I want you || Harry Styles (Completed)

7. Luku

//SORI jos joku ei tykkää et Niall ja Louis on yhdes mut oli vaa pakko kirjottaa niist😁

Muokattu

LOUIS

"Saanko mä särkylääkettä?" Viv kysyi hiljaisella äänellä.
"Toki", sanoin ja nousin ylös pöydästä. Menin kodinhoitohuoneeseen ja kurkotin lääkekaappiin. Otin sieltä koko Aspirin paketin mukaan. Astelin kohti keittiötä ja kuulin Vivin ja Liamin keskustelua. He puhuivat Janicesta jotain.
"Tässä olis", sanoin ja laskin paketin pöydälle Vivin viereen. Annoin hänelle vielä lasin vettä ja lähdin pois keittiöstä. Suuntasin matkani kohti minun ja Niallin huonetta. Niall nukkui söpösti sängyllä vielä. Niallin hiukset olivat sekaisin ja huulet olivat raollaan. Pieni tuhina kuului pojan suusta. Hymyilin näylle. Menin istumaan sängyn reunalle ja otin Niallin kädestä kiinni. Puristin sitä hieman.
"Niall", sanoin hiljaa lempeällä äänellä. Ei reaktiota.
"Niall", sanoin jo vähän voimakkaammalla äänellä. Ei vieläkään mitään reaktiota. Että tuo mies on sikeä uninen. Irrotin otteeni miehen kädestä ja aloin kutittamaan häntä kyljistä. Tiesin, että hän kutisee helposti. Niall alkoi kääntyilemään ja pyörimään sängyllä. Pian hänen huuliltaan karkasi naurun pyrskähdyksiä.
"Louis lopeta!" Niall huusi. Nauroin Niallille ja lopetin. Niall katsoi minua suoraan silmiin. Hänen jäänsiniset silmänsä olivat niin lumoavat.
"Tuu tänne", Niall sanoi ja otti kädestäni hellästi kiinni. Menin hänen viereensä makaamaan. Niall kietoi kätensä ylävartaloni ympärille. Painoin silmäni kiinni ja hymyilin. Tässä oli niin hyvä olla. Tunsin, kun Niall painoi suukon otsalleni. Halusin vain olla tässä koko päivän. Niall tiukensi otettaan minusta ja minäkin kiedoin käteni hänen ympärilleen. Makoilimme siinä toisiimme kietoutuneena.

ZAYN

Louisin vanhemmat olivat päättäneet jäädä hotelliin muutamaksi päiväksi ja jättää kaksoset ja kämpän meidän vastuulle. Nousin ylös sängyltä venytellen. Haukottelin ja menin Daisyn huoneelle. Tyttö piirteli vihkoonsa kukkasia.
"Tuutko aamupalalle?" kysyin Daisyltä, joka käänsi katseensa minuun hymyillen.
"Joo!" hän huusi.
"Mä käyn herättämässä Lottien ja Fizzynki!" Daisy huusi ja lähti innoissaan pois huoneestaan. Minä menin Phoeben huoneelle. Tyttö nukkui sängyllä vielä suloisesti. Menin hänen luokseen ja herättelin häntä.
"Mennään aamupalalle", sanoin hymyillen. Phoebe nyökkäsi unisesti. Nostin hänet syliini niin, että hänen jalat olivat molemmin puolin minua. Hän kietoi kätensä kaulani ympärille ja painoi päänsä olkapäälleni. Kannoin hänet alakertaan keittiöön ja istutin tuolille. Daisy juoksi keittiöön ja istui Phoebea vastapäätä. Fizzy ja Lottie laahustivat rappusia alakertaan samalla keskustellen jostain. Käännyin hellan ääreen ja sekoitin hellalla juuri valmistunutta puuroa, jota ilmeisesti Liam oli keittänyt.
"Huomenta tytöt", Viv sanoi.
"Kuka toi on!" Daisy huudahti osoittaen Viviä.
"Mä oon Vivian ja oon poikien kaveri", Viv selitti Daisylle, "ja sä oot vissiin Daisy tai Phoebe", Viv vielä jatkoi hymyillen Daisylle.
"Mä oon Daisy", Daisy sanoi ja hymyili iloisesti. Louisin mukaan Daisy ei ollut ikinä vierastanut uusia ihmisiä.
"Miks sä oot täällä?" Phoebe kysyi hiljaisella äänellä. Hän oli kaksosista se ujompi. (En oikeesti tiiä mitää Daisyst ja Phoebest joten älkää tuomitko jossei oo iha oikeet tietoo ja tää on muutenki vaa fanfic.)
"Mä tulin yökylään", Viv sanoi hymyillen. Hän ei vissiin halunnut kertoa oikeaa syytä. Nostin kattilallisen puuroa pannunalusen päälle ruokapöydälle ja laitoin pilkotut hedelmät siihen viereen. Nostin kaapista 11 lautasta. Otin myös lusikat ja asetin ne pöytään. Viv auttoi Daisylle ja Phoebelle puuroa. Daisy ja Phoebe söivät iloisina hedelmiä ja puuroa.
"Pojat aamupalalle!" Liam huusi yläkertaan Louisille, Niallille ja Harrylle.

SKIP 3 PÄIVÄÄ (ei ne tee mitään ihmeellistä)

VIVIAN

Olin sairaalalla Janicen luona. Hän ei ollut vieläkään herännyt koomasta. Olin istunut tässä Janicen sängyn vieressä jo kohta kolme tuntia. Nousin ylös tuolilta ja suuntasin matkani kohti kanttiinia. Matkalla kanttiiniin vastaani juoksi kolme sairaanhoitajaa ja lääkäri vastaan. En ajatellut sen olevan mitenkään tärkeää, joten jatkoin vaan matkaa kanttiinille. Ostin leivän ja appelsiinimehun. Istuin alas kahden istuttavaan pöytään ja aloin selaamaan päivän lehteä, joka oli ollut pöydällä. Ei mitään kiintoisaa. Lättäsin lehden takaisin päydälle ja vein roskat roskikseen. Suuntasin takaisin Janicen huoneelle. Sinne päästyä huomasin naispuolisen sairaanhoitajan Janicen ovella seisomassa.
"Onks täällä tapahtunu jotain?" kysyin panikoiden sairaanhoitajlta, tarkemmin ottaen Katelta.
"Janicen sydän pysähtyi ja nyt sitä yritetään saada takas käyntiin", Kate sanoi pahoittelevasti. Kyynel valui poskelleni.
"Sun täytyy odottaa ulkopuolella", Kate sanoi ja viittoi kohti sohvaa, jotta istuisin siihen. Kävelin sohvan luokse ja lysähdin istumaan siihen. Vedin jalat rintaani vasten ja painoin kasvoni käsiini. Pari kyyneltä valui poskilleni. En halua, että Janice kuolee. Sen jälkeen olisin yksin, kun pojatkin lähtevät kolmen päivän päästä pois. Okei nyt ryhdistäydyn. Ei Janice kuole.
"Oletko Janice Wesleyn omainen?" säpsähdin hereille lääkärin äänen johdosta. Nyökkäsin pienesti. Laskin jalkani alas sohvalta ja suoristin ryhtini.
"Valitettavasti Janice Wesley on menehtynyt", lääkäri sanoi pahoitellen ja poistui. Kyyneleitä valui poskilleni putouksena. Itkin yksin käytävällä. Kaivoin kännykän taskustani tärisevin käsin. Koko kehoni oli alkanut täristä itkun voimasta. Valitsin Augustuksen numeron ja soitin hänelle.
"Moi Viv", Gus sanoi jotenkin pirteän kuuloisena. Hänelle ei oltu siis vielä soitettu sairaalalta.
"M-moi", sanoin änkyttäen ja kyyneleitä valui vain lisää poskilleni. Äänestäni kyllä kuuli, että itkin.
"Viv, mikä hätänä?" Gus kysyi huolestuneena.
"Ja-janice o-on.. Kuollut", sain sanottua ja purskahdin itkuun. En selviä ilman Janicea. Haluan hänet takaisin. Hän oli aina tukenani. Nyt häntä ei enään olisi. Lähdin juoksemaan sairaalan käytäviä pitkin kyyneleet sumentaen silmäni. Juoksin ulos lasisista liukuovista ja jatkoin matkaani kävelytietä pitkin juosten. Juoksin koko 4 kilometrin matkan kämpälleni. Kaivoin avaimet taskustani ja riuhtaisin oven auki ja pamautin sen perässäni kiinni. Lyyhistyin eteisen lattialle istumaan ja itkin vuolaasti. En vain voinut käsittää, ettei Janicea enään ollut.

N. VIIKON PÄÄSTÄ (sori skipit mut ei tää tarina etenis mitenkää ku Viv vaa suree Janicee jne.. Ja pojat on nyt sit jo palannu Lontooseen ja nyt "tänää" on niiku ne Janicen hautajaiset, edelleen Vivin näkökulma)

Olin pukeutunut mustaan mekkoon mikä ylsi polviin asti. Olin kihartanut hiukseni ja laittanut ne toiselle sivulle. Olin tehnyt hieman juhlavamman meikin. Jaloissani oli korkeat mustat korot. Pienessä laukussa oli kaikki tarvittava. Eli kännykkä, avaimet, nenäliinoja, ripsari ja huulirasva. Menin eteiseen ja otin mustan takkini naulakosta ja puin sen päälleni. Nyt oli jo huhtikuun alku, mutta oli kylmä. Odottelin hetken eteisessä, että Gus tulisi hakemaan minua. Pian ovikello soi ja avasin oven. Gus seisoi oven takana. Hänellä oli surullinen ilme. Halasin häntä nopeasti ja katsoin vielä eteisen peilistä, että meikkini olivat kunnossa. Menimme Gusin autolle ja lähdimme kohti kirkkoa.

//ei tää luku ny mitenkää ihmeelline ollu mut nojaa. Kestäkää😛. Alotan se uude tarina sitku me ollaa tultu täält bulgariast eli ens viikol jossai vaihees. Tää tarina tietenki jatkuu viel. Se uus tarina tulee olee Louis ficci niiku monet o toivonu ja siit tulee iiha erilaine ku tää on. Mut huomen ei välttämät tuu lukuu mut sit taas lauantain kyl varmaa!😄