Made Of Broken Stuff || Blind Channel 2

Luku 1 | Sopu?

Fak jea, tästä lähtee :D

Käykää btw lukeen tän tarinan kuvaus ekana!!

Kiitoss ja mukavia lukuhetkiä😋💕

(vielä en osaa luvata miten usein julkasen)

-----

|Auroran nk.|
Istuuduin sängylleni ja avasin päiväkirjani. Jälleen yksi päivä takana tätä paskaa elämää.

Iltapala meni jälleen todella hienosti, isä ja äiti kiinnitti lähes kaiken huomionsa Joonataniin ja eivät edes vaivautuneet kysymään miten englanninkokeeni meni. Kiitos kysymästä, se meni loistavasti.

Seitsemän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, kuten se että isäni pani äidin paksuksi ja nyt minulla on 4 vuotias pikkuveli, Joonatan, joka syö MINUN vanhempien kaiken huomion. Aivan, muutimme myös muutama vuosi sitten omakotitaloon joka on hieman lähempänä uutta kouluani. Koulua on tullut vaihdettua jo neljästi.

Mikäs tässä, en saa olla oma itseni sen helvetin kirouksen takia 'älä luota keneenkään 100%, oo hiljanen ja ujo, rakastu ennenkun täytät 18' en rakasta muitakun pehmolelujani.

"Aurora!" kuulin isäni äänen huutavan oven takana.

"Mitä?!" huudahdin takaisin.

"Saanks tulla sisään?" isä kysyi. Tuhahdin, suljin päiväkirjani ja liu-utin sen sängyn alle.

"Joo" mutisin ja pian oveni aukesi ja isäni astui sisään. Blondi kikkaratukka, mustat silmämeikit, farkkutakki, reikäfarkut ja tuo ärsyttävä hymy kasvoillaan. Kyllä, rakas Joonas Porko.

"Miten menee?" Joonas kysyi sulkien oven perässään.

"Ei kuulu sulle, menisit vaa pussaileen äitii tai vaikka pane se taas raskaaks" tiuskaisin.

"Hei, älä puhu noin" Joonas sanoi rauhallisena. En vain kestä katsoa hänen naamaansa enään. Kun äiti palasi takaisin ja varsinkin kun Joonatan synty, niin kaikki muuttui totaalisesti.

"Puhun vaan faktoja" mumisin hiljaa ja käänsin pääni ikkunaan päin.

"Aurora mä oon pahoillani" Joonas sanoi ja istuutui sängylle viereeni. Hivuttauduin hieman kauemmas katse edelleen ikkunassa.

"Mistä" kysyin hiljaa.

"Kaikesta" Joonas sanoi.

"Mitä sä tarkotat?" kysyin ja tunsin palan kurkussani. Tiesin tarkalleen mistä hän puhui.

"Aivan kaikesta, siitä että me ei olla enään niin läheisiä ja elämä nyt kusee alleen ihan totaalisesti" Joonas sanoi tiivistäen kaiken. Käänsin päätäni katsoakseni tuon kasvoja, jotta voisin nähdä puhuuko hän totta. Kyllä puhui, tunsin ilmeen.

"Mä en jaksa tätä enään, onks mitään tapaa millä tän kirouksen voi rikkoo? Oon väsyny siihen että kaikki kattoo mua kun hullua välillä, vaikka oonki vaan hiljaa ja omissa oloissani niinkun mut on tarkoitettu, mä haluan elää niinkun normaali teini! Haluun omistaa kavereita, haluun seurustella, mutta en vaan voi! Kerään koulussa hyviä arvosanoja jotta sä ja äiti oisitte musta ylpeitä ja muut koulussa pitäis mua hikkenä ja omituisena? Haluun tehä jotain muutakin kun vaan olla yksin" sanelin kaikkea päästäni mitä mieleeni tuli. Kyyneleetkin alkoivat virrata poskillani, kerroin isälleni, ihmiselle kenelle olen ollut vihainen viisi vuotta, kerroin hänelle lähes kaiken mitä olen sisälläni pitänyt.