9. Luku

1.6K 77 11
                                    

//biisi ei liity mitenkää mut toi on niiiin hyvä ja toi video on nii söpö💗❤️😍

Muokattu

VIVIAN

Nyt siitä junakohtauksesta oli kulunut kaksi päivää. Tänään tapaisin Harryn. Olimme sopineet, että yhdentoista aikaan Harry tulisi hakemaan minua ja menisimme yhdessä kiertelemään kaupunkia. Harry näyttäisi minulle paikkoja Lontoosta. Nyt kello oli kymmenen. Nousin ylös sängyltäni ja menin vaatekaapilleni. Otin sieltä vaaleat tiukat farkut ja mustan neuleen, josta näkyi vähän läpi. Riisuin yövaatteeni, eli shortsit ja t-paidan. Vedin farkut jalkaani ja neuleen päälleni. Otin kaapista vielä valkoiset nilkkasukat ja vedin ne jalkoihini. Harjasin hiukseni kokovartalopeilin edessä. Annoin niiden olla auki, koska minulla oli luonnostaan suorat hiukset, eikä niitä tarvinnut edes suoristaa. Laitoin ripsiväriä ripsiini ja lähdin keittiöön. Avasin jääkaapin. Ei yhtään mitään. Täytyisi käydä kaupassa, mutta se tapahtuisi myöhemmin. Otin pöydältä appelsiinin ja aloin kuoria sitä. Kuorittuani appelsiinin söin sitä lohko kerrallaan. Heitin kuoret roskiin ja heitin viimeisen lohkon suuhuni. Katsoin kelloa pöydällä olevasta kännykästä. Kaksikymmentä yli kymmenen. Minulla olisi hyvää aikaa katsoa telkkaria. Menin olohuoneen sohvalle ja napsautin telkkarin päälle kaukosäätimestä.
Havahduin ovikellon soittoon. Olin ilmeisesti nukahtanut. Nousin sohvalta ja sipsuttelin eteiseen. Avasin oven ja katsoin kuka siellä oli. Harry. Olin odottanut niin kauan, että näkisin hänet. Harry rutisti minut halaukseen ja minä kiedoin käteni hänen kaulansa ympärille. Tämä tuntui niin hyvältä ja oikealta. En ollut varma olinko vielä ihastunut Harryyn, mutta ainakin olin kiinnostunut hänestä.
"Hei Vivian", Harry sanoi irrotautuessaan halauksesta.
"Hei Harry", vastasin hymyillen.
"Mennäänkö?" Harry kysyi osoittaen autoaan. Nyökkäsin. Vedin converset jalkaani ja takin päälleni. Otin eteisen pöydältä lompakon ja avaimet. Kipitin keittiöön ja otin kännykkäni pöydältä. Menin takaisin Harryn luokse ja paiskasin ulko-oven kiinni.
"Kiva nähdä sua pitkästä aikaa", Harry sanoi ja hymyili kävelessämme hänen autolleen. Omg tuo hymy on niin ihana. Varsinkin, kun Harryn hymykuopat tulee näkyviin.
"Niin suakin", sanoin Harrylle ja hymyilin. Harry avasi minulle herrasmiehenä pelkääjänpaikan puoleisen oven hymyillen. Menin autoon sisälle ja kiinnitin turvavyön. Harry istui viereeni ratin taakse ja käynnisti auton. Kun olimme jo liikkeellä, Harry veti turvavyönsä kiinni. Matka kului keskustellen kuulumisista ja muutostani. Harry halusi näyttää minulle lempipaikkojaan Lontoossa. Menimme ensimmäisenä Big Benin luokse ja otimme siellä kuvia toisistamme. Muutamat fanit olivat huomanneet Harryn ja pyytäneet häneltä kuvia ja nimmareita. Meillä oli hauskaa ja nauroimme paljon. Seuraavana menimme London Eyen luokse. Se oli niin kaunis. Ihailin sitä suu auki.
"Tuu jo mennään", Harry sanoi ja otti kädestäni kiinni. Menin Harryn perässä London Eyen viereen. Pääsimme kahdestaan yhteen koppiin. Se lähti hitaasti liikkeelle. Ihailin maisemia nojaten kaiteeseen. Harry tuli viereeni ja laittoi kätensä käteni päälle. Harryn kosketus tuntui niiin hyvältä. En halunnut, että hän siirtäisi kättään pois. Käänsin katseeni Harryyn hymyillen. Harry hymyili minulle takaisin. Hän oli niin suloinen. Oikeasti minusta alkaa tuntua siltä, että olen ihastunut Harryyn. En kuitenkaan usko, että tunteet ovat molemmin puoleisia.
"Nää maisemat on kauniit", sanoin ihaillen maisemia.
"Säkin oot kaunis", Harry sanoi. Tunsin pienen puristuksen kädessäni. Punastuin pienesti. Olimme melkein huipulla. Katsoin alaspäin. Se ei ehkä olisi kannattanut, sillä jalkani meinasivat pettää. Olimme tosi korkealla. En minä yleensä pelkää korkeita paikkoja, mutta nyt olimme tosi korkealla. Puristin kaidetta kovempaa.
"Onks kaikki hyvin?" Harry kysyi pieni huoli äänessän.
"On", sanoin ja hymyilin Harrylle. Koppimme pysähtyi huipulle. Otin kännykkäni taskustani ja räpsein valokuvia. Harry varasti kännykkäni minulta ja vaihtoi siihen etukameran. Harry teki hassuja ilmeitä ja otti kännykälläni kuvia. Nauroin Harryn ilmeille. Harry lopetti kuvien ottamisen, mutta teki kännykälläni vielä jotain. Lähdimme laskeutumaan alaspäin hitaasti. Harry kääntyi selkäpäin minuun. Nappasin vaivihkaa Harryn kännykän Harryn takataskusta. Laitoin sen omaan takataskuuni ja naurahdin. Harry ei huomannut mitään. Häneltä olisi helppo varastaa kännykkä.
"Harry saanks mä sen mun kännykän takas?" kysyin ja naurahdin.
"Kohta", Harry sanoi mietteliäänä. Toivon, ettei hän ole vaihtanut puhelimeni kieltä kiinaksi.
Olimme käyneet Harryn kanssa erilaisissa kauppakeskuksissa. Olimme olleet kiertelemässä Lontoota jo neljä tuntia. Harry ei vieläkään ollut huomannut kännykkänsä puutetta. Takkini onneksi peitti perseeni, ettei Harryn kännykkä näkynyt.
"Harry mulla on nälkä mennään syömään", valitin. Harry naurahti minulle.
"Mihin mennää?" Harry kysyi.
"Johonki kiinalaiseen", vastasin. Vatsani murisi ja naurahdimme molemmat Harryn kanssa. Suuntasimme lähimpään kiinalaiseen. Se löytyi samasta kauppakeskuksesta, jossa olimme. Harry tilasi meille ruuat ja menimme pöytään odottamaan niitä. Juttelimme kaikesta turhasta, esimerkiksi siitä ettei Louis käytä sukkia usein ja nauroimme. Taisimme häiritä muutamaa asiakasta äänekkäällä naurulla, ainakin heidän vihaisista katseista päätellen.
Saimme söytyä ruokamme ja kinasteltua siitä kumpi maksaa. Olin saanut tahtoni läpi ja maksanut molempien annokset. Harry oli uhannut, että ei enään ikinä anna minun maksaa mitään hänen seurassaan. Olin vain virnistämyt hänelle ja sanonut, että sehän nähdään. Harry oli unohtanut kokonaan kännykkänsä. Se oli vieläkin takataskussani. Nyt jatkoimme kauppakeskuksen kiertelyä. Päädyimme johonkin naistenvaate kauppaan.
"Viv, ooksä nähny mun kännykkää?" Harry kysyi kaivellen taskujaan. Pidättelin nauruani ja vastasin:
"En. Kuinnii?".
"Mä en löydä sitä mistään", Harry sanoi hieman panikoituneena. Tirskahdin, mutta Harry ei huomannut sitä onneksi.
"Sullahan on varaa ostaa vaikka miljoona kännykkää niin ei sillä nyt niin väliä ole", sanoin ja huitaisin kädelläni ilmaa tirskahtaen. Aloin katselemaan vaatteita vaaterekistä.
"Kun mulla oli se vielä siellä Big Benillä, mut en oo nähny sitä sen jälkeen", Harry sanoi haikeana. Eikai yksi kännykkä ole hänelle niin iso asia. Siellä tosiaan on kyllä muiden bändin jäsenten numerot ja muiden julkisuuden henkilöiden. Onneksi se kännykkä on vain minulla, eikä jollain paparazzilta, joka jakaa numerot nettiin.
"Emmäkään oo sitä nähny", sanoin ja pidättelin naurua, "ehkä", kuiskasin hiljaa, niin hiljaa, että luulin ettei Harry kuullut. Olin väärässä.
"Mitä sä oot tehny mun kännykälle?" Harry huusi naurua pidätellen minulle. Kohautin olkiani ja naurahdin. Jatkoin vaatteiden katselemista. Harry alkoi kaivelemaan takkini taskuja. Kiljahdin ja vetäydyin kauemmaksi hänestä. Myyjä katsoi meihin päin vihaisesti. Otin jalat alleni ja juoksin ulos kaupasta. Harry seurasi minua. Paska. Okei, en kyllä halunnut, että hän jättää minut yksin tänne. Harry käveli luokseni uhkaavan näköisenä. Minä nauroin ja yritin työntää Harryä rintakehästä kauemmas. En onnistunut, koska Harry on edelleen minua pidempi. Harry nauroi yrityksilleni ja alkoi tonkimaan takin taskujani uudestaan.
"Okei okei mä annan sen sulle jos vastaat ensin yhteen kysymykseen", sanoin ja nauroin.
"Okei", Harry sanoi ja virnisti. Hän ei ottanut käsiään pois taskuistani. Seisoimme siinä Harryn kädet takkini taskuissa ja minun kädet Harryn rinnalla. Tunsin hänen lihakset hänen paitansa läpi ja hänellä oli hyvät rintalihakset.
"Millon sä oot viimeks kattonu jonkun persettä?" kysyin vakavana. Harry esitti miettivänsä.
"Just minuutti sitten", Harry sanoi ja virnisti. Tunsin hieman kateutta sitä kohtaa, kenen persettä hän oli katsonut. Tiesin, että minulla oli ihan hyvä perse. Olen treenannut sitä. Ja Gus on sanonut monta kertaa, että se on hyvä. Mutta tiesin silt, ettei Harry ollut katsonut persettäni.
"Sun", Harry sanoi. Siinä vaiheessa aloin nauraa ja menin kauemmas Harrystä.
"Nyt annat sen kännykän", Harry sanoi virnistellen.
"Sun pitää ansaita se", sanoin kuulostaen tarkoituksella ylimieliseltä. Harry tuli lähemmäs ja halasi minua. Hän rutisti minua kovaa ja hänen kätensä olivat lantiollani. Kiedoin käteni hänen ylävartalonsa ympärille. Harryn käsi liukui alemmaksi perseelleni. Harry otti kännykkänsä takataskustani. Irrottauduin halista.
"Oliks tää tuolla koko ajan?" Harry kysyi nauraen. Nyökkäsin naurahtaen.
"Harry voiks sä heittää mut kotiin? Oon niin uupunu tästä kävelystä", sanoin valittaen.
"Tottakai", Harry sanoi ja hymyili. Lähdimme kävelemään Harryn autolle hiljaisuudessa. Harry napsautti autonavaimistaan auton ovet auki. Avasin pelkääjänpaikan oven ja istuin autoon. Harry ajoi minut kotiin hiljaisuudessa. Vain radiosta kuuluva musiikki kuului taustalla. Saavuimme pihaani ja nousin autosta. Harrykin nousi ja tuli luokseni.
"Mulla oli tosi kivaa. Kivempaa kun on pitkään aikaan ollut", Harry sanoi ja hymyili.
"Mullakin", sanoin. Kiedoin käteni Harryn kaulan ympärille ja halasin häntä. Harry kietoi kätensä ympärille. Painoin pääni Harryn rintakehää vasten.
"Hyvää yötä Viv", Harry sanoi pitäen minua vieläkin itseään vasten.
"Öitä", sanoin ja irrottauduin halista. Harry painoi suukon vielä poskelleni ja meni takaisin autoonsa. Kohtaa, johon Harry pussasi, jäi kihelmöimään. Harry vilkutti autostaan vielä ja lähti ajamaan kohti kotiaan. Vilkutin hänelle takaisin, mutta hän tuskin näki sitä enään.

//SORI TÄÄ LUKU ON MYÖHÄS I KNOW! Tää luku on aikalai pelkästää Vivii ja Harryy mut ketää tuski haittaa. Uus luku tulee viel täl viikol. Alotan sen Louis ficcin täl viikol. Mu pitää vaa tehä se kansikuva viel ja keksii nimi sil tarinal. Mut haluisin et kaikki jotka lukee tätä kommentoi ja vastaa näihi kysymyksii:
1. Kenen (Harryn, Niallin, Liamin vai Zaynin) sisko se päähenkilö olis siin uudes tarinas?
2. Haluutteks te et täs tarinas Vivin ja Harryn suhde etenee nopeemmi, tätä vauhtii vai hitaammi?
3. Onks nää luvut liia lyhyit vai sopivii?
4. Julkasenks mä uusii lukui liia harvoi vai sopivi väliajoi?
KAIKKI KOMMENTOI JA VASTAA NOIHI ⬆️ KYSYMYKSII!!!

I want you || Harry Styles (Completed)Where stories live. Discover now