Liekehtivä ruusu

luku 6

  Maailma tuhoutuu. Enkä voi tehdä asialle mitään..

Luca katsoi minua epäillen. Olimme kaikki olleet tässä huoneessa hiljaa jo aika kauan."Mikä nimesi on?" Luca sanoi hymyillen. Minä en pystynyt katsoa Lucaa. "Nimeni on Emma Watson", minä sanoin hiljaisella äänellä. Lucan hymy hyytyi. "Kuinka vanha olet?" Luca jatkoi kyselyä. Minä katsoin synkän ja pienen huoneen likaista seinää. "Olen 16- vuotias", minä jatkoin vastailua.

"Mikä koko nimesi on, Luca?" minä kysyin viisastelevalla äänellä. Minun vuoroni kysellä. "Minun nimeni on Luca Williams", Luca sanoi ja hymyili taas sitä samaa hymyä. Hetkinen, hetkinen. Maxinkin sukunimi on Williams. Ehkä se on vain sattumaa. En kehtaa kysyä tätä Lucalta. "Kuinka vanha olet?" minä kysyin. Luca näyttää nuorelta.

"Minä olen 35- vuotias. Klaus on 20- vuotias ja Alex on 18- vuotias", Luca sanoi. Minä katsoin Lucaa hämmentyneenä ja Luca huomasi sen. "Luulit varmaan että olen nuorempi", Luca sanoi ja nousi penkiltä missä hän oli istunut, kun oli kysellyt minulta kysymyksiä.

Luca kuiskasi jotain Klauksen ja Alexin korvaan. Luca käveli ulos huoneesta. Alex ja Klaus lähestyivät minua. Minä nousin ylös patjalta. Klaus laittoi minulle käsiraudat. Minä olin kiltisti sillä jos yrittäisin tehdä jotain, he voittaisivat. Minä kävelin Klauksen ja Alexin vierellä ulos huoneesta.

Kävelimme pitkää käytävää pitkin. Sairaalan muihin käytäviin verrattuina, tämä käytävä oli puhdas ja valkoinen. Missään ei ollut likaa tai hämähäkin seittejä. Menimme monien huoneiden ohi. Yhden huoneen ovi oli auki ja näin, että huoneessa oli se sairaala pukuinen nainen, Lumi. Hän istui ruskean toimisto pöydän takana selaillen joitain paperilappuja.

Olimme kävelleet pari minuuttia, kun vihdoin käytävä loppui. Tulimme harmaan oven eteen. Se oli iso ja siinä oli kaksi ympyrä ikkunaa. Alex avasi oven ja me kävelimme huoneeseen joka oli oven takana.

Minun piti hetken siristellä silmiäni, koska huoneessa oli vihdoin auringon valoa, joka tulvi yhdestä isosta katto ikkunasta sisälle. Huone oli suuri ja tietenkin käytävään verrattuna myös valkoinen. Keskellä huonetta oli kaksi isoa sohvaa. Sohvien keskellä oli pikku pöytä ja matto joka oli väreiltään valkoharmaa... hyvin väritön huone. Huoneessa ei ollut muita kalusteita. Se oli minun makuuni ruma huone. Hetken siristeltyä silmiäni ja kun katsoin sohvia, huomasin että sohvilla istui ihmisiä.

Kävelimme sohvaa päin ja huomasin, että sohvan ympärillä oli kolme vartijaa ja heidän lisäksi Luca joka seisoi yhden vartijan vierellä. Kun pääsimme lähemmäs sohvia, huomasin että sohvilla istui Alice, Max, Thomas ja Toby. Vihdoin ja viimein nään joitain tuttuja kasvoja muuta kuin Alexin, Lucan ja Klauksen lisäksi.

Olimme sohvien edessä. Alice, Max, Toby ja Thomas huomasivat minut ja nousivat nopeasti seisomaan. Alice ja Toby juoksivat minun luo ja halasivat minua hymyillen.

"Missä sä oot ollut??"

"Me ollaan odotettu sua jo kauankin"

"Me luultiin että sulle kävi jotain pahaa"

Alice ja Toby puhuivat huolestuneella äänellä. "Mut lukittiin toiseen huoneeseen ja mulle kuulemma annettiin enemmän nukutusainetta. Sit multa kysyttiin miljoonia kysymyksiä", minä sanoin hymyillen. "No onneksi sä oot nyt täällä meidän kanssa", Alice sanoi. "Miks sulla on käsiraudat", Toby kysyi ihmetellen. "Sitä mä vähä itekki ihmettelen, mut no mitä voiskaan ajatella tälläses tilanteessa?" minä sanoin huvittuneella äänellä.

Luca katsoi Klausta ja nyökkäsi. Klaus otti käsiraudat pois. Minä kävelin Alicen ja Tobyn rinnalla sohvalle missä Max ja Thomas istuivat jo. Olin iloinen, koska en ollut enää yksin pienessä ja synkässä huoneessa. Ihmettelin vieläkin Lucan sukunimeä Williams. Ajattelin kuitenkin, että sen on pakko olla sattumaa. Ei Luca voi olla Maxin perheestä..

"Nyt puhumme kaikki rehellisesti ja minä kysyn teiltä kaikilta kysymyksiä ja te saatte sitten kysyä kysymyksiä meiltä", Luca sanoi ja istuutui sohvalle Maxin viereen. "Mikä koko nimesi on Alice?" Luca kysyi ja katsoi Alicea. "Minun koko nimeni on Alice Edwards", Alice vastasi ja katsoi minua kummallisesti.

Kun Luca oli kysynyt meiltä paljon kysymyksiä niin meidän vuoromme tuli vihdoinkin. Katsoimme kaikki toisiamme. Thomas katsoi Lucaa mietteliäänä. "Miksi teette sitä?" Thomas kysyi ja katsoi Maxia. Luca katsoi hetken ympärilleen. "Me teemme erilaisia kokeita. Tai no ne eivät ole kokeita vaan testejä. Käytämme ruusuja. Liekehtiviä ruusuja sillä niistä sai parhaimmat testi tulokset. Yritimme käyttää myös voikukkaa, mutta se ei toiminut yhtä hyvin kuin ruusu, palava ruusu", Luca vastasi.

"Mitä testaatte?" Minä kysyin. Luca katsoi minuun ja hymyili. "Inhoamme ihmisiä ja sen takia haluamme jakaa ihmiset", Luca sanoi. "Miksi?" Alice kysyi järkyttyneenä. Minäkin aijoin kysyä tuota, mutta olin liian järkyttynyt saamaan sanoja suustani.

"Jaamme ihmiset eri ryhmiin. Ryhmiä on viisi. Keksimme niille nimiä sillä saimme testattua kaikki tarvittavat testit. Aijomme rajata maata. Ihmiset vain tuhoavat sitä", Luca jatkoi tätä järkyttävää keskustelua. "Mitkä ryhmien nimet ovat ja mitä te niillä teette?" Toby kysyi ja otti kädestäni kiinni.

"Tuli, Jää, Tuuli, Vesi ja Luonto. Nimistä voi päätellä mitä niissä tehdään. Olemme rakentamassa kaikille ryhmille majoja. Tulen, Jään ja Veden majat ovat valmiit. Ihmiset jaetaan näihin ryhmiin. Meitä on jo 20.000 ihmistä jotka ovat mukana tässä. Sitä ei voi enää pysäyttää", Luca sanoi.

Suuni loksahti auki. "Tämän takia te ette päästä meitä pois sillä tiedämme tästä. Jos päästätte me kerromme ihmisille ja tämä voi loppua", minä sanoin. Luca katsoi ja puhui "kyllä, olet fiksu". Minä katsoin Tobya järkyttyneenä ja huomasin että Tobykin oli yhtä järkyttynyt.

"Mitä te niillä testeillä teette?" Toby jatkoi kyselyä. "Teemme testeistä rokotteita joista saa voimat. Teemme ensin ihmisille hyperkokeen, eli kokeen jossa testaamme mihin ryhmään kyseinen ihminen kuuluu", Luca sanoi.

Tämä maailma tuhoutuu...

Enkä voi estää sitä.

Sanoja: 862

Nyt tuli jännittäväks!