Right now I wish you were here with me (Harry Styles)

How can someone be so adorable?

Lähden kävelemään ulos samaa reittiä kuin mistä olimme tullut backstagelle.

-Hei enkeli, älä mee sieltä! kuulen Harryn huutavan perääni.

Enkeli? Mitä ihmettä? Sanoiko Harry minua juuri enkeliksi? Käännyn takaisin poikiin päin ja näen kuinka Harry punastuu hieman.

-Mistä mun sit kannattaa mennä? kysyn kohdistaen kysymykseni hymyilevälle kikkarapäälle.

-Tuolta, hän vastaa ja osoittaa suurta ovea vähän matkan päässä.

-Ai, kiitti, sanon, ja suukotan Harryä hellästi poskelle.

Joudun varpistamaan, koska poika on ainakin 5cm minua pidempi. Kuulen muiden poikien naurahtavan takanani, kun kävelen ovea kohti. Harryn valkoinen t-paita on edelleen kädessäni. En halua jättää sitä minnekkään, koska siitä on tullut suurin aarteeni. Kävelen suurista ovista ulos ja aurinko häikäisee silmiäni. Laitan käteni auringon eteen ja jatkan matkaa. Kävelen kulman taakse, ja vasta silloin tiedän missä olen. Jonon pää näkyy jo. Jatkan matkaani, ja kun kävelen jonojen ohi huomaan kaikkien tuijottavan minua. Lähden juoksuun, koska tunnen silmät takaraivossani ja se ahdistaa minua. Jono on ihan älyttömän pitkä, mutta vihdoin näen Tessan, Riikan, Maijan ja Emilian. Tessa huomaa minut.

-Kattokaa nyt se tulee, hän sanoo muille.

Nopeutan askeleitani ja kyyneleet nousevat taas silmiini. Muistan etten saisi itkeä, tai herättää enempää huomiota kuin olen jo saanut aikaan, mutta näille kyynelille en vain voi mitään. Vihdoin seison tyttöjen luona.

-Tulkaa, sanon heille hätäisesti, ja viiton heitä mukaani kauemmas jonosta.

-Ei me voida lähtee täst tai menetetää meijän paikat täs jonos, Emilia sanoo.

-Luottakaa muhun ja tulkaa nyt vaa, huudan heille jo matkalla kauemmas jonosta.

Minun on pakko päästä pois niiden kaikkien katseiden alta. Pääsen suurelle nurmikko-alueelle ja pysähdyn siihen kuin seinään. Käännyn ympäri ja tajuan että tytöt ovat edelleen jonossa. Huokaisen ja soitan Tessalle. Katson kaukaa kun Tessa kaivaa puhelimensa taskustaan ja vastaa.

-Mihi te oikee jäitte tulkaa tänne nyt heti! huudan puhelimeen.

-Mitämitämitä?! Julia me ollaan iha sekasin nyt! Ei me voida lähtee täst jonosta! Tessa sanoo.

-Tulkaa nyt vaa! Oikeesti! Luuleks et käskisin teitä lähtemää siält jonosta ellei mul olis jotai kunnon syytä siihe? kysyn Tessalta.

-Okei okei, me tullaan sinne, oota iha sekunti, Tessa vastaa.

-Kiitos, sanon huokaisten.

Näen kun kaikki neljä alkavat keräilemään tavaroitaan. He nostavat reppunsa maasta, astuvat punaisen langan yli ja lähtevät juoksemaan minua kohti. En pysty enää pidättämään, vaan purskahdan itkuun. Itken kun kaikki neljä tulevat halaamaan minua.

-Mitä tapahtu?! Riikka kysyy ihmeissään.

-Mä... tota... , sanon itkuisella äänellä. En voi kertoo teille vielä, sanon.

Huomaan kaikkien ilmeistä että heitä ärsyttää.

-Julia... mikä toi on? Emilia kysyy ja osoittaa kädessäni olevaa valkoista paitaa.

-Oho, sanon ja rytistän paidan myttyyn nyrkkini sisään.

-Mikä se oli? Julia, nyt kerrot meille et missä sä olit varmaa ainaki viimiset puol tuntii, Maija huutaa vieressäni.

-Noku en voi ainakaa vielä, vastaan. Mut mun piti tulla sanomaa teille ettei teijän tarvii jonottaa enää, vaa voitte mennä vaiks pyörimää tonne jonnekki helsinkii, jatkan.