Käärme

Prologi

Korkoni saavat käytävien lattiat kaikumaan. Musiikki soi etäisesti suuresta juhlasalista, mutta yritän sulkea äänen pois mielestäni. Minun pitäisi olla juhlimassa, pitämässä hauskaa ystävieni kanssa. Tanssimassa jonkun käsivarsilla ja viettämässä huoletonta teinitytön elämää. Suutelemassa jotakuta vain siitä ilosta, että voin niin tehdä.

Sen sijaan olen tyhjässä käytävässä. Muotokuvat seuraavat jokaista askeltani tarkasti ja juoruavat keskenään. En saisi olla täällä, tiedän kyllä sen. Mutta en pysty olemaan palaamatta hänen luokseen. Olen liian kyllästynyt vuoroin jahtaamaan ja vuoroin olemaan jahdattavana. Todellisuudessa haluan häntä samalla tavalla kuin hän haluaa minua.

"Sinun ei pitäisi olla täällä", kylmä ääni sanoo. Sydämeni haluaisi hajota palasiksi, mutta nyt ei ole sen aika. Muistan vielä hyvin, kuinka hänen äänensä oli lämmin, kuinka hänen huulensa painautuivat vasten kaulaani ja kuinka hän kuiskasi korvaani lupauksia meistä. Kaikki se lämpö on nyt poissa, ja tiedän, että se on täysin ja ainoastaan oma vikani.

Olen käärme. Laskelmoiva, itsekäs ja myrkyllinen. Ja se on tuhonnut meidät lopullisesti.