Varjopolun kulkija

Turvassa

Annan sen koskea mun arpia, koska se rauhoittaa.

Rauhoittaa etsiä pää sen kainaloon ja kuunella sen sydämen sykettä.

"ei mitään hätää" se mut syliinsä ottaa ja alkaa silittään.

Siihen mä kuulun. Tähän paikkaan, jossa huomaan mun arvoni ja kun näen kasvosi, hymyilet ja nyökkäät.
Tiedän sanomattakin neuvosi, autat mua kohtaamaan pelkoni.

Mä tartun sun käteen ja ohjaan sut pois pimeydestä. Mulla ei ole karttaa sen sateenkaaren päähän. Me ei tarvita sieltä aarretta, kun me tajutaan katsoa synkkää taivasta ja saturnuksen nähdessä me hypitään niinku pienet lapset karkkiosastolla.
Löydettiin paikkamme.

Se hetki oli täydellinen kun oltiin melkein luovuttu toivosta, mutta kuitenkin iltaisin tarvittiin lämpöä, lohtua ja uskoa. Kaikkea niitä kolmea asiaa selviämään huomiseen.

Silitän sua, kun sä hermoilet. Suojelen ja turvaan. Sitä mä olen, vaikka painan huulet sun poskelle, nenälle ja lopulta huulille.