Epilogi

1.5K 80 15
                                    

Muokattu

Puolitoista vuotta myöhemmin (nää liitty kirkkoo et ne pääsee kirkos naimisii (ja mul ei sit oo käsityst meneeks toi vihkimsijuttu tolee mut ihasama))

VIVIAN

"Äiti! Missä isi on?" Max huusi huoneen toiselta puolelta. Tänään olisi minun ja Harryn häät. Minulla oli jo mekko päällä ja Maxilla pikkuinen puku.
"Isi on muualla. Gemma täti voi viedä sut sinne", sanoin Maxille katsoen itseäni peilistä. Max oli ylivilkas. Hän ei meinannut ikinä pysyä paikoillaan. Nytkin hän huusi ja juoksenteli.
"Joo! Haluun isin luo!" Max huusi ja meni Gemman luo. Hän alkoi hyppimään ja kiljumaan.
"Max rauhotu", sanoin naurahtaen. Menin poikani luo ja kyykistyin hänen tasolleen.
"Kuuntele. Kun me mennään tonne kirkkoon sisälle, siellä ei saa huutaa eikä riehua. Sä voit olla Gemman, Annen tai poikien luona. Okei?" kysyin pitäen Maxia paikallaan. Olisimme ottaneet Maxin kukkaispojaksi, mutta hän riehuu liikaa.
"Haluun isin!" Max huudahti kovaa ja tömisti jalkaansa maahan.
"Sä näät isin kohta. Sun täytyy istua kirkossa jonkun muun kanssa", sanoin edelleen pitäen Maxia paikoillaan.
"Louis setä!" Max kiljahti ja nauroi. Nauroin hänelle myös. Nousin seisomaan ja menin Gemman luokse.
"Käykää kattomassa Harryä, missä ikinä se onkaan ja sit viet Maxin Louisille. Ja jos Louis ei suostu ottamaan sitä ni vie vaikka Annelle", sanoin Gemmalle hymyillen. Gemma nyökkäsi ja meni Maxin luokse. Hän otti Maxia kädestä kiinni.
"Mennään kattomaan isiä", Gemma sanoi innoissaan ja lähti Maxin kiljahduksien saattamana pois. Huokaisin ja katsoin peiliin. Hiukseni olivat kiharrettu ja ne olivat pään päällä jonkunlaisella nutturalla. Meikkini oli aika kevyt. Hengitin syvään. Minua jännitti, vaikka se oli vaan Harry.

"Tahdotko sinä, Vivian Rosemary Waters ottaa Harry Edward Stylesin aviomieheksesi?" pappi kysyi katsoen minuun. Katseeni oli kohdistunut Harryn silmiin ja pidin hänen käsistään kiinni.
"Tahdon", sanoin ja hymyilin. Harrykin hymyili. Kuulin parkaisun yleisöstä ja käänsin katseeni sinne. Max rimpuili ja vääntelehti Louisin sylissä, ja näytti siltä että alkaisi itkemään. Voi pikkuista.
"Tahdotko sinä, Harry Edward Styles ottaa Vivian Rosemary Watersin aviovaimoksesi?" pappi kysyi katsoen Harryyn. Katsoin taas Harryä silmiin.
"Tahdon", Harry sanoi hymyillen. Puristin hänen kädestään tiukasti.
"Voit suudella morsianta", pappi sanoi ja astui askeleen taaksepäin. Harry tuli lähelleni ja painoi huulensa huulilleni. Vastasin suudelmaan. Yleisöstä alkoi kuulua kovaäänistä itkua. Max. Irrottauduin Harrystä. Viitoin Louisin lähettämään Maxin tänne. Max juoksi luokseni ja nappasin hänet lantiolleni. Pyyhin toisella kädellä hänen kyyneleensä.
"Shhh rauhotu. Sä oot isin ja äidin luona", sanoin rauhoitellen Maxille. Hän itki edelleen ja ojensi kätensä kohti Harryä. Ojensin pojan Harrylle ja Harry rauhoitteli häntä. Itku lakkasi ja Max alkoi nauraa. Hymyilin ja lähdimme kävelemään käsikädessä kohti ulko-ovia. Vieraita oli heittelemässä ruusun terälehtiä ja puhaltelemassa saippuakuplia päällemme. Max villiintyi saippuakuplista ja kiljui Harryn korvaan.

Saavuimme juuri juhlapaikalle. Täällä pidimme Maxin nimijuhlatkin. Saavuimme sisään ja kaikki vieraat kävi onnittelemassa meitä. Max lähti Annen ja Robinin mukaan hakemaan ruokaa, koska hän oli nälkäinen eikä pysynyt paikoillaan. Viimeisenä pojat tulivat luoksemme. Halasin kaikkia vuorotellen.
"Tätä on niin odotettu", Niall sanoi halatessani häntä. Naurahdin ja irrottauduin. Zaynin tyttöystävä Perrie oli myös mukana. Halasin häntäkin.
"Millon sun ja Zaynin häät on?" kysyin ja vinkkasin silmääni.
"Ei me olla sovittu mitään vielä", Perrie sanoi hymyillen. Vieraita oli paljon, joten onnitteluissa meni kauan. Vieraiden mentyä hakemaan ruokaa, Max juoksi luoksemme. Harry nappasi hänet syliinsä.
"Mitä isin poika. Saiksä syötyä jo?" Harry kysyi Maxilta. Menin heidän luokseen ja kiedoin käteni heidän ympärilleen. Max nyökkäsi.
"Mä en halua mummilaan!" Max huusi. Kaikki vieraat hiljenivät ja kääntyivät katsomaan meitä. Kun he huomasivat, että mitään ihmeellistä ei tapahtunut, keskustelu ja astioiden kilinä jatkui.
"Rakas. Sun on pakko mennä sinne. Äiti ja isi lähtee reissuun. Sä voit soittaa meille joka päivä", sanoin Maxille ja silitin hänen poskeaan. Max mutristi huulensa ja katsoi Harryyn muka vihaisesti.
"Siellä saa paljon herkkuja", Harry sanoi innoissaan Maxille. Max alkoi kiljumaan ja nauramaan.
"Mä haluun mummin herkkuja!" Max huusi. Nauroimme kaikki kolme. Anne kiiruhti luoksemme.
"Menkää hakemaan ruokaa mä voin vahtia poikaa", Anne sanoi ja otti Maxin kädestä kiinni. Nyökkäsin ja Harry laski Maxin maahan.
"Onko sulla paljon herkkuja?" kuulimme Maxin kysyvän Annelta kun he kävelivät pois päin. Naurahdimme ja lähdimme hakemaan ruokaa.

Kaksi päivää myöhemmin

Kävelimme käsikädessä Harryn kanssa Pariisissa. Maisemat olivat niin hienot. Tulimme Eiffel Tornin luokse. Otimme muutaman kuvan siitä ja nauroimme.
"Pyydetään joku ottamaan kuva meistä", sanoin ja lähdin vetämään Harryä jotain naista kohti. Koputin naisen olkapäähän.
"Anteeks. Voisiks sä ottaa kuvan meistä?" kysyin hymyillen. Harry hymyili myös. Nainen nyökkäsi ja väläytti hammashymynsä. Annoin kännykkäni naiselle ja kiiruhdimme Harryn kanssa tornin juurelle. Menimme lähekkäin ja suutelimme. Irrottauduin ja menin naisen luokse. Hän ojensi kännykkäni takaisin.
"Kiitos", sanoin naiselle. Hän hymyili.
"Voinks mä saada kuvan sun kanssa? Mun lapsi on kova fani", nainen puhui ranskalaisella aksentillaan Harrylle.
"Tottakai", Harry vastasi naurahtaen. Nainen ojensi kameransa minulle ja hän meni Harryn viereen. Otin muutaman kuvan ja ojensin kameran takaisin.
"Kiitos", nainen sanoi kauempaa vilkuttaen. Vilkutimme hänelle myös ja lähdimme käsikädessä jollekkin kahvilalle.

Viisi päivää myöhemmin

Lentomme laskeutui juuri Lontoon lentokentälle. Nousimme pois koneesta ja lähdimme hakemaan laukkujamme. Jouduimme odottamaan aika kauan ennen kuin saimme ne. Lähdimme käsikädessä raahaamaan matkalaukkuja kohti ulko-ovea.
"Eiks Annen ja Maxin pitäis olla hakemassa meitä?" kysyin Harryltä.
"Joo. Tuolla ne on", Harry sanoi ja osoitti kohti ulko-ovia. Näin heidät myös ja vilkutin. Max huomasi meidät ja Anne nappasi hänen kädestään kiinni. Max yritti päästä meidän luokseen, mutta oli Annen otteessa. Hyvä niin. Maxilla oli jäätelö toisessa kädessä. Pääsimme heidän luokseen ja Anne päästi Maxin kädestä irti. Max meni Harryn luokse ja tyrkkäsi jäätelön Harryn housun punttin reiden kohdalle.
"Heei kaveri. Mistä hyvästä toi oli?" Harry kysyi naurahtaen Maxilta. Harry otti jäätelön Maxin kädestä ja heitti sen roskiin. Max alkoi huutamaan.
"Mulla oli ikävä teitä!" Max huusi ja halasi Harryn jalkaa. Naurahdin ja menin heidän luokseen. Nostin Maxin syliin lantiolleni ja rauhoittelin häntä.
"Rakas älä huuda", sanoin Maxille ja hypytin häntä ylösalas. Max rauhoittui ja painoi päänsä olkapäälleni. Pian kuulin tuhinaa olkapäältäni ja olkapääni kastui. Max oli nukahtanut. Naurahdin Harryn kanssa yhteen ääneen. Anne otti matkalaukkuni ja lähdimme kaikki yhdessä autolle. Laskin Maxin istuimeen, niin ettei hän herännyt.
"Pojat takapenkille!" Anne komensi juuri, kun Harry oli istumassa etupenkille. Harry esitti vihaista ja risti kätensä. Naurahdin ja suukotin häntä poskelle. Menin hänen ohitseen etupenkille ja suljin turvavyöni. Harrykin kiipesi takapenkille ja otti Maxin kädestä kiinni. Max tuhisi ja kikatti unissaan. Se oli söpöä. Lähdimme ajamaan kohti kämppäämme.

//tää oli tän tarinan loppu! Tätä tarinaa on ollu niin kiva ja ihana kirjottaa! Ja te lukijat ootte niin ihania. Yli 3000 lukukertaa. En olis ikinä uskonu et tulee niin paljon.
Saatan jossai kohtaa lukee tän koko tarinan läpi ja korjail virheit ja muut vastaavaa...
Oon siis päättäny alottaa sen Zayn tarinan. Eka luku siitä ehkä saattaa tulla tällä viikolla, mut viimeistään maanantaina! Poistan sen ilmotuksen nyt mun molemmista tarinoista, ku sain selvyyden kumman alotan. Nimi on keksitty ja oon melkei alottanu kirjottaa ekaa lukuu, mut sit päätinki kirjottaaa tätä😀

Mut rakastan teitä kaikkia!❤️❤️❤️❤️

I want you || Harry Styles (Completed)Where stories live. Discover now