15 Oikeen elämän Weasleyt

438 29 4
                                    

Joose

Päähän sattui. Sisälmykset tuntu olevan kaikki väärinpäin. Oksetti vaikka vatsa tuntu olevan pelkkää tyhjää täys.

Nousin ylös vieraassa sängyssä. Silmälasini löysin vieressä olevalta yöpöydältä. Mun silmissä pyöri ja meni hetki, ennen kun sain katseen tarkentumaan lasien takaa.

Olin melko pienessä huoneessa, jossa oli siniset seinät. Ekana huomio kiinnitty seinällä olevaan A1 kokoseen julisteeseen, jonka vasen nurkka repsotti. Siihen oli jähmetetty Cristiano Ronaldo juoksemaan pallon perässä. Julisteen vieressä oli hylly, jonka päällä komeili hopeita ja kultasia pokaaleita, kasa mitaleja roikku sen vieressä seinällä koukussa. Hyllyn alla oli valkonen koulupöytä, joka oli täynnä tavaraa. Tavaroiden joukosta digitaalinen kello loisti punasena 09:21. Pöytää vasten nojas pari jääkiekkomailaa ja jalkapalloja loju lattialla siellä täällä. Vikan seinän täytti vaatekaappi, ja muuta huoneeseen ei mahtunukkaan.

Ei jääny kovin epäselväks, kenen huoneessa olin. Mut miten hitossa olin päätyny tänne?

Kun musta tuntu, että olin kykenevä kävelemään suoraan, nousin viimein seisomaan. Oskun huoneen oven takaa paljastu lyhyt käytävä, jonka varrella oli kolme muuta ovea. Käytävän päässä portaat vei alas.

Lähin hitaasti laskeutumaan portaita. Alhaalta kuulu kovaäänistä puhetta.

"Mut Ellallaki on iPhone!" pienen tytön ääni huudahti.
"No jos Alisa saa nii munki pitää saada", poika vastasi maiskuttaen samalla jotakin.
"Kukaan ei oo saamassa iPhoneja", naisen ääni sanoi tiukasti.
"Mut Ella sano et-"
"Oo tyytyväinen et sulla on ees Honori", kuului nyt tuttu ääni, Osku.
Sitten kuulu huutoa leivästä ja juustosta ja mä astuin viimesen portaan.

Saavuin avonaiseen alakertaan. Suoraan edessä oli olohuone ja heti sen vieressä ruokailutila ja keittiö. Ruokapöydän ääressä oli neljä lasta. Olohuoneen nojatuolissa istui mies surffaillen edestakaisin television kanavilla ja vilkuillen välillä maassa viltin päällä kellivää vauvaa. Aiemmin kuultu nainen hääri keittiössä. Hän huomasi minut ensimmäisenä.

"Huomenta! Jooseko se oli?" hän huikkasi ja lähestyi minua hymyillen. Nainen oli muodokas ja minua päätä lyhyempi. Hänen vaaleat hiuksensa oli leikattu polkkatukaksi ja hänen silmänsä olivat häkellyttävän vihreät.

"Joo. Huomenta", mä vastasin ja tartuin naisen ojennettuun käteen. Kaikkien katseet käänty äkkiä muhun ja tulin inhottavan tietoiseksi mun ulkonäöstä. Päälläni oli eiliset farkut, mutta kauluspaitani tilalla oli suuri Suomi Leijonien jääkiekkopaita. Kasvojani tai hiuksiani en voinut ees ajatella.

"Mukavaa tavata. Mä olen Kati, Oskarin äiti Otatko aamupalaa? Pöytä just sopivasti katettu. Mee vaikka tohon Oskun viereen. Ota siitä mitä mieles tekee."

"Moi", Osku sano kun istuin sen viereen. Sillä oli päällään harmaat kollarit ja ylisuuri sininen t-paita.
"Moi", sanoin takas. "Pakko sanoo et mulla ei oo mitään hajua miks oon täällä", lisäsin niin, että vain Osku kuuli.
"Puhutaan kohta", se lupas. Sitten se esitteli sisaruksensa.

Osku oli perheen lapsista vanhin. Hänen jälkeensä seuraava oli 13-vuotias Emilia, muusta perheestä poiketen melko hiljainen tyttö. Emilia oli myös perheestä ainoa, joka oli perinyt äitinsä vaaleat suorat hiukset. Aaro ja Alisa olivat 8-vuotiaat kaksoset. Heidän hiuksensa olivat yksi tulenpunaisten kiharoiden sekasorto. Perheen isä Ari oli punapäägeenin kantaja. Hänellä oli lyhyeksi leikatut oranssit kiharat ja nenällään lasit. Nyt hän hauskuutti lattialla kikattavaa vain muutaman kuukauden ikäistä Uuno-vauvaa, jonka hiukset olivat vielä mysteeri.

Vuorimaan perhe oli kun oikeen elämän Weasleyt. Puheenaiheita riitti joka minuutille. Ensin naurettiin ja seuraavassa hetkessä tiuskittiin ja huudettiin. Perheenjäsenet, etenkin Kati, sai mut tuntemaan oloni tosi kotosaks. Kaksoset kyselivat multa aluksi kaikenlaista. Sitten ne tuntu jo tottuvan muhun ja jatko elämäänsä niin ku olisin kuulunu perheeseen.

Aamupala veny melkein tunnin mittaseks ja sit me vetäydyttii Oskun kanssa sen huoneeseen.

"Oon yhä hiton hämmentyny et mitä teen täällä", sanoin.
"No long story short, hengasin keittiössä ku Anton ilmesty yhtäkkiä sinne ja sano et sä tarvit helppiä. Löysin sut vessasta laattaamasta ja sit toin sut tänne."

Wait a damn minute, sanoks Osku just Anton? Miks vitussa Anton on hakenu mulle apua? Miks en muistanu eilisestä mitään? 

Ääneen mä sanoin:
"Mun piti mennä kotii eilen. Hemmetti mun vanhemmat varmaa tappaa mut."
"Huolehittiin siitä jo. Hätäilit siitä ku päästii tänne sisälle ja annoit mun ilmottaa sun puhelimella. Se on tos pöydäl muute", Osku sano ja helpotus täytti mut. Ees yks ongelma vähemmän.

Otin mun kännykän ja tarkistin viestit. Äitille Osku oli laittanu, et jään yöks Oskun luo. Äiti oli vaan vastannu, että sopiihan se.

Meiän kaveriporukan ryhmässä Nelli oli kyselly, et missä kaikki menee. Ainoostaan Hugo ja Osku oli vastannu.

Muita ilmotuksia ei sit ollu.

"Mis mun paita on? En kai mä ruvennu strippariks siellä?" älysin äkkiä.
Osku nauro. "No et onneks. Joit vettä täällä meillä ja läikytit vähän päälles. Sun paitas on saunalla kuivumas, voin käydä hakee sen."
"Kiitti. Ja kiitos et otit mut tänne. En kai ollu ihan hirvee?"

"Ei susta oo ollu vaivaa. Lähinnä olit vaan etänen ja mumisit jotain omaa. Mitä vittua eilen muuten tapahtu?" Osku kysy.
"No mun viimesin muistikuva on ku olin keittiössä ja sain jonku älynväläyksen ja aloin juomaan." Ja keittiötason ääressä Anton nojautu muhun kiinni. Sen mä jätin kertomatta. "Mites sä? En kai pilannu sun iltaas?"
"Eei, et yhtää. Olin muutenki siinä vaihees jo lähössä. En mä nyt juo, ku pelit tulossa."

Sain vaihettua paitani ja alakerrassa kiitin Katia vieraanvarasuudesta. Se toivotti mut tervetulleeks millon vaan. Alisa juoksi halaamaan ja Aaro heitti ylävitosen. Arikin heilutti mulle Uunon kanssa keittiöstä.

Olin Mapsista kattonu, etten ollu ku kilsan päässä kotoo. Kävelisin matkan äkkiä, vaikka Kati tarjoski kyytiä. Eteisessä käännyin vielä Oskun puoleen.
"Kiitos vieläki. Mun pitää jotenki korvata tää joskus. Sano vaa jos joskus tarvit jotai, mitä vaa. Kiitos."
"Hei ei midii. Nähää Joose. Take care."

Joo, tästä lähin mun piti kyllä pitää paremmin huolta itsestäni.

Osaatko olla hiljaa?Onde histórias criam vida. Descubra agora