Kirja on kokonaan mielikuvitusta eikä tapahtumat sijoitu oikeaan elämään. Myös kaikki paikat ja nimet on keksittyjä, joten älkää suuttuko.
Ja toivottavasti tykkäätte tästä kirjasta. Varmasti olen tekemässä toisen osan tästä kirjasta, jos tykkäätte.
...
Heräsin oudosta sängystä ja katsoin vähän ympärilleni. Huone oli aika kivan näköinen. Oli kasvoja, muratteja ja muitakin roikkukasveja ja peili oli sängyn edessä olevalla seinällä. Huomasin kellon yöpöydällä ja se näytti 12.40. Miten mä nukuin näin myöhään? Miksi! Nousin nopeasti sängyltä. En päässyt yhtä askelta eteenpäin, koska kaaduin lattialle. Mitä vittua? Pidin jalkaani yhdessä asennossa, koska siihen sattui.
Huoneen ovi avattiin nopeasti ja Olli katsoi minua huolestuneena. Hän kumartui vierelleni. Milloin olin tullut tänne? Miksen muista mitään? Onko Olli huumannut minut?
"Onko kaikki hyvin?" Olli kysyi. Pudisitin päätäni. Siis eikö Olli muka sitä näe? Pidän jalkaani tässä edessä. Olli siirsi katseensa jalkaani. Hän oli viemässä kättään jalkaani, mutta otin siitä kiinni. "Aleksi, anna mun kattoo", Olli sanoi. Pudisitin päätäni ja katsoin Ollia silmiin. En halua, että hän satuttaa minua vaikkei hän sitä tietenkään tarkoita.
"Aleksi, mä voin auttaa sua, jos annat luvan", Olli sanoi. Miten Ollin olemus muka muuttui. En kuitenkaan halua ärsyttää jalkaani, jos se vaikka olisikin murtunut. "Okei", sanoin hiljaa. Olli nosti minut syliinsä ja kantoi sohvalle. "Ai". Sattui kun hän laski minut sohvalle.
Olli meni keittiöön ja haki sieltä särkylääkettä ja vesilasin. Hän toi ne minulle ja otin sen särkylääkkeen veden kanssa. "Saanko mä kattoo sun jalkaa?" Olli kysyi. Mietin ensiksi annanko luvan, mutta haluan kuitenkin tietää mikä vika jalassani on. "Okei".
Olli painoi jalkaani ja jouduin nojaamaan taaksepäin kivun takia. Olli huomasi sen lopetti hetkeksi. "Voitko pls lopettaa? Mä en halua enää", sanoin. "Mä käyn hakemassa kylmäpussin", Olli sanoi. Nyökkäsin. Olli kävi hakemassa sen ja tuli hetken päästä takaisin. Hänellä oli myös pyyhe mukava minkä laittoi kylmäpussin alle. Hän sitoi sen jalkaani ja painoi sitä vielä, että se tekeekin jotakin.
"Mä pahoin pelkään, että meijän pitää mennä päivystykseen", Olli sanoi. Ei, en halua. En Ollin kanssa. Haluan Joonaksen. "Soita Joonakselle", sanoin. Olli soitti ja kuulin Joonaksen huutavan luuriin. Hän on vihainen. Tiedän sen. Kuulin sen! "Mä oon aika varma, että Joonas ei ihan tykkää tästä", Olli sanoi lopetettuaan puhelun. Nyökkäsin. "Se tulee hakemaan sua", Olli lisäsi.
Odotimme Joonasta eteisessä ja avasimme hänelle oven kun ovikello soi. "Kiitos, mä otan Aleksin ja huolehdin hänestä jatkossa. Sä voit vaikka mennä panemaan muita vai mitä nyt koskaan teetkään", Joonas sanoi ennen kuin riuhtaisi minut rappuun ja sulki oven.
"Joonas", sähisin hänelle. Tämä ei ottanut kuuleviin korviin ja auttoi minut portaista alas aina autolle. "Mitä toi oli?" kysyin. Joonas huokaisi ja sanoi: "Mitä sä tiedät Ollista?" En mitään? "Mä...", sanoin. "Niin Aleksi, et mitään. Sä et voi tietää mitä Olli tekee sun selän takana". Tuo on totta. Miksi olen aina niin tyhmä. Miksen voi olla kuin Joonas.
Pääsimme Meilahden sairaalalle ja Joonas kävi hakemassa minulle PYÖRÄTUOLIN! Olisin varmasti pärjännyt ilmankin. Odotin autossa Joonasta. "Noni tuuppa istuu tähän", Joonas sanoi kun tuli takaisin. "Onko pakko. Kyllä mä pärjään", sanoin. Joonas pudisti päätään. "Ei, tuuppa nyt". En voi alkaa kinastelemaan Joonaksen kanssa nyt ja luovutin. Menin istumaan pyörätuoliin ja Joonas kärräsi minut sisälle.
Joonas ilmoitti minut tutkimuksiin ja menimme odottamaan vuoroani. Vähän jännittää, mutta onneksi Joonas on mukanani. Se vähän rentouttaa oloa. Tuntuu vammaiselta istua tässä fucking pyörätuolissa. "Joonas, mä haluun tän pois", sanoin ja taputin pyörätuolia. Joonas pudisti päätään. "Aleksi, sun pitää käyttää sitä. Et sä muuten pääse sinne huoneeseen", Joonas sanoi. No joo. Totta.
Myöhemmin kun olimme päässeet pois sairaalasta, olimme menneet Joonakselle. Lääkäri sanoi, että joudun olemaan pyörätuolissa KAKSI KUUKAUTTA, jonka jälkeen on kuntoutus. En halua. Se tulee olemaan kauheaa. En haluaisi alkaa opettelemaan kävelyä uudestaan. Se tulee olemaan niin noloa OIKEESTI.
"Aleksi, ei se tuu olemaan niin kauheeta mitä sä luulet", Joonas sanoi istui vierelleni sohvalle. Tiedän, mutta en vain usko sitä. "Mutta Joonas ku mä en halua", sanoin. Joonas laski pääni olkapäällensä päälle ja silitti hiuksiani. "Kaikki menee hyvin Aleksi", Joonas sanoi.
------- • S:633 •
-----
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
