Osaatko olla hiljaa?

14 Komedianäytelmä

Anton

Mun jalat liikku ennen ku ehin ajattelemaa järkevästi. Lähestyin Joosea. Tarpeeks lähellä mä nappasin sitä kädestä ja lähin vetää perässäni. Joose ei vastustellu.

Olin ollu Artun luona monta kertaa ja tiesin, ettei sen vanhempien huoneeseen olis saanu mennä. Se oli kuitenki eka huone, joka tuli vastaan ja mä avasin oven. Sisällä ei ollu ketään. Menin huoneeseen, vedin Joosen perässäni ja suljin oven.

Vasta jälkeenpäin tajusin hätiköidä siitä näkikö joku.

"Mitä vittua?" Joose älähti. Se otti kulauksen mukista, joka ei selvästi ollut ensimmäinen.
"Mitä vittua? Mitä vittua sä teet?"
"En tietääkseni mitään sua koskevaa."
"Ei vittu Joose."
"Mä meen nyt jatkamaan bileitä."

Joosen käsi painoi jo kahvaa alas ja ovi raottui. Mä liikahdin nopeasti ja painoin oven takaisin kiinni. Joose oli nyt mun ja oven välissä ja meidän kasvot senttien päässä toisistaan.

Joose oli mua lyhyempi ja joutu kattomaan mua ylöspäin. Sen silmät oli alkoholista utuset, mut sen takana se näytti hämmentyneeltä. Sitä mä olin itekki.

Koko hetki tuntu vitun järjettömältä. Mähän en voinu sietää tätä poikaa. Ja nyt meiän välillä kipinöi ku höyrylaivan höyrykattilassa.

Lopulta mun tunteet otti vallan. En voinu muuta kun kohdata Jooset huulet omillani.

Olin suudellu monia tyttöjä. Kymmeniä. Eikä se kertaakaa ollu tuntunu näin... Oikeelta.

Joose epäröi vaan hetken ennenkö vastas suudelmaan. Mun toinen käsi siirty sen poskelle ja kohta tunsin Joosen kädet mun rintakehällä.

Aika tuntu menettävän merkityksensä. Samaan aikaan se hidastu, samaan aikaan pysähty kokonaan. Oikeesti siinä meni ehkä 10 sekuntia ja hetki oli ohi. Aika oliki kulunu liian nopeesti.

Mitä helvettiä mä tein?

Joose vetäyty kauemmas.

"Anton", se sano hiljaa. Poika pysy jonkin aikaa hiljaa ja ehin varautuu kaikkeen.

"Mä oksennan."
No, kaikkeen muuhun, paitsi tohon.

Ekaks mä luulin et tän tilanteen takia, mut Joose oli ihan tosissaa. Se piteli jo suutaan käsillään ja yökkäili.

"Tos on vessa", mä sanoin ja avasin äkkiä Artun vanhempien kylppärin oven. Joose ryntäs sisään ja kumartu vessanpöntön ylle.

Mitä vittua tommosessa tilanteessa pitäis tehä? Eka teet äijän elämästä helvettiä kuukausien ajan, sit yhtäkkiä suutelet sitä ja seuraavaks katot ku se oksentaa. Mä sit vaan seisoin siinä.

On tääki yks vitun komedianäytelmä.

"Mä haen jonku sun kaverin", sain sanottua ja poistuin huoneesta sulkien oven perässäni.

Joose

Mun päässä pyöri. Ja niin pyöri mun silmissäki. Olinko mä just suudellu Antonia?

Mun näkökenttä oli rajautunu valkoseen posliiniseen pönttöön. Istuinko mä kylmillä keraamisilla lattialaatoilla vai oliko mun alla matto? Mattoa pitäs varoa. En haluis alkaa vieraiden mattoja jynssää. Ehin just ja just henkäsemään ku lisää alkoholia päätti tulla ylös.

"Joose? Mitä vittuu sulle on tapahtunu?" kuulin jonku äänen.
"Anton?" mä sopersin.
"Ei. Osku."

Kohotin mun katseen ja näin Oskun oviaukossa. Mun silmät alko painuun kiinni.

"En mä voi mennä kotii", sain suustani.
"Meil on tilaa. Meinaakko vielä oksentaa?"

Oskun hahmo näky yhä vaan epäselvemmin kun mä pudistin päätäni. Tuntu että olin oksentanu mun sisälmyksetki jo ulos.

Muistan Oskun nostanee mut ja auttavan kävelee. Me väisteltii ihmisiä käytävässä ja eteisessä etittiin takkeja ikuisuus. Pakkasilman raikkaus oli aluks ihanan tervetullutta, mut kohta mä jo tärisin autossa. Osku istu ratin takana mun vierellä.

Sit mä kai nukahin.