Osaatko olla hiljaa?

8 Perhosia

Joose

En hievahtanukkaan. Antonin viereen istuminen ois kun leijonan häkkii meneminen.

"Eikö sana kuulu?" Anton sano nyt kovemmalla äänellä. Porukka alko jo ihmettelee, joku utelias mummo laitto rinnuksilla roikkuvat lasinsaki päähänsä.

Vihasin olla kaikkien tuijotettavana, en halunnu aiheuttaa kohtausta. Ehkä just sen takia mä sit päädyinki nousemaan bussin takaosaan ja istumaan leijonan häkkiin.

Anton katto mua suu virneessä. "Eikö isäukko päässy hakemaa?"

"Missä bemari on? Lunastuksessa?"
"Taiat olla kateellinen et mul on auto", Anton ylpeili.
"Mmh, en oikeestaan. Eihän se ees oo sun."

En mä sitä oikeesti tienny. Mut ainahan just autokortin saaneet näyttelee niiden isien kalliita autoja. Mun edellisessä koulussa ainaki viis äijää kolaroi vanhempiensa auton ensitöiksee inssin jälkee ja joutu takas bussin kyytii.

Sillon Anton laski kätensä mun reidelle ja nojautu lähemmäs. Mun sydän hakkas sallittua kovempaa, mut pakotin itteni kohtaa sen siniset silmät. Siinä se tuijotti mua jonkin aikaa.

"Näätkö sä ees etees noilla silmillä? Vitun kiinalainen", se sihisi.

Vitun Draco Malfoy, Nellin sanat toistu mun päässä. Vaikka olinki varma, et Antonilla ei ois mitään pääsyä Tylypahkaan. Se oli nii jästi ku jästi voi olla. Pahempi kun Dursleyt.

"Noh, nielasitko kieles? Vai etkö ymmärrä suomee?"

Nielin kaikki sanat mitkä mun päässä muodostu. En aikonu antautuu tolle. Sitähän se just halus.

Vihdoin se palas omalle puolelleen ja paino stoppia. Bussi pysähty melkein heti ja Anton nousi ylös.

"Mee vittuun nyt siitä."

Anton

Joose melkein hyppäs ylös ja siirty käytävälle. Hivuttauduin pois penkkivälistä katse pojassa. Hetken ajan mun kasvot oli vaan senttien päässä sen omista, eikä ulkoilma ollu ainoo paikka, jossa perhoset lepatti.

Ryhdistäydy nyt saatana, aattelin itsekseni hypätessä pois bussista.

***

Mun onneks Matin auto oli pois pihasta ku menin sinne. Sisällä ei näkyny äitiäkään, olivat varmaan jossai treffeillä taas.

Menin jääkaapille ja kaivoin lihakimpaleen takaa pari kaljatölkkiä. Ne oli mun hommaamia, alkoholihan ei kuulunu Matin täydelliseen elämäntapaan. Ja Matin elämäntapa oli nykyää kans äitin elämäntapa. Eikä lihakaan enää kuulunu siihen, siks ne ei huomannu kattoo kaljoihin päinkää.

Lysähin kaljojen kans olkkarin sohvalle ja napautin telkkarin päälle.

***

Myöhemmin, kun olin taas lukittautunu omaan huoneeseeni, äiti koputti oveen. Ja sit se kutsu ite ittensä sisään.

"Anton kuule. Ollaan Matin kans mietitty, et... Tai siis kun tännehän tulee vauva-"
"Mul ei oo pienintäkää aikomusta koskee teiä Matti vitu Junioriinne."
"Kuuntele nyt Anton! Tänne tulee vauva ja sun pitäis keskittyä nyt kouluun. Ja vauvan kanssa se voi käydä vaikeeks, niin ollaan päätetty et..."

Se hiljeni ja tuijotti lattiaa.

"No puhu nyt saatana", mä älähdin.
"Sun ois hyvä nyt muuttaa omaan asuntoon. Käytiin tossa jo Matin kans kattomassa yhtä, se oli tosi viihtysä. Me maksetaan vuokra nyt alkuun ja katotaan sit miten eetään."

Tuijotin äitiä ilmeettömänä. Se ei sanonu "jos sä haluat" tai "jos se käy sulle". Se ei kysyny mitään. Se ja Matti oli yhessä kieroillu ja päättäny tän ilman mua. Olinhan mä ite uhannu muuttavani, mut olinko ollu tosissani? En ainakaa täysin.

Se siitä sitte, mä aattelin. Äiti sysäs mut pois elämästää ja alotti uuden ihanne-elämänsä.

Ainaki se pääs vihdoin eroon kaikesta faijaan liittyvästä.