Rise like a Phoenix {tauolla}

2. luku

                             Unna johdatti minut jonnekin skeittirampeille. En ollut käynyt siinä osassa Helsinkiä pitkään aikaan. Ramppeja oli vain muutama, mutta silti olisin olettanut siellä olevan paljon väkeä varsinkin tähän aikaan illasta. Silti siellä näkyi vain kaksi tyyppiä: blondi, melko hintelä tummiin pukeutunut rannerenkaita kädet täynnä oleva vähän nuorempi poika ja häntä kai pari vuotta vanhempi punarastapäinen leveäharteinen miehenalku. Molemmat olivat minua kai vuoden pari vanhempia tai saman ikäisiä. Rastapää oli pukeutunut tummaan T-paitaan ja farkkuihin.

Unna heilutti ystävilleen ja lähti juoksemaan heidän luokseen. Hän hyppäsi rastapään kaulaan ja suuteli tätä.

"Missä muut ovat?" hän kysyi irtautuessaan ilmeisesti poikaystävästään.

"Vikke ja Romeo ovat baarilla", rastapää selitti ja pörrötti Unnan hiuksia.

"No höh", tyttö sanoi, muttei se pahemmin häntä näyttänyt haittaavan.

"Kukas hän on?" blondi poika kysyi ja nyökkäsi minuun. Seisoin yhä jonkin matkan päässä heistä, sillä jokin vaisto minussa käski pysyä erossa heistä, kun taas toinen käski mennä heidän luokseen.

"Tyypit, tässä on Rebecca", Unna sanoi ja katsoi minuun hetken, ennen kuin käänsi katseensa taas poikiin. "Rebecca, tässä on Rufus ja Joone."

"Hei", sanoin ja nyökkäsin vähän. Astuin hieman lähemmäs heitä, mutta pysähdyin Rufuksen jännittyessä. Oliko jokin vialla?

Rufus siirsi Unnaa lähemmäs itseään Unnalla ollessa kulmat kurtussa.

"Mikä sinä olet?" Rufus kysyi matalalla äänellä.

Joone katsoi minua uteliaasti. "Reilusti yli viiskymppinen", hän sanoi.

Ristin käsivarteni. "No kiitos, itse olet kuuskymppinen", sanoin katsoen poikaa halveksivasti.

"Mistä tiesit? Olen kyllä yli kuuskymppinen", poika sanoi ja virnisti.

Mistä ihmeestä hän puhui? Hän ei ollut parikymppinenkään vielä.

"Unna, mistä löysit hänet?" Rufus kysyi kiinnittäen taas huomioni.

"Tästä läheltä", Unna sanoi nopeasti. "Hän ei tiedä mitään."

Rufus nyökkäsi. Sitten hän katsoi taas minuun. "Rebeccako se oli? Mitä teet tänään?"

Kohautin harteitani. "En kai mitään. Minun pitää olla iltaan saakka poissa kotoa."

"Tulisitko meille hetkeksi? Vain iltaan asti. Haluamme kertoa sinulle pari asiaa", Rufus selitti.

Kohotin kulmiani. Anteeksi mitä? Mitä he yrittivät? Kidnapata minut? Tai tappaa? Ei onnistuisi. "Sori, ei pysty."

"Tule nyt", Unni yritti ja hymyili. "Minulla on niin vähän tyttöpuolisia kavereita kylässä."

"Ai olemmeko me kavereita?" kysyin hieman koppavasti. "Tietääkseni sinä toit minut tänne skeittaamaan etkä kidnapattavaksi."

"Tämä liittyy ihan turvallisuuteesi", Joone vakuutti.

"Olen turvassa kolmen vieraan kanssa ennemmin kuin yksinäni? Kiitos, mutta ei kiitos."

Rufus näytti miettivän tarkkaan seuraavia sanojaan. "Asia on näin... Olet faunoidi."

Faunoudi? Alienko?

"Tule mukaamme niin selitämme muutamia juttuja sinulle", Joone sanoi vetoavaan sävyyn. "Yksin olet melkoisessa vaarassa."

Pudistin päätäni. "En ole tulossa mukaanne."

Joone kohautti harteitaan. "Emme voi pakottaa häntä", hän sanoi kahdelle muulle.

"Metsästäjät löytävät hänet!" Unna sähähti Rufukselle.

Rufus oli hetken hiljaa ennen kuin katsoi minuun taas. "Olet oikeassa, emme voi pakottaa sinua mukaan."

"Jääthän silti skeittaamaan?" Unna kysyi ja kohotti lautaa kädessään.

"Itse asiassa mun pitää mennä", sanoin ja käännyin hiukset heiluen. En aikoisi olla kauempaa näiden sekojen kanssa.

Illalla kävelin keskustassa. Ajauduin tieltä toiselle edes ajattelematta kunnolla minne menin. Rufuksen, Unnan ja Joonen sanat kaikuivat päässäni. Faunoidi? Minä? Mikä se edes oli? Kuulosti ihan alienilta. Ja ne puhet viiskymppisistä? Ei kiitos.

Hetken päästä minut valtasi kuitenkin tunne, että joku seurasi minua. Katsoin taakseni ja näin tummapukuisen miehen kävelevän kadulla, mutta siellä käveli muitakin. Jatkoin matkaani tavallista nopeammin tarkkaillen selustaani, mutta tuo samainen tummapukuinen hahmo seurasi minua yhä. Lähdin juoksemaan yrittäen päästä karkuun, mutta niin lähti mieskin.

Käännyin kulman taakse pimeälle kujalle, mutta heti sen jälkeen älysin sen olleen virhe. Joku työnsi minut kumoon maahan. Iskeydyin kädet edellä maahan ja löin pääni. Onnekseni en sammunut, joten käännyin ja katsoin tummaa hahmoa yläpuolellani.

"Kappas, mitäs mulla tässä on", mies sanoi ja nauroi matalasti. Hän haisi pahalle: suorastaan pahalle ja kamalalle. Kauhulle, pelolle ja kuolemalle. "Selvästi lintu... Et ole mikään tavallinen nokkija kuitenkaan."

"Mi-mitä sä tarkotat?" kysyin yrittäen hahmotella tilannetta."Lintu?"

"Aah ja tietämätön vielä", mies jatkoi nauruaan. "OIet kai parempi saalis kuin se orava."

Orava? Kenestä hän puhui?

"Tässä on tämmöinen pieni juttu", kuului vieras miehen ääni. Tai pojan. Nuoren miehen.

Tummapukuinen mies hämääntyi kuullessaan uuden äänen. Hän käänsi katseensa minusta tulijaan.

"... että minä en anna sun tehdä mitään pahaa tuolle tipulle", ääni päätti.

Nostin jalkani ja potkaisin miestä kasseille, mutten pystynyt nousemaan ylös. Jäin katsomaan miten mies pakitti eteenpäin kumartuneena ja voihkien. Tulija katsoi tummapukuista miestä tiiviisti ja iski nyrkillä tätä poskeen potkaisten sen jälkeen kylkeen. Iskuja tuli iskujen jälkeen uudelleen ja uudelleen, mutten kääntänyt katsettani.

Kun hahmo oli maassa makaamassa paikoillaan, tulija suoristautui ja kääntyi katsomaan minuun. Hän nosti kätensä eteensä ylös kuin näyttääkseen olevansa vaaraton.

"Mä tiiän miltä toi näytti, mutta tähän on viisas selitys", tulija sanoi ja katsoi minua tiiviisti. "Ootko sä kunnossa?"

Nousin istumaan, mutta päätäni särki vähän. Se oli näköjään vähän lujempaa iskeytynyt maahan kuin luulin. Oikeassa ranteessakin tunsin pienen vihlaisuin. Katsoin arvioivasti tulijaa. Luottaisinko tähän? Pimenevässä illassa en kuitenkaan yksin halunnut enää olla.

"En", sanoin ja katsoin, miten tulija rentoutui hieman huomatessaan minun puhuvan tälle. Sen jälkeen hän kuitenkin jännittyi uudelleen ja syöksyi –kirjaimellisesti syöksyi- luokseni.

"Tule, vien sut kämpille."

//Kommentoikaa ja äänestäkkää niin tiedän moniko tätä tarinaa lukee ja seuraa :)