Liekehtivä ruusu

luku 4 loukussa

Uus luku!!!!!

__________________

Minä kävelin niityllä. Näin Tobyn, Alicen, Thomaksen ja Maxin pienessä leirintäalueessa. Kävelin heidän luokse hymy kasvoilla. Minulla oli päällä valkoinen tuulessa liehuva hame.

Tuntui siltä, että olin taivaassa. Hetken mietin, että olinko kuollut ja päässyt taivaaseen? Ei, en usko tuollaiseen.

Yhtäkkiä olen yksin pimeässä. Joku puhuu vieressäni. Haisee tupakalle. Hei! Nyt minä muistan. Minä.. minut... huumattiin!!! Minun pitää herätä!

Minä heräsin, mutta en vielä avannut silmiäni. Minä haistin vieressäni tupakan hajun. Yök! Minä ajattelin. Yritin kuunnella tarkkaan olinko yksin vai en. Päätäni särki todella paljon.

Vihdoin avasin silmäni, hitaasti ja varovasti. Olin oudossa huoneessa. Huone oli muuten tyhjä, mutta edessäni oli outo vanha ruskea tuoli. Minä makasin patjalla ja minut oli sidottu siihen. Mitä nyt vielä? Lisää yllätyksiä? Huone oli hyvin pieni ja synkkä. Se oli betonin värinen ja keskellä kattoa oli todella kirkas, roikkuva vanha lamppu. Huomasin myös, että sen vanhan tuolin vieressä oli ovi.
Ovi pakoon!! Mutta kuka ihminen ei laittaisi muka ovea kiinni ja muutenkin olen sidottuna patjaan.

Yritin liikkua, mutta se ei onnistunut oikein hyvin. Yhtäkkiä tajusin että "minut kidnapattiin" sanoin hiljaa. "MINUT KIDNAPATTIIN!! PÄÄSTÄKÄÄ MINUT POIS TÄÄLTÄ! EN OLE TEHNYT MITÄÄN VÄÄRÄÄ!" Minä aloin hysteerisesti itkemään ja samalla tajusin, että yhden seinän nurkassa oli kamera.

Kiva.. joku näki minun raivopuuskani. Nice...
Yhtäkkiä ovi edessäni avautuu ja minä katson ovesta tulijaa järkyttyneenä.
"Huomasimme, että sinä heräsit. Hyvä tietää. Voimme kysellä sinulta kysymyksiä", edessäni oleva nainen sanoi hymyillen ja lähti kävelemään pois. Hänellä oli punaiset hiukset ja lääkärin puku. Hetkinen hetkinen, lääkärin puku? Näin myös, että hänellä oli räikeän punaista huulipunaa.

Yhtäkkiä harhailen ajatuksistani takaisin oikeaan maailmaan. Tajuan, että ovi on vieläkin auki. Amatöörimäistä.

Minä huusin ja yritin rimpuilla itseäni vapaaksi. "PÄÄSTÄKÄÄ MUT ULOS JA KERTOKAA MIKS TE TEITTE TÄN! TE ETTE VOI VAAN VANGITA MUA PATJAAN KESKELLE JOTAIN OUTOO HUONETTA!" Yritin rimpuilla ja ranteisiini alkoi sattua pahasti. Yritin kääntyä katsomaan tarkemmin mitä ranteilleni tapahtui. Huomasin, että olin rimpuillut niin paljon, että ranteessani oli mustelma ja vähän verta.

Minä aloin taas itkeä hysteerisesti. "MISSÄ MUN KAVERIT ON?? KERTOKAA MULLE JOTAIN! MÄ TUUN HULLUKS TÄÄLLÄ!"

Sitten siitä ovesta käveli sisälle ensin hyvin pitkä mies jolla oli nahkatakki ja nahka hanskat ja hän oli ainakin 195cm pitkä. Hänen perässään tuli hyvin lyhyt mies noin 145cm, jolla oli samanlainen vaatetus kuin ensimmäisellä. Sen jälkeen ovesta astui sisälle ilmeisesti nainen jolla oli vain nahka hansikkaat. Ja naisen perässä tuli keskipituinen mies n.180cm, jolla oli samat varusteet kuin kaikilla muilla. Kaikilla oli musta kommando pipo päässään, joten en nähnyt heidän kasvojaan selkeästi, mutta pitkällä miehellä hapsotti harmaata partaa pipon alta.

Tuntui huvittavalta että olin itse 165cm pitkä. Yhtäkkiä keskipituinen mies puhui "sinä ehdit jo satuttaa itseäsi". Huomasin kun hän katsoi ranteitani. "Haluat varmaan kysyä paljon meiltä, mutta me kysymme ensin sinulta muutamia kysymyksiä", nainen sanoi ja minä vain nyökkäsin, koska olin liian peloissani vastaamaan.

Pitkä mies meni vasemmalle puolelleni patjaa ja lyhyt oikealle puolelleni. He alkoivat ottaa köysiä ranteistani ja jaloistani pois jotka oli kiedottu ympärilleni. He mulkoilivat minua oudosti ja minulla tuli pieni kyynel. He huomasivat sen ja katsahtivat keskipituiseen mieheen päin. Sen jälkeen he jatkoivat. Outoa.

Miehet saivat köydet ympäriltäni pois ja minä nousin heti istumaan kauas patjan reunalle. En sanonut vielä mitään, mulkoilin vain jalkojani. Lyhyt mies astui syrjemmäs oikealle puolelleni ja nojasi seinään. Pitkä mies meni vasemmalle puolelle seisomaan. He ilmeisesti vartioivat. Nainen käveli ulos huoneesta ja sulki oven perässään.

"Minä olen Luca", keskipituinen mies sanoi. "Tuo oikealla puolella oleva on Klaus", ja Luca osoitti huoneen poikki etusormellaan tätä ihmeellisen lyhyttä miestä. "Tuo sinun toisella puolella oleva on Alex" ja Luca osoitti pitkää miestä. Minä nyökkäsin vastaukseksi. "Se nainen on Lumi." Hän vielä jatkoi.

"Minä olen paikan johtaja", Luca sanoi ja jatkoi: "minua pitää totella täällä tai saa rangaistuksen".
Minä vastasin: "selvä".
"Tällä hetkellä emme tiedä mitä tehdä teille", Luca sanoi ja jatkoi: "sinun ei tarvitse vielä hätäillä ystäviesi tähden. He heräsivät jo kauan aikaa sitten, koska sinulle laitettiin enemmän nukutusainetta kuin muille".

Katsoin häntä ihmeissäni "miksi?"
Luca katsoi Klausta ja Alexia. "Muistatko sen viestin jonka sait 5.6.2020 tuntemattomasta numerosta?" Alex sanoi epäillen.

Katsoin heitä järkyttyneinä. "Kyllä, mutta en aluksi ajatellut sitä outona. Nyt kun mainitsitte sen niin se viesti alkaa tuntua oudolta. Mistä tiesitte siitä viestistä?" Sanoin ja käänsin pääni alaspäin. Kauhean ahdistavaa. Pelottavia tuntemattomia miehiä, outo musta pipo päässä, että en näe heidän kasvoja jotka tuijottavat minua!

Alex vastasi: "me tutkimme puhelimesi ja löysimme sen viestin. Kukaan muu ei tiedä tästä toiminnasta, kuin meidän henkilökunta ja te". Minä katsoin heitä taas järkyttyneenä. He olivat tutkineet puhelimeni! Tai no, ei sieltä kyllä mitään salaisuuksia löydy. Hmm.. Paitsi Karlin ja minun keskustelut!! Voi eiii minä en halua, että he saavat tietää siitä kaikesta.

"Tiedätkö sinä hänestä mitään?" Klaus vihdoinkin sanoi jotain. "En tiedä yhtikäs mitään hänestä. Meillä oli vain niin tylsää ja halusimme tekemistä. Se oli outoa, koska heti, kun sanoimme koulun ruokailussa, että olisi kiva tehdä jotain muuta, niin heti tuo viesti tuli minulle", minä sanoin ja jatkoin: "mutta miksi se tuli vain minulle? Miksei vaikka Maxille?"

"Me emme tiedä sitä vielä. Ainut asia mitä tiedämme on se, että meidän pitää tehdä yhteistyötä", Luca sanoi.

Yhteistyötä?

Sitte kun oon saanut monta lukua niin aijon julkaista tästä tarinasta pientä mainintaa esim snäpissä. 🌱🌼
Sanoja: 862