Right now I wish you were here with me (Harry Styles)

It hurts

-Julia!? kuulen tutun äänen takaani juuri ennen kuin astun hotellin hissiin. Käännyn ympäri ja näen Louisin ja Niallin tulevan minua kohti pyyhkeet harteillaan, uimahousut jalassa. Pidän kättäni hissien ovien edessä jotta he ehtivät sisään ennen ovien sulkeutumista. Niall kiertää heti kätensä tiukasti ympärilleni mutta Louis menee seisomaan hissin kulmaan eikä edes katso minua päin. 

-Mulla oli ikävä sua, Niall kuiskaa korvaani. Työnnän hänet irti halista ja katson hymyillen hänen sinisiin silmiinsä. 

-Sä et edes haluu tietää miten kova ikävä mulla on ollu, sanon ja käännän sitten katseeni Louisiin hissin kulmassa.

-Teitä kaikkia, jatkan lausettani kävellen pojan luokse. Lasken käteni varovasti hänen olkapäälleen. Poika vain vilkaisee sitä ja katsoo sitten taas jalkojaan. 

-Lou...? sanon varovaisesti yrittäen tavoittaa tämän katseen. 

-Sä et pitäny mitään yhteyttä. Mä ootin sun soittoa monta päivää mut sitä ei tullu, poika sanoo hiljaa edelleen tuijottaen lattiaan. 

Hissi pysähtyy ja Niall astuu ulos vilkaisten minua. Liam kertoi hänen ja Niallin huoneen olevan monta kerrosta alempana kuin Harryn ja Louisin. Kun hissin ovet sulkeutuvat taas laitan käteni hellästi Loun leuan alle ja nostan hänen katseensa kohtaamaan omani. 

-Mä oon tosi pahoillani... Yhteyden pitäminen vaan ois sattunu ihan liikaa. Jos oisin kuullu yhenki teijän äänen oisin murtunu ihan täysin... anteeks Lou, sanon tuijottaen poikaa suoraan silmiin. hänestä näkee kuinka anteeksiannon palaset loksahtelevat kohdalleen ja helpotukekseni hän kiertää kätensä ympärilleni.  

-Kiitos ku sä tulit takas, hän sanoo. 

-Tuntuu hyvältä olla täällä taas, vastaan. 

Astumme ulos hissistä ja kävelemme pitkän käytävän päähän. Katson Louisia huolestuneen näköisenä kun hän pysäntyy käytävällä olevan nojatuolin kohdalle. 

-Mä ootan tässä. Pliis tuo Harry takasin... Mulla on ikävä sitä, poika sanoo ja silittää hartiaani rohkaisevasti. Tunnen kyyneleiden kiihkoavan silmiini. Aiheutin lähtiessäni niin paljon tuskaa pojille jotka käytännössä ovat rakentaneet koko elämäni, etten tiedä pystynkö ikinä antamaan sitä itselleni anteeksi. Kaivan nahkatakkini taskusta Liamilta saamani huoneen avaimen, vedän syvään henkeä ja avaan oven. 

Huone on täysin pimeänä koska pimennysverhot estävät luonnonvalon sisääntulon. Ainoa valo tulee televisiosta jossa pyörii jokin talkshow jota en tunnista. Jätän kengät eteiseen ja lähden hiljaa olohuoneeseen. Olohuoneen pöydällä on vesilasi ja banaaninkuoret. Poika jota rakastan enemmän kuin omaa elämääni nukkuu sohvan kulmassa pienessä kippurassa halaten omia jalkojaan. Hänen silmänsä ovat alleviivatut tummilla silmienalusilla ja hiukset ovat sotkuisella nutturalla. Kyynel vierii hitaasti poskeani pitkin. Istahdan sohvalle vähän matkan päähän Harrysta. Haluaisin niin paljon halata häntä ja kertoa kuinka pahoillani olen ja kuinka tärkeä hän on minulle, mutta en edes koske poikaan koska en halua että hän herää. Hän näyttää siltä ettei ole nukkunut moneen päivään silmäystäkään. Istun hetken hiljaa paikallani ja yritän keksiä mitä sanon hänelle kun hän herää mutten saa yhtäkään hyvää ideaa mieleeni. Lopulta nousen ylös ja menen hakemaan Louisin sisälle huoneeseen, mutta tämä sanoo menevänsä Liamin ja Niallin huoneeseen kunnes olemme jutelleet Harryn kanssa. Halaan ja kiitän häntä. Pojan katse on huolestuneen näköinen joten väläytän tälle pienen hymyn viestiäkseni ettei hänen tarvitse olla huolissaan ja että kaikki on okei. Kaikki ei ole okei ennenkuin olen saanut kiertää käteni Harryn ympärille ja pyytänyt häneltä anteeksi, mutta Loun ei tarvitse tietää sitä.

Käyn hakemassa huoneen keittiöstä omenan ja lasin tuoremehua. Syön ne ja menen istumaan sohvan vastakkaiseen päätyyn kuin se missä Harry nukkuu. Istun siinä ja tuijotan poikaa. Etsin hänestä edes jotain pientä henkistä elonmerkkiä, mutta huomaan vain rintakehän kohoilun joka on fyysistä. Poika on siis fyysisesti elossa, mutta henkisesti... no minä todellakin toivon että voin vielä herättää senkin osan hänestä eloon. Käyn läpi jokaisen pienenkin täydellisen yksityiskohdan hänessä. Sen miten hänen nenänpäässä on hieman pisamia vaikka moni ei niitä huomaa, ja kuinka hänen vasemman käden etusormen kynsi on lyhyempi kuin kaikki muut, koska se on ainoa kynsi jota hän pureskelee ollessaan hermostunut. Lopulta silmäni alkavat painua kiinni. Minunkin varmaan pitäisi nukkua pois omia univelkojani.