Kirja on kokonaan mielikuvitusta eikä tapahtumat sijoitu oikeaan elämään. Myös kaikki paikat ja nimet on keksittyjä, joten älkää suuttuko.
Ja toivottavasti tykkäätte tästä kirjasta. Varmasti olen tekemässä toisen osan tästä kirjasta, jos tykkäätte.
...
Valmistujaiset tuli ja meni ja nyt olen kauppatieteen kandidaatti. Olli oli eilisen päivän(Nyt on mennyt kaksi päivää valmistujaisista) ajan hokenut ja kysellyt minulta voitaisiinko muuttaa jo Espooseen. En ollut lupautunut muuttamaan. En vain haluaisi lähteä Helsingistä. Olen vihdoin kotiutunut tänne enkä tiedä miten voisin vain lähteä. En ole kertonut ajatuksistani Ollille, mutta tiedän, että sen hetki vielä koittaa. Tietenkin Joonas on sanonut aina kun olemme jutelleet tästä, että: "Kyllä sun pitäis muuttaa. Alottaa uus elämä Ollin ja ja älä huoli, mä en unohda sua. En ikinä". Se tekee Joonaksesta Joonaksen -parhaan ystäväni, tukihenkilöni, kaiken.
"Mutta kun en tiedä. Miten mä voisin vaan jättää Helsingin?" kysyin Joonakselta. Olimme tulleet Robert's coffeen:n juomaan kahvit ja juttelemaan. Ja nyt avauduin Joonakselle. Taas. Luulen, että Joonasta alkaa ärsyttää jo.
"Aleksi, mä olen sanonut ainakin sata kertaa jo, että kyllä sun pitäis muuttaa. Etkö sä halua alottaa uutta elämää. Ollin kanssa?" Joonas kysyi. Haluan. Haluan minä. Nyökkäsin. "Siispä, muuta. Mä autan enkä jätä sua ja sä voit tulla aina meille, jos Olli alkaa päällekäyväksi", Joonas sanoi. Aloin hymyilemään. "Okei, mä kerron Ollilla". Joonas hymyili.
Kotiin päästyäni laitoin Ollille viestiä ja pyysin hänet luokseni. Ollilla ei kestänyt kauaa ja hänellä oli mukanaan ruokaa. Söimme sen ja menin sohvalle istumaan. Pyysin Ollia tulemaan luokseni. "Mä oon miettinyt. Mä voisin muuttaa Espooseen", sanoin. Ollin ilme kirkastui ja hän heittäytyi halaamaan minua. Puristin häntä rintaani vasten. Olen kaivannut Ollin syleilyä ja halauksia. Ja nyt saan niitä molempia.
"Ootko sä ihan varma? Sä et näyttäny olevan viime kerralla", Olli kysyi kun päästi irti. Nyökkäsin. "Mä haluan muuttaa sun kanssa", sanoin. "Okei, nyt pitää vaan päättää muuttopäivä", Olli sanoi. "Ja varata muuttoapu, joltaki muuttofirmalta", hän jatkoi. Laskin teni hänen olkapäälleen. "Kulta, anna se mun huoleksi. Mä hoidan", sanoin.
En tiedä kuinka ison palan otin purtavaksi, mutta nyt minun pitäisi hankkia muuttofirma meille. Meillä ei ole paljoa tuttuja tai ystäviä, jotka voisivat auttaa ja vanhemmatkin asuvat jossakin helvetissä.
Aloin selaamaan eri muuttofirmoja Helsingistä ja löysin ihan kivan. Kerroin siitä Ollille ja tämä varasi sen meille. Hänellä kun oli rahaa ja muuttofirma piti maksaa jo ennen muuttoa. Enää pitäisi vain odottaa laatikoita ja pakata tavarat niihen. Siinä tulee kestämään ikuisuus. Ainakin minulla.
Timeskip: muuttopäivään
"AAAAARRRGGGG!!! MÄ EN JAKSA TÄTÄ! TÄÄ EI MEE KIINNI!" huusin kun yritin laittaa muutolaatikon kantta kiinni. Se ei onnistunut, koska laatikko pursui tavaraa. Eli vaatteitani. Olli käveli luokseni. Hän oli tullut auttamaan minua ja apu todella oli tarpeen. Olli laskeutui polvilleen istumaan viereeni ja sanoi: "Katotaas. Kyllä tää kiinni menee ku laittasit tavarat paremmin". Katsoin Ollia kyrpiintyneenä ja mumisin jotakin kirosanoiksi kutsuttavia sanoja hiljaa. Olli naurahti. Tämä laittoi tavarat paremmin ja sitten kiinnitti kannen.
Katsoin laatikkoa vittuuntuneena. Ärsyttää. En pidä siitä, että Olli on parempi kuin minä. "Kyllä se siitä", Olli sanoi ja nousi takaisin mennäkseen kantamaan laatikoita johonkin missä ne eivät ole tiellä. En kuitenkaan päästänyt häntä ja revin hänet takaisin viereeni. Kaaduin nojaamaan häneen ja aloin hinkkaamaan päätäni hänen käteen.
"Höpsö. Ei me nyt voida. Pitää pakata", Olli sanoi. Nostin pääni ja katsoin Ollia. "Okei".
Menimme pakkaamaan vielä Ollin tavarat ja menimme syömään. Oli aivan kauhea nälkä ja olisin varmaan tappanut jonkun, jos en olisi saanut ruokaa. Syönnin jälkeen lähdimme ajamaan kohti Espoota. Joonas, Niko, Tommi ja Joel tulisivat perässä kun kerkeävät. Kyllä kaikille hommaa riittää, joten turha lintsata. Se ei onnistu. Paitsi minulta.
"Väsyttää", sanoin perillä. Olisin halunnut jäädä nukkumaan autoon, mutta Olli nosti minut syliinsä ja kantoi sohvalle. "Lepää siinä. Mä herätän sut myöhemmin", Olli sanoi. En päästänyt Ollin kädestä irti. "Mä haluun sut tänne", sanoin. Olli hymähti ja loikkasi sohvan selkänojan yli viereeni. Tai hän tunkeutui alleni ja sitten käänsi meidät lusikkaan.
"No levätään sitten molemmat. Kyllä joku meijät herättää".
------- • S:623 •
-----
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
