Pettäjä

17. Silta

Niko POV

Kävelin keittiöön, kello oli 9:30 aamulla ja mua väsytti, olin nukkunut joku 2h vaan ja siitä saatte sit syyttää Ollia ja Aleksia mut joo. Istahdin keittiön pöydän ääreen ja aloin selaamaan puhelintani. Hetken päästä näen kun Olivia kävelee keittiöön myös aika väsyneen näköisenä.
- Huomenta, sanoin.
- Huomenta, Olivia sanoi.
- Tota siitä meijän metsä retkestä, pitäiskö joskus ottaa uusiks? Kysyin.
- Hyvä vitsi, Olivia sanoi ja naurahti.
Olivia istahti keittiön pöydän ääreen ja sitten alkoi parin minuutin hiljaisuus kunnes päätin taas alkaa puhumaan.
- Tota, mul ois vähä asiaa-, sanoin kunnes kuulin jonkun kävelevän portaita alas.
- Huomenta, Oili sanoi saapuessaan keittiöön.
- Huomenta, sanoin Oilille.
- Nii mitä sun piti sanoo? Olivia kysyi.
- Niin että-, sanoin kunnes kuulin jonkun taas portailla, tällä kertaa kuulin jonkun juoksevan.
- Missä Aleksi? Olli kysyy saapuessaan keittiöön.
- Emmä tiiä, vastasin.
- Vittu mä luotin siihen, se sano et se ei enää ikinä jättäis mua! Olli sanoo ja huomaan kun pari kyynelettä vierähtää hänen poskilleen.
- Rauhotu, sanon.
- EN RAUHOTU, Olli huutaa.
- Olli hiljaa, Oili sanoo ja yrittää sit siinä rauhotella Ollia.
Olli pudistaa päätään ja kävelee sitten eteiseen.
- VITTU, Olli huutaa.
Katson Oliviaa joka kääntää katseensa minua päin ja katsoo minua hämmentyneenä. Ei mennyt montaa minuuttia kunnes kuulimme kun ulko ovi aukeaa ja sen jälkeen paiskahtaa kiinni.

Olli POV

Lähdin kävelemään puistolle koska halusin olla nyt hetken rauhassa, päätin mennä sillan kautta. Kun pääsin sillalle niin huomasin jonkun miehen nojaamassa kohti sitä sillan kaidetta, hän katsoi jokea joka virtasi sillan alla. En kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota kunnes mies käänsi katseensa minua kohti. Sitten tajusin että se oli Aleksi. Kävelin Aleksin luokse ja syöksyin heti halaamaan häntä.
- Kertoisitko sä mikä sulla on, miks sä käyttäydyt niin oudosti nykyään? Kysyin.
- Olli kuuntele nyt mua, Aleksi kuiskaa.
- Joo mä kuuntelen, kerro ihan rauhassa et mikä sul on, sanon.
- Mulla ei oo paljon aikaa, mutta mä halusin kertoa sulle että mä rakastan sua, Aleksi kuiskaa.
- Mitä sä nyt tarkotat? Kysyn.
Aleksi ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoo sillalta alas sitä jokea.
- Mä en oo täällä enää kauaa, Aleksi sanoo tuijottaen jokea.
- Läheksä nyt siis matkalle? Kysyn.
- No tavallaan, tosi pitkälle matkalle, Aleksi vastaa.
- Mut mä tuun sun mukaan vaikka, sanon.
- Olli sä et nyt tajua, Aleksi sanoo.
- Miten niin en tajua? Sanon.
- Olli rakas, mä kuolen! Aleksi sanoo melkein huutaen.
Jähmetyin, en saanut sanoja suustani. Katsoin kun Aleksi kiipeää sillan kaiteen toiselle puolelle.
- Aleksi, ei, olivat ne ainoat sanat mitä sain sanottua sillä hetkellä.
- Olli, lupaa mulle että sä jatkat elämääs eteenpäin sit kun mä lähen, Aleksi sanoo.
Pudistin päätäni, en pystynyt sillä hetkellä puhumaan kunnolla.
- Älä lähde, kuiskaan.
Aleksi katsoo minua itkuisena ja antaa suukon otsalleni.
- Miks sä itket rakas? Mä en haluu et meijän viimeinen hyvästimme on surullinen, joten ole kiltti, hymyile mulle, vain mulle, muista että mä tuun aina rakastamaan sua, me nähdään kyllä vielä, Aleksi sanoo kunnes päästää irti sillan kaiteesta jonka jälkeen putoaa sillalta alas jokeen.
Yritin ottaa hänen kädestä vielä kiinni mutta turhaan, en enään edes ylettynyt. Katsoin Aleksia viimeisen kerran silmiin kunnes hän putosi jokeen eikä enään tullut pinnalle.