Varjopolun kulkija

käärmemetsä

Niin surkeaa näytelmää esitetään
tai polkua pimeää kävellään,
on taivas väritykseltä mustan peitossa,
sun myrkytetyt sanat mun keitossa,
hymy on kyyneleiden peittona

Lisään vauhtia,
kun hiljennät omaasi,
en tiedä onko tää edes normaalii,
mut ei sun katse kerro että oisit lojaali,
nimesin sut joskus parhaaksi,
näytit kuitenki mulle sun todellisen maailmasi

Jos vielä sun kanssa tätä elämää edetään
on silloin mahdotonta hengittää,
sanotaan ettei tääl maailmas petetä ystävää,
mä virnistän, koska tiedän ettei mua voi mikään pysäyttää

Nauran niinku mua ei mikään loukkais,
ja kaadutaan niin, ettei ylös enää koskaan noustais,
mut se on sun heikkoutta jos päätät jäädä tuleen makaamaan,
eikä kukaan estele vaikka alat uutta ovea avaamaan
en oleta että mua ois alettu kaipaamaan,
silti sun piittaamattomuutes alko vaivaamaan
oisit voinu sanoa vaikka että "pliis älä mee",
pari sanaa, mut mikä vittu siinä on niin vaikeeta
Ai niin sä ja sun maailma.