21. haluan hänet

835 28 10
                                    

Joonaksen pov:

Avasin silmäni, ja huomasin olevani vieraassa sängyssä. Pienen paniikin jälkeen tajusin sen olevan Violan sänky. Muistot viime yöstä tulvivat mieleeni. Hymähdin.

En saanut vastausta eilen, kun kerroin pitäväni Vivistä. Hän kuitenkin teki aloitteen, kai se jotain kertoo. Eikö kerroin?

Viola oli livistänyt makuuhuoneesta. Varmaan hän tulisi pian takaisin. (a/n: tulemisläppä) Toivottavasti, sillä haluaisin laatuaikaa tuon kanssa ihan selvinpäin.

Toivon Joelin kuulleen viime yön, ja toivottavasti myös näkevän sen Vivin kaulasta. Päätin sulkea silmäni edelleen odottaen tuota viereeni.

Violan pov:

En muistanut mitään edellisestä yöstä, mutta jotenkin Joonas oli tänne kanssani päätynyt. Kävin hakemassa Buranaa lääkekaapista huitaisten sen huiviini veden kera.

Päätin palata vielä sänkyyn Joonaksen luokse. Ei sillä, että se olisi millään muotoa hyvä idea. Mun sydän sanoi niin... Nyt kyllä hieman kadutti, mitta minkäs teet.

Laskeuduin upouuden pehmeän sänkyni lakanoille vatsalleni. Luulin Joonaksen olleen vielä unessa, kunnes tunsin vahvat kädet ympärilläni vetävän selkäni kiinni tuon lämpimään kroppaan.

Pörröpää pussasi niskaani, joka sai minussa perhoset ja kylmät väreet aikaan. Valehtelisin jos väittäsin, etten pitäisi tuosta. Hymy nousi huulilleni väkisin.

timeskip 2h

Avasin silmäni. Olin ilmeisesti nukahtanut lusikkaan Joonaksen kanssa. Päänsärky oli helpottanut mutta morkkis ei ottanut lähteäkseen, ei sitten millään.

Käännyin ympäri Joonakseen päin nähden tuon olevan hereillä. "Huomenta unikeko", hän sanoi hiljaa leikkien hiuksillani. "Huomenta", vastaan katsoen Joonasta syvälle silmiin.

"Kauan sä oot ollu hereillä?" Kysyin Porkolta. "Hetken vaa", tuo vastasi. Makoilimme hetken sängyssä kunnes päätimme tarvitsevamme kahvia.

"Ootsä jo kelannu tän kämpän sisustusta?" Joonas kysyi ilmeisesti puoliksi huvittuneena mutta puoliksi tosissaan.

Naurahdin kuivasti katseeni kiertäen kolkossa kämpässäni. "Joo, Ikeareissu tässä pitäis suorittaa piakkoin", huokaisin, sillä täällä ei ole edes vielä ruokapöytää.

"Tarviitko seuraa tai makutuomaria?" Joonas tiedusteli vihjaillen. "Mulla on jo seuraa", vihjasin tuolle. Muistan hämärästi tuon viimeöisen rakkaudentunnustuksen, vaikka en varsinaisesti uskokaan kyseisten tunteiden syvyyteen.

"Aa, kuka?" Tuo kysyi hieman pettyneenä. Mitä nyt? "Amalia. Mun paras kaveri", vastasin. "Okei", hän vastasi.

Joonaksen pov:

Ehdin jo pelästyä, että Violalla olisi joku muu jätkä, mutta onneksi ei ollutkaan. Mielentilani ja tunteeni ovat tällä hetkellä todella sekavat, en saa niistä mitään selkoa.

Tiedän haluavani Vivin kokonaan itselleni. Hän on upea ja hauska ja vaikka mitä muuta. Samalla kuitenkin pelkään rikkovani hänet. Erityisesti sen jälkeen mitä Tommi sanoi, vaikka ei siitä jätkästä saanut selvää sen tarkemmin.

Haluan suojella Violaa kaikelta, mutta samalla tuntuu että häntä pitäisi nimenomaan suojella MINULTA. En osaa olla parisuhteessa, saatika sitten rakastaa. Kuitenkin tämä tyttö tuntuu joltain niin uudelta ja uskomattomalta.

Olen lähinnä kokenut vain yhden yön juttuja. Muutama suhde on ollut, mutta kaikki ovat menneet ihan vituiksi loppujenlopuksi. Haluaisin yrittää, mutta en tiedä uskallanko. Mutta haluan. Haluan hänet.

"Vivi?" Rikon keittiön hiljaisuuden käyttämällä taas tuon lempinimeä täysin häpeilemättä. "Joo?" Tyttö kysyy ja kohottaa katseensa kahvikupistaan.

"Tulisitsä mun kämpille tänää? Tehtäis ruokaa ja katottais leffaa", ehdotin. (a/n: tulemisläppä) Hän epäröi hetken ja pelkäsin tuon kieltäytyvän tarjouksestani.

"Voin mä tulla", tuo hymyili hieman. (a/n: tulemisläppä)

Like sharks love blood || Joonas Porko x readerDonde viven las historias. Descúbrelo ahora