•Dark love•

18. Synkkä totuus

•Y/N POV•
Makoilimme Ollin kanssa sohvalla ja katsoimme telkkarista aivan sysi paskaa ohjelmaa, mutta onneksi seura oli parasta ikinä. Kello oli tuolloin jo 11:40 ja päätin nousta ylös sohvalta. Lähdin kävelemään vessalle päin, yhden tietyn syyn takia. Olli jäi sohvalle makoilemaan. Todennäköisesti odottelemaan minua takaisin hänen viereensä. Hän on niin höppänä.

•OLLIN POV•
Y/n lähdettyä vessaan, kuulen kun jotain tippuu lattialle. Mietin että se on varmaan kaukosäädin, ja kurotin nostamaan sitä ylös lattialta. Se ei ollut kaukosäädin. Ei yhtään sinne päinkään. Purkissa luki afinitor. Tajusin heti mistä oli kyse. Mielessäni pyöri vain kauheat ajatukset. Istuin sohvalla, ja pääni oli tyhjä kuin kaikuva raunio. Miten y/n on voinut salata tämän minulta.

•Y/N POV•
Päästyäni vessaan, lukitsin oven. Menin peilin eteen, ja katsoin itseäni sieltä. En olisi halunnut miettiä miksi olen tässä tilanteessa, ja miksi minulle tapahtuu aina näin. Työnnän kumminkin käden housujeni taskuun, jotta voisin ottaa lääkkeeni. "Mitä helvettiä" sanon hiljaa itsekseni. Purkki ei ollut taskussani. Se oli tippunut jonnekkin. "VITTU" mietin. Astun paniikin valtaisena pois vessasta ja silmieni edessä istuu itkua pidättelevä Olli. Mä en kestä tätä.

•OLLIN POV•
Istun hiljaa sohvalla. Näen, miten y/n kävelee hiljaa viereeni, sanomatta aluksi mitään. Sitten kuulen pienen äänen joka sanoo minulle, "Anna anteeks" räpäytän silmäni kiinni, ja silmistäni valuu kyyneleitä poskilleni. Käännyn pikkuhiljaa katsomaan y/n. Hän näyttää surullisemmalta kuin koskaan ennen. Kysyn varovasti häneltä, "y/n.. selitä mulle, mikä helvetti tämä on" ojennan purkin hänen kämmenillensä, samalla kun hänen silmänsä alkavat kostua. "Olli.. anna mun selittää" hän sanoo. Nousen ylös sohvalta, ja totean sitten hänelle, "Miten sä oot voinu salata multa näin ison asian!" Korotan ääntäni hänelle. Y/n :kin nousee seisomaan eteeni. "Mä en oo voinu kertoa tätä sulle! Just tämän takia, ettei meille tulis riitaa." "Ai riitaa?!" "SÄ KERROT ETTÄ SULLA ON SYÖPÄ, JA SÄ SANOT MULLE ETTEN MÄ VOIS SUUTTUA SIITÄ?!" Huudan hänelle melkeinpä niin kovaa, että koko kaupunki kuulee. "Olli kulta. Mulla ei oo mitään hätää. Mulla on tosi vahvat ja hyvät lääkitykset, ja ne kyllä parantaa mut lopulta." "Parantaa.. mikään syöpä ei lähde lopullisesti pois." "Rauhotu" y/n sanoo. "Miten mun pitäis rauhottua, kun saan tietää, että sä voit kuolla minä hetkenä hyvänsä, enkä mä tulis enää koskaan näkemään sua?!" Sykkeeni kiihtyi 0-100 sekunnissa. Lähdin sanomani jälkeen pois talosta. Nappasin kengät ja takkini naulakosta, ja lähtiessäni paiskasin oven kiinni. Kuulen vain y/n huudon takaatani, mitä en jäänyt kuuntelemaan. Parkkipaikalle päästyäni, mielessäni ei ollut mitään. Pääni oli kuin rikki mennyt vuoristorata, mitä ei pystyttäisi korjaamaan. Halusin vain kauas täältä. Pakoon kaikkea tätä paskaa.