla oo mahdollisuutta olla osa sun omaas. Ainakaan sillä tavalla, mitä kumpikin ehkä olis halunnu.

Tää päätös oli kokonaan mun. Mä tiedän et sä et haluu lasta, ainakaan vielä. Sun ei tarvii maksaa mitään elatusmaksuja, mä pärjään ite. Mun täti tarjos kämppäänsä Rovaniemeltä, joten sinne mä oon päättäny lähtee. Uskon, että tässä tilanteessa pikkusen on paras kasvaa siellä, vähän kauempana.

Mä tiedän, että sain just kämpän täältä Helsingistä. Mä uskon silti et tän oli tarkotus tapahtuu, ja että mun pitää mennä. Korkeemmat voimat halus tän just näin.

Joonas, mä toivon sulle kaikkee hyvää sun elämään, ja erityisesti sinne rundille minne ootte tänään lähössä. Älä jää kaipaamaan mua. Ja kun sä oot täällä taas, mä oon poissa. En kuollu, vaan Lapissa.

Oot mulle tosi tärkee. Näkyillään, sit joskus. Kiitos ja anteeks.

- Viola

p.s. Älä kerro Aleksille tästä, mun täytyy puhua sille itse.

Tuijotin järkyttyneenä viestiä. Tunsin silmieni kostuvan, ja pomppasin ylös sohvalta. "Mitä vittuu sä siinä hypit?" Niko kysyi. Käänsin järkyttyneen katseeni Nikoon. En osannut edes prosessoida tilannetta, johon olen joutunut. Olin paniikin vallassa.

"Joonas? Onks jotain sattunu?"

-

Violan pov:

Nyt se on tehty. Tähänastisen elämäni vaikein viesti on nyt lähetetty. Pitäsi alkaa suunnittelemaan lähtöä, haluan olla täältä pois kun jätkät palaavat.

Edes Aleksi ei tiedä vielä. Varmaan hän kuulisi Joonakselta, tai äidiltä viimeistään.

Istuin edelleen keittiön tuolillani. Laskin käteni vielä-toistaiseksi-litteän vatsani päälle ja silitin hellästi.

"Ei tässä mitään. Kyl me selvitään, mä lupaan", kuiskasin Möykylle. Oli jotenkin vähän avuton olo, taas vaihteeksi.

22-vuotias tyttö, juuri muuttanut ensimmäiseen kämppäänsä, tulossa äidiksi. (a/n: tulemisläppä)

En tiedä mitä tuleman piti, mutta yhden asian tiesin. Minä ja Möykky selvitään kaikesta.

Minä ja Möykky. Möykky ja minä.