Varjopolun kulkija

Irti

Ikuisuus siihen meni niin
ei huomannut hukkuvansa kyyneliin
vaan eri teille kun matkattiin
oli reppu täynnä tuskaa loputtomiin
vaan kaiken kauniin sain mä kokea
sun kanssa päätettiin päätyyn asti polkea
sivuutettiin murheet ja huolet yhdessä ain
vaan jälkeenpäin mä huomasin mitkä avaimet käsiini sain

Niillä voin nyt uuden oven avata
enkä mielestä sua sulje, en muistele pahalla
    vaikka aika on päästää vihdoin irti
yks osa kaipaa sun kosketusta silti

On sulle nyt aika hyvästit sanoa
pois lähteä ja kadota
vaikka sinua kaipaamaan jään
tiedän että tämä on oikein sisällä mun pään
en halua olla meistä se, joka tulee aina sun luo palaamaan
mieluiten lähden nyt, ehkä me joskus tavataan
mutta jos ei niin se on sitä mitä mä tarviin
mieluiten hymyä ja naurua
kuin itkua ja ammattiapua