Like sharks love blood || Joonas Porko x reader

43. valehteleva ämmä

Joonaksen pov:

Aleksi johdatteli minut toiseen huoneeseen. "Mitäs sä?" Kysyin. Yhtäkkiä löysinkin itseni dj:n ja seinän välistä.

"Mit-" "Vivi luottaa suhun. Mä en tiedä miten, mutta sä oot saanu sen luottamuksen näin lyhyessä ajassa. Ja sanonpahan vaan, että sinuna pitäisin erinomaisen hyvää huolta mun pikkusiskosta. Mä luotan suhun. Jos sä tuhoot sen nii mä tuhoon sun loppuelämän. Enkä muuten vastaa seurauksista. Onko selvä?"

En ollut ikinä nähnyt Aleksia niin tosissaan. "Joo, selvä on", vastasin nyökkäyksen kera. "Hyvä. Mennää", tämä ilmoitti ja palasi tyynenä takaisin muiden luokse. Seurasin häntä takaisin oleskelutilaan. En kuitenkaan nähnyt Violaa missään.

"Hei missä Vivi on?" "Se lähti jo himaan lepää." "Oliks sillä kaikki kunnossa?" "Joo, kulemma vaa rupes väsyttää ja halus introvertteillä rauhassa", Tommi selitti. 

"Okei no hyvä. Voittekste koittaa saada sen Joelin tänne nii saadaan äänitettyy sen laulu?" Tiedustelin.

"Yritetty on mut ei se suostu. Sen verran pahana se-" Nikon lause alkoi kunnes ulko-ovi kolahti. Katsopas. Herra itse. Siinä paha missä mainitaan.

-

Violan pov:

Suljin ulko-oven ja huokaisin syvään. Raskaana oleminen oli yllättävän uuvuttavaa ja juuri nyt kaipasin lepoa. Samalla muistin, etten ollut vielä kertonut vanhemmilleni vauvasta. Ilmoitusvelvollisuudet alkoivat ahdistaa, mutta yritin pysyä rauhallisena ja alkaa hoitamaan asioita.

Kaivoin kännykkäni kauniiseen käteeni ja aloin soittamaan äidille. "Moikka muru! Mitä kuuluu?" Naisääni puhelimestani kysyi. "Moi äiti. Mul olis aika isoja uutisia", aloitin. 

"Onks sulla kaikki hyvin? Sä kuulostat jotenki stressaantuneelta", äiti huolehti. "On joo. Vähä vaa jännittää kertoo", naurahdin. "No? Anna tulla sitte vaa. Mä kyllä kuuntelen." (a/n: tulemisläppä)

"Me... Saadaan vauva Joonaksen kans", töksäytin. "Mitä?" Äiti kysyi hämmentyneenä. "Kuulit kyllä." "No mut... Sehän on hieno juttu. Vai miten on?" 

"Onhan se. Mä vaan oon-" "Niin kauheen nuori. Mut toisaalta enhän mäkään ollu ku kaks vuotta sua vanhempi ku aloin Allua oottaa", äiti kertoi. "Nii..." 

"Millon te tuutte käymään? O tosi kiva tavata Joonas nyt kun kerta teistä on jo perhekin tulossa." "Kyl me aateltiin mahollisimman pian tulla." (a/n: tulemisläppä 2x) 

"No mut se on kiva. Napatkaa muuten se Allu sieltä mukaanne, sais herra vähä useemmin käydä meitä moikkaamassa." 

Naurahdin. "Joo, eiköhän se tosta lähe ku vähä lahjoo. Mut tota.. Voisiksä kertoo isälle? Mä en yhtään tiiä miten se reagoi." 

"Hei Vivi mussukka, ei oo mitään hätää. Sä oot tärkee isälles ja mullekin, kyllä se hyväksyy pienen alkushokin jälkeen. Vieläpä jos se saa nähdä Joonaksen nii uskon että kaikki menee hyvin."

"Mussukka", toistin irvistyksen kera. "Me sovittiin että ei julkisesti. Te ootte Allun kanssa aina mamman pikku mussukoita", äiti lässytti. "Hyi." "Just." 

"Mut hei mun täytyy nyt mennä laitta noi pyykit nii soitellaan", ilmoitin. "Okei, oot rakas. Pidä itestäs ja vauvasta hyvä huoli." "Pidän. Säkin oot rakas. Moi", lopetin puhelun. Äiti oli kyllä yllättävän kylmänviileä asian suhteen ja hyvä niin.

Laskin puhelimeni pöydälle ja olin kävelemässä kylppäriin, kunnes ovikello soi.  Jäin hetkeksi paikalleni kuuntelemaan. Ovikello soi jo toistamiseen. Sitten kolmannen kerran. Neljännen...

Sen täytyi olla Joel. Päätin olla avaamatta ovea ja mennä ihan hissukseen olohuoneeseen. Entä jos en vain ole kotona? 

"VIOLA NYT JUMALAUTA SE OVI AUKI! MÄ TIEDÄN ETTÄ SÄ OLET SIELLÄ!" Mitä? En kai...

En vastannut mitään. Sitten avaimet kääntyivät lukossa. Syöksyin eteiseen. "ENKÖ MÄ OLE SULLE JO JONKUN KERRAN NOISTA AVAIMISTAKIN SANONU? TÄNNE NE!" Huusin ja yritin napata avaimet miehen kädestä. Pituuteni kuitenkin muodostui ongelmaksi miehen nostaessa ne päänsä yläpuolelle. Tai lähinnä sen puute...

"EI KUN NYT SÄ KUUNTELET MUA!"

timeskip 5min

Joonaksen pov:

Päivä oli pulkassa ja olin matkalla Violan kämpille. Astellessani rappusia aloin kuulla kahden ihmisen huutoa Vivin kerroksesta, tai tarkemmin ottaen Vivin asunnosta. Vivi ja... Joel? Tajutessani tuon juoksin ovelle ja riuhtaisin sen auki.

"MÄÅ OIKEESTI RAKASTIN SUA! MÄ RAKASTAN EDELLEEN MUT SÄ ET ANTANU MULLE EDES MAHDOLLISUUTTA!" "MÄ OON ONNELLINEN JOONAKSEN JA MEÄN LAPSEN KANS! SÄ ET TULE MEÄN VÄLIIN!" (a/n: tulemisläppä)

"SÄ IHAN POKKANA VÄITÄT ETTÄ SKIDI ON JOONAKSEN VAIKKA SULLA EI OLE MITÄÄN VARMUUTTA! MÄ EN LUOVU MUN VAATIMUKSESTA SEN ISYYSTESTIN SUHTEEN! MÄ VAADIN ETTÄ SE TEHÄÄN!"

"MITÄ HELVETTIÄ TE TÄÄLLÄ HUUDATTE?! SULLA EI OO TIETÄÄKSENI MITÄÄN ASIAA TÄNNE!" Puutuin. "No mutta onneks mul on tää", Joel totesi ivallisesti näyttäen Violan kämpän avainta kädessään.

"PAINU VITTUUN MUN ASUNNOSTA!" Vivi huusi itkien. "EN! TÄÄ JUTTU PUHUTAAN NYT! KAHESTAAN! MÄ EN USKO SEKUNTIAKAAN ET PORKO OLIS SEN FAIJA! SÄ OOT VAA TOMMONEN VALEHTELEVA ÄMMÄ!" 

Siinä kohtaa Joel oli yrittänyt rajan. Tuuppasin tämän seinään. "Aih!" Kuului ynähdys takaani. Käänyin ympäri ja näin Violan kaksinkerroin pidellen vatsaansa. Toisella kädellä tämä otti tukea kylppärin ovenkahvasta.

"Vivi mikä tuli? Sattuuks sua?" Hätäännyin ja otin tytöstä kiinni. 

"Supistaa..."

-

a/n: aijjai Joel mitä menitkää tekemää...