Liekehtivä ruusu

luku 7

Oli mennyt jo viikkoja siitä keskustelusta, jossa saimme tietää mitä maailmalle tehdään. Omalla tavallaan se kuulosti jännittävältä, mutta en osaa kuvitella elämää sellaisena..

Olimme päässeet katsomaan ryhmällä niitä majoja, jotka sijaitsivat hylätyn sairaalan lähellä, noin 10 kilometrin päässä sairaalasta metsän siimeksessä suurella aukiolla. Aukio on rajattu 15 metrisellä sähköaidalla, jonka yli ei ole pääsyä jollei halua tappavaa sähkötälliä. Tuulen ja Luonnon majat olivat jo valmistuneet. Kaikki oli valmista. Viimeksi kannattajia oli 20.000 ihmistä, nyt niitä on 50.000 ihmistä. Tieto leviää joka puolelle.

Odotimme samassa isossa valkoisessa huoneessa kavereiden kesken jännittyneenä, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Odotimme, milloin ihmisille annetaan rokotteet. Luca oli sanonut meille, että rokotteet annetaan lapsille. Hän sanoi, että ensimmäiset rokotteet jaetaan 16- vuotiaille.

Luca sanoi, että majoissa harjoitetaan eri voimia joita ihminen on saanut. Ensin on hyperkoe 16- vuotialle. Tämän jälkeen on seremonia, missä valitaan mihin ryhmään menee. Sen jälkeen pääsee majaan ja majassa on ensimmäinen harjoittelukoe. Kokeessa pudotetaan 10 huonointa. Ne jotka putoavat, tulevat voimattomiksi ja heidät heitetään kadulle. Näistä häviäjistä tulee vihollisiamme.

Jos on yli 16- vuotias, kun rokotteita jaetaan, voidaan ottaa myös 17 ja 18- vuotiaita. Eli majoissa on vain nuoria, ei yhtään aikuista. Luca oli sanonut tuon ja olin helpottunut, sillä Toby oli 18- vuotias.

Yhden majan sisällä on 5 suurta huonetta, joihin yhteensä mahtuu 250 ihmistä. Yhden huoneeseen mahtuu aina 50 ihmistä/huone, mutta kokoajan ihmisiä tippuu jos ihmiset eivät läpäise kaikkia testejä.
Ympröidyn alueen sisällä on yhteensä 1250 ihmistä (5×250 ihmistä) Luca oli sanonut meille.

Se kuulosti surulliselta, kun Luca oli sanonut, että nuoria tippuu joka päivä. Luca, klaus, Alex ja 3 vartijaa kävelivät valkoisen huoneen sisälle hitaasti. Luca kiinnitti katseensa minuun, joka oli ahdistavaa. "Te menette nyt hyperkokeeseen. Kaikille nuorille on tehty hyperkokeet jo. Kun saatte hyperkokeidenne tulokset niin seuraavana päivänä on seremonia. Viemme teidät isoon keskusrakennukseen mihin tulee muutkin nuoret", Luca sanoi.

"Max ja Thomas!", Klaus huusi ja Max ja Thomas nousivat ylös epävarmasti. He kävelivät Klauksen mukana outoihin huoneisiin. Klaus meni Maxin huoneeseen ja Alex meni Thomaksen huoneeseen. Toby katsoi minua epäilevästi.

"Muistakaa, että teidän hyperkoe tuloksistanne ette saa kertoa muille, tai olette jo valmiina kadulla. Ymmärrättekö?" Luca sanoi. Minä nyökkäsin.

"Mikä tämän rajatun alueen nimi on? Miksi meitä kutsutaan sen sisällä?" Toby kysyi. Luca empi hetken sanojaan. "Alueen nimi on Rubiikki ja ihmiset sen sisällä ovat pelaajia", Luca vastasi ja hymyili pelottavaa hymyä. Toby nyökkäsi.

Aika meni niin hitaasti. Tuntui siltä, että odotimme ainakin kolme tuntia. Todellisuudessa olimme odottaneet vasta puolituntia, kun Max avasi huoneen oven ja käveli sohvia päin. Hän näytti järkyttyneeltä. "Et saa kertoa mihin ryhmään päädyit vielä. Sen ryhmän minkä tuloksen sait tänään, se on ryhmä, joka on tarkoitettu teille" Luca sanoi.
Minä nyökkäsin ja Max istui sohvalle.

"Alice, sinun vuorosi", Klaus huusi. Alice nousi ylös ja käveli ripein askelin siihen huoneeseen missä Klaus odotti. Minua kyllästytti tämä odottaminen. Tuntui jo siltä, että olin istunut samassa paikassa vuoden.

Yhtäkkiä Alex avaa toisen huoneen oven ja Thomas kävelee ulos. Hän näyttää vielä järkyttyneemmältä kuin Max. Hän hymyili minulle vinosti. Thomas istui Tobyn viereen. Huomasin kun Thomas katsoi tyhjyyteen. Onko se noin kauheaa? Minä ajattelin.

"Toby, sinun vuorosi nyt", Alex huusi Tobylle. Minä pidin Tobyn kädestä kiinni vielä hetken. "Hyvin se menee", minä sanoin hymyillen Tobylle. En ole yhtään varma meneekö..

Toby hymyili minulle. Hän nousi ylös sohvalta hitaasti ja epävarmasti. Toby seisoi vielä hetken paikoillaan ja sen jälkeen hän käveli hitaasti Alexia päin. Alex katsoi Tobya ja sulki oven.

Milloin minun vuoroni tulee? Miksi minä olen viimeinen? Päässäni vieri kysymyksiä, johon en varmastikkaan saisi vastausta.

Minuutit kuluivat kymmeniksi. Klaus avasi oven ja Alice käveli nopeasti viereeni istumaan. Hän katsoi minua epäilevästi. "Miten meni?" minä kysyin. "Ihan ok", Alice sanoi ja piti kädestäni kiinni "hyvin se menee".

"Nyt on sinun vuorosi, Emma", Klaus sanoi mutta Luca nousi nopeasti seisomaan. Minä säikähdin vähän, mutta kokosin itseni, kun huomasin, että Luca katsoi minua. "Minä pidän hänen testinsä", Luca sanoi kovalla äänellä. Tuntui siltä, että mahani muljahti ympäri. Käteni tärisivät. Katsoin järkyttyneenä Lucaa.

Klaus katsoi Lucaa ja sitten minua. Hän nyökkäsi ja käveli hitaasti pois huoneesta. Luca käveli huoneeseen. Minä nousin ja kävelin hitaasti perässä. Hyvin se menee. Hyvin se menee. Hyvin se menee. Minä uskottelin itselleni.

Kun olin huoneessa Luca sulki oven. Minä katsoin huonetta. Seinät olivat tiiltä jotka olivat maalattu valkoisiksi. Katossa oli lamppu joka loisti hieman himmeänä. Huone oli hyvin pieni. Keskellä huonetta oli penkki ja penkin edessä oli tietokone pöytä ja tuoli.

Luca istui tietokone pöydän tuolille. "Istu alas", Luca kehotti. Minä istuin penkille joka oli huoneen keskellä. Huoneessa ei ollut ikkunoita. "Minun pitää pistää sinua tällä piikillä. Sen jälkeen menet periaatteessa testi huoneeseen, jossa näet jotain jota en voi kertoa nyt. Sinun pitää muistaa, että se ei ole oikeaa elämää. Ajattele se simulaationa. Testin jälkeen minä kerron minkä tuloksen sait", Luca kertoi.

"Minä voin ohjelmoida sitä simulaatiota ja nähdä sinut siellä tuosta tietokoneesta", Luca sanoi ja osoitti tietokonetta joka oli pöydällä. Minä nyökkäsin. " Oletko valmis?" Luca kysyi. Minä nyökkäsin taas ja suljin silmäni. En pelkää piikkejä, mutta tämä piikki pelotti minua kuitenkin. 

Tunsin kun Luca pisti minua piikillä. Se sattui hetken. Minä avasin silmäni. Seisoin tyhjässä huoneessa. Edessäni oli vain yksi pöytä. Pöydällä oli tulen, jään, tuulen, veden ja luonnon kuva. Kuulin äänen joka sanoi "valitse" minä kävelin lähemmäs pöytää. Katsoin jään merkkiä, mutta pistin käteni tulen merkin kohdalle. Kun kosketin tulen merkkiä olin yhtäkkiä metsässä.

Metsä oli synkkä. Paljon puita ja kiviä. Eteeni astui ihminen joka katsoi minua. Se pelotti minua. Ihminen alkoi puhua minulle asioita perheestäni, ystävistäni ja sukulaisistani. Hän sanoi kaikenlaista mikä ärsytti minua. Ihminen edessäni haukkui läheisiäni. Nyt riitti. Ojensin käteni ja huusin. Huomasin, että kun tein niin, minusta kuohusi tulta. Ihminen edessäni alkoi liekehtiä. Sen huomattuani minä peräännyin.

Suljin silmäni. Tämä on vain simulaatio. Hän ei ole oikea henkilö. Häntä ei satu. Häntä ei satu. Minä vakuutin itselleni Avasin silmäni ja huomasin, että istuin sillä tuolilla siinä tyhjässä huoneessa Lucan kanssa. Luca kääntyi minua päin ja hymyili.

"Sinä sait voimasi", Luca sanoi. Minä katsoin häntä jännittyneenä.

"Sinun voimasi on tuli" Luca sanoi. "Minunkin voimani on tuli" Luca jatkoi ja hymyili vielä enemmän. Olin iloinen, kun sain tulen. Se kuulosti kaikista kivoimmalta. Halusin tulen ja sain sen.

Sanoja: 1019
Kirjotusvirheitä voi löytyä:)