Rise like a Phoenix {tauolla}

8. luku

 Mitä olin ajatellut? Liki kaikki tavarani olivat sen kirotun lauman luona. Onnekseni minulla sentään oli lompakko ja puhelin laturimen kanssa, mutta muuten olin vain farkuilla, t-paidalla ja nahkatakilla liikenteessä.
Olin lähtenyt Henna, ensimmäinen tyyppi ketä tuli mieleeni. Henna asui kämppiksensä kanssa Espoossa. Hän oli muuttanut Turusta lukioon tänne ja ihastuttuaan tähän hienoon asuntoon hän päätti hommata kämppiksen. Kämppiksen, joka osoittautui 21-vuotiaaksi muusikon aluksi. Ei siinä mitään, Jaakko oli ihan mukava tyyppi. En vain olisi itse ehkä heti muuttanut yksin vieraaseen kaupunkiin hänen kämppiksekseen.
"Haetaan huomenna kamasi takaisin", Henna sanoi laittaessaan tyynyä tyynyliinaan. "Jaakko tulee mukaan."
"Ei sen tarvitse-"
"Kyl mä tuun", Jaakko huusi huoneestaan.
"Mennään päivällä, niin Romeo ei oo siel", sanoin heittäen täkin sohvalle. "Se ei päästäis mua lähtee enää."
"Onks teiä välil jotai vai miks?"
Kohautin harteitani. "Se haluu suojella mua, en tiä ees miks."
"Jos se tykkää sust?"
Miten selittäisin Hennalle, ettei se niin mennyt? Romeo oli puuma, minä feeniks. Luonnostaan vihasimme toisiamme ja Romeo halusi tappaa minut, mutta toisaalta jokin eli välillämme. Toki orava ja lohikäärme saattoivat olla yhdessä, sehän on todistettu jo Unnan ja Rufuksen kanssa, mutta kykenisinkö minä olemaan puuman lähellä jatkuvasti? En tiedä miten Unna kykenee siihen. Osasin kyllä sivuuttaa Romeon uhkaavuuden, mutta ajattelin aina 'entä jos'.
"Henna, me ei olla missään leffassa. En mä maagisesti vaa muuta jätkälle viikoks ja sit rakastutaan ja mennää naimisiin ja tehdää lapsia."
"No mut tääl sä oot turvassa", Henna vastasi jättäen aiheen siihen. "Se ei tiiä missä mä asun ja jos saiski jotenkin sen selville, niin Jaakko on täällä potkimas sen ulos."
"Eihän täst oikeesti oo vaivaa?" kysyin istuutuessa sohvalle, uudelle sängylleni. "Voin yrittää mennä himaan kyllä."
"Sun kamalan äitis luokse?" Henna sanoi nopeasti, mutta hymyili pahoittelevasti. "Sori."
"Ei se mitää", vastasin. "Se nyt on vähä kusipää."
"Onks se soitellu tai jotain?"
Jähmetyin. Puhelin. Olin unohtanut kokonaan sen. Ihan varmasti Romeolla oli joku sähkökala kaverinaan, joka osasi etsiä puhelimia. Vedin nopeasti puhelimen taskustani ja avasin ruudun. Romeo oli soittanut minulle monesti ja spämminyt viesteillä, niin wapissa kuin normiviesteillä. Avasin normiviestit, sillä hän ei näkisi sitä, että näin ne.
'Missä olet?'
'Ootko kunnossa?'
'Mitä tapahtu?'
'Vastaa!'
'Mis oot?'
'Metsästäjiä on liikkeellä, oothan turvassa?'
'Oletan, et Rufus on ollu kusipää, mut se ei liity muhun mitenkään. Vastaisitko?'
'Oon oikeesti huolissani susta ja tää alkaa menee aika lapselliseks ku et vastaa.'
'Metsästäjät löysi Viken, mutta se karisti ne kannoiltaan. Sun pitää kertoo mis oot!'
Sammutin puhelimen ja huokaisin raskaasti.
"Romeo on vaa spämminy mua, ei äiti oo mitää laittanut", selitin Hennalle.
Henna virnisti. "Se tosiaan tykkää susta."
"Lol se vaa haluaa pitää mut turvassa."
Henna päätti jättää aiheen ja alkoi keskustelemaan koeviikosta, joka koittaisi viikon päästä. Hän onnellisena aloitti ylioppilaskirjoitukset vasta keväällä, minä aloitin jo syksyllä. Pari viikkoa ja minulla olisi englannin kuuntelu ja siitä viikon päästä kirjalliset. Lisäksi kirjoitin biologian, joten minulla oli kiirettä.
Jonkin ajan kuluttua aloimme katsomaan Netflixiä ja Jaakko liittyi seuraamme. Tilasimme pizzaa kuudelle ja kyllä, Henna ja minä söimme suurimman osan niistä. Pitkästä aikaa saatoin tuntea itseni normaaliksi tytöksi, en miksikään oudoksi kummajaiseksi.

*****

Koputusta. Joku koputti oveen. Hakkasi sitä. Käänsin kylkeä maristen ja vedin peiton pääni päälle. Koputus jatkui ja muuttui hakkaamiseksi. Kuulin askelia, Jaakko selvästi meni avaamaan ovea.
"Mitä nyt?" hän kysyi koputtajalta.
"Anteeksi herätys, mutta onko Rebecca täällä?"
"Kuka?"
Jännityin kuullessani Romeon äänen. Mitä hän täällä teki? Oli hakemassa minua tietenkin. Mutta miten hän oli täällä? Makasin paikoillani tuntiessani vaanivan vaaran häilyvän lähelläni. Puuma odotti minun nappaamistani ja se tiesi minun olevan täällä. Se haisti minut, tunsi eläimeni.
"Rebecca Aalto? Punatukkainen, suunnilleen 170cm pitkä..."
"Sä oot se paskiainen", Jaakko tokaisi yhdistäessään Romeon kertomuksiini. "Rebecca ei oo tavattavissa."
"Sun pitää ymmärtää, että mun on pakko nähä se", Romeo sanoi ja hänen äänensä alkoi käymään levottomaksi. "Tää ei oo mikää vitsi."
"Rebecca ois soittanu sulle, jos se haluis puhua sulle."
Romeo oli hetken hiljaa, mutta huokaisi sitten raskaasti. "Mun kaveri on kusipää ja sen takia Rebecca lähti meiltä", hän selitti. "Mun pitää saada tietää, et se on kunnossa."
"No, Rebecca ei halua puhua-"
"Hyvä on", huokaisin heittäen tyynyn pääni päältä. Nousin istumaan ja hieroin silmiäni yrittäen heräillä. "Hyvä on", sanoin lujempaa.
Heitin peiton sohvalle ja nousin seisomaan. Olin saanut Jaakolta laitaan hänen ison t-paitansa, mutta sekin oli siinä ja siinä lyhykäisyydessään. Lähdin kävelemään kohti ovea ja katsoin tunteettomana Romeoa Jaakon takana. Tunsin sydämeni lyövän raskaammin tuntiessani puuman läheisyyden.
Samassa älysin. Feeniks oli myöskin petolintu, ainakin joidenkin legendojen mukaan. Feeniksiä pelättii ja se tuotti onnea, joten miksi minun pitäisi pelätä jotain puumaa? Toki, Romeo oli minua isokokoisempi ja tappaisi minut hetkessä, mutta minulla oli omat niksini hihassa.
Kohotin leukaani astuessani Jaakon viereen.
"Mitä asiaa?"
Romeon silmänalustat olivat tummemmat kuin päivällä ja hän näytti uupuneelta. Hiukset olivat sekaisin ja paidassa oli muutama repeämä. Mitä hänelle oli käynyt? Kello oli liki neljä yöllä, miksi hän oli yhä hereillä?
"Ootko kunnossa?" Romeo kysyi katsoen minua päästä varpaisiin ja takaisin. "Rufus ei olis saanu heittää sua pihalle. Se vaan ei oo vähään aikaan saanu ketää uutta porukkaansa ja nyt ku tulit ni se kokee sut uhkana-"
"Oon iha fine."
"Tuu takas kämpille", Romeo huokaisi. Näin, miten hän luovutti aikeistaan. "Rufus lentää pihalle, jos se yrittää jotain."
Katsoin Jaakkoa, joka näytti väsyneeltä ja kyllästyneeltä. Hän tarvitsi unta, enkä halunnut aiheuttaa kohtausta rapussa. Hennakin saattoi herätä milloin tahansa, joten minulle ei jäänyt paljoakaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä kämpille. Ja no, olihan se tavallaan kotini jo, ainakin melkein.
"Jaakko, mä taidan lähteä ton mukaan. Mee sä takas nukkuu ja sano Hennal et oon iha fine. Minulla on yks limainen ketale voitettava", sanoin koskettaen tämän käsivartta.
"Ei sun oo pakko mennä sen mukaan", Jaakko protestoi, mutta väistyi ovelta pois.
Käännyin ja hain nopeasti olohuoneesta vaatteeni ja tavarani. Kannoin ne sylissäni ovelle.
"Kyl mä meen. Nähään taas joskus, kiitti ku sain tulla käymää", selitin nopeasti.
Jaakko sulki oven ja kuulin hänen kävelevän kauemmas. Huoneeseensa, olettaisin. Kävelin Romeon ohitse ja lähdin astelemaan portaita alas. Kuulin hänen lähtevän perääni.
"Olit kadonnut kun tulin himaan", Romeo sanoi hiljaa avatessaan ulko-ovea minulle.
"Hyvä huomio."
"Rufus sano sun lähteneen lähikauppaan, mutta ku sua ei näkyny pariin tuntiin ni aloin tulla epäluuloseks. Sit Vikke soitti metsästäjistä ja pelästyin täysillä, et ne ol saanu sut."
Pidin katseeni edessä. Rufus oli täydellinen kusipää. Ymmärsin, että hän halusi pitää huoltaan laumastaan, mutta oliko se niin kamalaa, jos minäkin kuuluisin siihen laumaan? Olin etääntynyt perheestäni nopeasti ja saatuani tietää olevani faunoidi en enää osannut olla muualla kuin Vuorella -kyllä, luovuuteni kukoisti Romeon huoneessa eräänä aamuna- ollessani melko varma siitä, etten satuttaisi ketään.
Romeo pysäytti minut vain muutaman askeleen päähän autosta, mikä oli ihan kadun varressa. Hän piti käsiään kyynärtaipeissani ja katsoi minua suoraan silmiin. Vaaleanruskea sävy niissä oli tummempi kuin yleensä, mahtoiko se johtua väsymyksestä?
"Et ole mun", Romeo sanoi näyttäen vakavalta, liian vakavalta, "mutta haluun pitää susta huolta."
Kohotin kulmaani. "Mitä vittua sä selität?"
Romeo pudisti päätään hämmentyneenä. "Olen puuma. Pidän itsenäisyydestä, mutta läheiset pidän lähelläni. Kuulun Rufuksen laumaan, kyllä, mutta ne ei oo samanlaisia ku sä. En friikahda heti, jos en kuule niistä hetkeen taikka ne ei oo yötä Vuorella."
"Olen otettu huolenpidostasi, mutta en tarvitse sitä", sanoin riuhtaistessani käteni irti hänen otteestaan. Tunsin jonkinlaisen paniikin kasvavan sisälläni ja se lisättynä väsymykseen ja uupumukseen, räjähdin. "Tiedäks milt tuntuu saada koko elämä mullistumaan? Oon joku friikki muide friikkien seassa ja ainoo, ketä mua ymmärtää seurustelee liskon kans ja tää lisko sattuu olemaa sairaan omistava paska! Porukat ei välitä must senkää vertaa et ees soittas ja voin yhtäkkiä vaa syttyä tulee ja se jos mikä on vitun karmivaa ja pelottavaa!"
Romeo halasi minua, vain halasi. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja painoi minut itseään vasten. Tarrauduin hänen paitaansa painaen pääni hänen rintaasa vasten. Vedin syvään henkeä yrittäen rauhoittua. Romeo toi turvaa. Haistoin hänen uhkaavuutensa, mutta en antanut sen enää häiritä minua.
"Tiedän, et tää on outoa ja sekopäistä", Romeo sanoi hiljaa lohduttavasti, "mut kyl tää selkenee täst vielä."
"Miten?"
"Otetaa eka selvää sun taustoista ja sitte vaa toivotaa, ettei sua oo tehty labrassa niiku Unnaa."
Naurahdin hieman. En sille, että Unna oli kuulemma tehty Rufusta varten, vaan sille, että minulla sentään oli vanhemmat. Tai no, en siitäkään ollut enää varma. Olin toki erilainen perheeni kanssa, mutta minussa ja siskossani Juliassa oli niin paljon samaa, että meidän ainakin piti olla sukua toisillemme.
"En kuulu minnekään", kuiskasin hiljaa.
Tunsin Romeon vetävän minua lähemmäs itseään. Kuulin hänen pulssinsa kohoavan korvieni alla.
"Toi ei oo totta", hän kuiskasi silittäen selkääni rauhassa. "Sä oot osa mun laumaa."