Käärme

Luku 8

Suuntaan huispauskentälle. Marssin koulun pihaa alamäkeen hieman raivoispäissäni. Lähinnä olen vihainen itselleni, mutta viime aikoina Mattheo on ollut hieman ärsyttävä. Mitään pahaa hän ei ole sanonut, mutta Milesista hän huomauttalee lähes joka päivä. Ja jos nyt rehellisiä ollaan, ei ole kauhean mieleinen tilanne, jos jätkä josta alkaa tykkäämään huolestuttavankin paljon kiusoittelee koko ajan jostain toisesta jätkästä.

Voitostamme on kulunut reilu viikko. Voittojuhlat menivät minulta lopulta aika sivusuun, sillä vietin koko loppuillan Milesin seurassa. Kun lopulta palasin oleskeluhuoneeseen, juhlat olivat loppuneet ja suurin osa oli mennyt nukkumaan. Mattheo ja Draco istuivat kuitenkin takan ääressä käyden peliä läpi. Molemmat olivat kohottaneet kulmiaan minulle ja kummankin naamalla oli ollut hieman liiankin tietoinen ilme.

"Vai että viitsittiin sitä viimeinkin saapua paikalle", Mattheo oli sanonut virnistäen.

"Missäs on neiti ollut?" Draco oli jatkanut huvittuneena.

"Opiskelemassa", olin vastannut viattomasti ja näyttänyt kädessäni olevaa kirjaa.

"En olekaan kuullut, että meidän Bea on alkanut opiskelemaan tosissaan. Oletko aiemmin nähnyt häntä jättämässä juhlia välistä opiskelemisen takia?" Draco oli kysynyt Mattheolta.

"Ei, enpä ole tainnut. Mutta ei ole tainnut rakas ystävämme olla ollut opiskelemassa, käyttää kirjaa vain ovelasti peitetarinana. Turvonneet huulet ja hieman sotkuinen tukka kertovat jotain aivan toista hänen tekemisistään. Saattaisikohan olla eräs tietty rohkelikko syyllinen? Sori muru, mutta ei tainnut opiskelusi mennä oikein läpi", Mattheo oli sanonut ja virnistellyt tuikkivilla silmillä.

Olin vain tuhahtanut, toivottanut hyvät yöt ja mennyt itsekin nukkumaan. Siitä illasta lähtien Mattheo oli aina vinkkaillut silmää, jos oli nähnyt minut vaihtamassa pari sanaa Milesin kanssa. Oikeasti vain moikkasimme toisiamme aina silloin tällöin tai vaihdoimme lyhyesti kuulumiset. Meille oli Milesin kanssa tullut jonkinlainen omalaatuinen yhteisymmärrys. Pystyimme olemaan puhtaasti kavereita haluamatta sen enempää kuin muutaman suudelman silloin tällöin toisiltamme. Sen sijaan Mattheo ei tätä pystynyt näkemään, sillä aina Milesin jossain nähdessään hän ilmoitti minulle "poikaystäväni" läsnäolosta.

Toisinaan mieleni tekisi aukaista suuni ja sanoa aika napakasti Mattheolle, että voisi pitää päänsä kiinni. Toistaiseksi olen jättänyt sen tekemättä.

Olen menossa kentälle purkamaan tunteitani. Näin Pansyn tänään Mattheon vieressä sohvalla ja molemmat nauroivat jollekin. Alan turhautumaan omiin ajatuksiini, enkä toistaiseksi ole keksinyt parempaa tapaa päästä hetkeksi eroon kaikesta. Toisaalta aina edes huispaus ei auta, mutta toivon, että tänään se tosiaan auttaisi. Haluan päästäni pois kuvan Mattheosta iloisena Pansyn seurassa.

Ulkona on jo aika kylmä. Syksy on pitkällä ja pimeys on lisääntynyt huimaa vauhtia. Kello on vasta kuusi, eikä auringosta ole enää tietoakaan. Taivas on peittynyt harmaiden pilvien alle, eikä ulkona ole enää lähes yhtään valoa. Toivon, että säästyisin kastumiselta, mutta pilvet ovat uhkaavan tummia.

Ilmaan noustessani tunnen tuulenvireen paremmin. Olisi ehkä pitänyt pukea enemmän päälle. Toisaalta liikkeellä olo pitää lämpimänä, eikä tarkoitukseni ole tuijottaa tyhjää kenttää.

En kerkeä harjoittelemaan kuin vartin, kun ensimmäiset pisarat putoavat kasvoilleni. Kymmenen minuutin sisällä tihkusade on vaihtunut kaatosateeksi ja olen kuin vettä valuva koira.

Jossain kohtaa menetin tajun ajasta. Kun jäätävän kylmän tuulen ja kovien vesipisaroiden sateeseen alkoi siedättymään, ajatukseni palasivat takaisin Mattheoon. Eikä se ollut hyvä juttu. Olin tullut kentälle, jotta saisin ajatukset muualle. En kuitenkaan pysty purkamaan turhautumistani, sillä Mattheo aiheuttaa ainoastaan kipua minulle tällä hetkellä. Kenties pahempaa kipua kuin koskaan silloin, kun hän sitä halusi aiheuttaa. Tavallaan ironista.