7

922 67 4
                                    

*Lauren*

Istuin sängyllä, vierashuoneen sängyllä. Elvira nukkui päiväunia selkäni takana. Huokaisin ja painoin kasvoni käsiini. Emme voineet jäädä tänne. Tiesin, ettei se Zaynin rahatilannetta romauttaisi, mutta olimme vaivaksi hänelle. Ei hän halunnut meidän olevan täällä. Otin puhelimen epävarmasti käteeni. Selasin yhteystietojani ja päädyin äidin nimen kohdalle. Hetken epäröiden, painoin kuitenkin soita nappia.
"No mitä?" kuului puhelimen toisesta päästä tylysti. Huokaisin turhautuneena.
"Voisiksä laittaa mun tilille rahaa ni me lennettäis sinne? Me menetettiin koti eikä meillä oo mitään paikkaa", sanoin hiljaa. Toivoin, että äiti kuuli sen. Hän tuhahti.
"Sä hankeit ittes ongelmiin joten sä pärjäät yksin" äiti sanoi halveksuen. Tätä tarkoitin huonoilla väleillä äitiini.
"Mut äiti. Haluuksä et sun oma tytär ja lapsenlapsi kuolee tonne kadulle?" kysyin turhautuneena.
"Se kakara mua vähiten tässä nyt kiinnostaa. Ja sä et kutsu mua sun äidiks. Mädänny sinne kadulle", äiti sanoi ja lopetti puhelun. Kyyneleitä valui poskilleni. Kenen muun tahansa vanhemmat olisi ymmärtänyt tilanteeni ja auttanut, mutta ei omani. Juuri ne joita eniten tarvitsin. En halunnut itkeä Elviran nähden, halusin olla vahva hänen silmissään. Ei äiti voi murtua oman lapsen edessä. Nousin sängyltä ja lähdin käytävään hoipertelemaan. Kyyneleet olivat sumentaneet näkökenttäni. Availin ovia käytävältä, kunnes taisin löytää pääkylpyhuoneen. Menin sinne sisälle ja lukitsin oven. Lyhistyin maahan istumaan ja nyyhkyttämään. Nojasin seinään ja puristin hiuksiani nyrkkieni sisällä. Turhautuneena murahdin ja aloin itkemään entistä enemmän. Katseeni kohtasi peilikaapin oven kahvan. Sen sai irti ovesta, ja se oli terävä. Nousin seisomaan tukien itseäni tasoa vasten. Tärisevin käsin otin kahvan pois ja pyörittelin sitä sormissani. En nyyhkyttänyt, kyyneleet liukuivat pitkin kasvojani paidan kaulukselle. Liu'uin seinää pitkin lattialle istumaan. Katselin terää ja kyyneleitä valui poskilleni. Hengitin raskaasti suuni kautta, koska nenäni oli tukossa enkä saanut henkeä sitä kautta. Mitään ajattelematta painoin terän ranteeseeni. Se läpäisi ihon ja se sattui ihan helvetisti. Aloin itkemään kovaäänisemmin ja pidin terää ihoni sisällä. Vedin sitä pienen matkaa ja parahdin kivusta. En pystynyt edes kuvittelemaan sitä kipua, mitä joku kokee joka ikinen päivä. Otin terän haavasta pois ja heitin sen kylpyhuoneen toiseen päähän. Jalkojeni juureen lattialle alkoi hiljalleen ilmestyä verilammikko. Aloin hätääntyä ja otin naulakosta käsipyyhkeen. Painoin sitä lattialla olevalle verilammikolle, jotten jäisi tästä kiinni. Kyyneleitä valui poskilleni ja olin hätääntynyt. Yritin saada verta pyyhittyä pois, mutta sitä tuli vain lisää. Hienoa, nyt olin pilannut Zaynin vihreän käsipyyhkeen. Turhautuneena nojasin seinään ja itkin. Kuulin ovelta rauhallista koputusta.
"Äiti. Ooksä siellä?" Elviran uninen ja hiljainen ääni kysyi oven ulkopuolelta. En minä voinut hänen edessään näyttäytyä tämän näköisenä. En vastannut hänelle mitään, painoin kasvoni kämmeniini. Kyyneleet kastelivat kämmeneni ja kirvelivät haavassa. Pieni inahdus pääsi huulteni välistä.
"Äiti avaa ovi", Elvira sanoi edelleen rauhallisella äänellä. Onneksi hän ei nähnyt minua, hän olisi hätääntynyt ja alkanut huutamaan.
"Äitii!" Elvira huusi oven läpi ja löi ovea kädellään. Kyyneleitä valui entistä enemmän silmistäni. Lapseni oli hätääntyneenä oven takana, näytin kuolleelta ja siltä että olisin itkenyt viisi vuotta putkeen. Ranteeni vuosi verta ja lattialla oli verta. Meillä ei ollut paikkaa missä asua, eikä rahaa.
"Sulla ei oo mitään hätää pikkunen. Mennään alakertaan juomaan mehua ja mä tuun kysymään onko sun äidillä kaikki hyvin", Zayn sanoi rauhallisella äänellä Elviralle. Onneksi hän oli kotona. Olisin niin vitun isossa pulassa jos hän ei olisi ollut kotona.
"Älä koske muhun", Elviran ääni kuului. Tyttö oli järkyttynyt.
"Mä en tee sulle ikinä mitään pahaa. Sun ei tarvii pelätä mua", Zayn puhui tytölle. Kuulin askeleet, jotka lähtivät pois oven luota. Huokaisin ja nojasin päälläni seinään. Ranteeni kirveli. Nousin hätäisesti seisomaan ja menin vesihanan luokse. Nostin terän lattialta ja kastelin sen veden alla. Kuivasin sen vessapaperiin ja liu'utin sen takaisin paikalleen. Kastelin ranteeni. Se kirveli ja jouduin puremaan huultani, jotten alkaisi huutamaan. Veren vuoto oli tyrehtynyt, se oli hyvä asia. Nojasin lavuaarin reunaan ja yritin tasata hengitystäni. Kyyneleet ei kuitenkaan tehnyt loppua tulolleen. Kun olin alkanut itkemään, en pystynyt lopettamaan sitä noin vain. Niiskaisin muutaman kerran, jotta saisin henkeä paremmin, mutta ei se oikein auttanut. Kuulin ovelta uudelleen koputusta. Valkoiset sukkani olivat sotkeentuneet vereen. Huokaisin turhautuneena. Huokaus tuli ulos kuitenkin katkonaisena.
"Onks sulla kaikki hyvin", Zayn kysyi oven läpi ja koputti siihen.
"On", sanoin ääni värähtäen. Pyyhin kyyneleitäni kirvelevällä kädelläni. Turhautuneena otin sukat pois ja paiskasin ne lattialle. Lyhistyin polvilleni lattialle ja aloin nyykyttää.
"Lauren. Avaa ovi. Mä en tee sulle mitään pahaa, mä haluun vaan auttaa sua ja teitä. Pliis avaa ovi", Zayn puhui rauhallisesti. En käsittänyt miten hän oli aina niin rauhallinen. Vedin syvään henkeä ja yritin hillitä itkuani.
"Mä oon kunnossa", sanoin ääni täristen. Ei Zayn minua uskoisi, mutta aina sopi yrittää.
"Sittenhän sä voit avata oven ja todistaa sen", Zayn sanoi haastavalla äänellä.
"E-en", sanoin ja painoin naamani käsiini. Kyyneleiden tulo lakkasi. Nousin seisomaan ja katsoi itseäni peilistä. Koko naamani oli punainen, silmät turvonneet, poskilla kyynelvanoja ja näytin kuolleelta. Päätäni särki itkemisestä. Pitelin käsiä ohimoillani. En halunnut kenenkään näkevän minua tämän näköisenä.
"Mä tiiän et kaikki ei oo kunnossa. Avaa ovi", Zayn sanoi huokaisten. Huokaisin itsekkin ja avasin lukon tärisevillä käsillä. Väistyin oven edestä. Zayn avasi oven hitaasti ja kuulin henkäyksen. Ovi lukittiin nopeasti uudelleen, tällä kertaa Zayn oli kuitenkin sisällä vessassa kanssani. Hän tuli luokseni ja laski kätensä olkapäälleni. Värähdin hänen kosketustaan pienesti, muttei hän kuitenkaan ottanut kättään pois.
"Mä autan sua tän kanssa ja sit sä saat kertoa miks", Zayn sanoi viittoen toisella kädellä kohti lattiaa.

Muutaman tunnin päästä istuin sohvalla teekuppi kädessäni. Televisio oli päällä, mutta katsoin lasittuneena sen ohi.
"Äiti voiksä lukea mulle?" Elvira hihkaisi ja tuli viereeni istumaan kirjan kanssa. En aluksi kiinnittänyt mitään huomiota Elviraan kunne hän tönäisi minua kylkeen.
"En mä nyt jaksais. Kysy jos Zayn haluu lukea", katsoin Elviraan hymyillen pahoittelevasti. Hörppäsin lämmintä teetäni. Ei se enää kuumaa ollut, melkein viileää. Olin kuitenkin istunut tässä jo ihan kiitettävän kauan.
"Sä oot tylsä", Elvira sanoi tuhahtaen ja nousi sohvalta. Kuulin tytön askeleet rappusissa. Hetkeä myöhemmin ovi pamautettiin kiinni voimalla yläkerrassa. Säpsähdin pienesti. Laskin teekupin pöydälle ja nousin huokaisten ylös. Lähdin kävelemään hiljaisin askelin yläkertaa kohti. Menin vierahuoneen ovelle ja koputin siihen. Avasin sen heti ja astuin sisälle. Elvira istui nurkassa halaten polviaan ja itki. Sydäntäni raastoi ja kävelin pikkutytön luokse. Kävelin hänen luokseen ja nostin hänet syliini. Hän laski päänsä olkapäälleni ja itki sitä vasten. Hyssyttelin ja silitin hänen selkäänsä. Elvira lopetti itkemisen ja puristi paitaani nyrkkiensä sisään.
"Mikä on?" kysyin hiljaa tytöltä. Istuin sängylle Elvira yhä sylissäni, hänen päänsä olkapäälläni.
"Sä et ikinä tee mun kanssa mitään", Elvira sanoi itkuisella äänellä ja hikkasi. Huokaisin.
"Äidillä on tosi paljon stressiä nyt. Mä voin viedä sut huomenna elokuviin tai huvipuistoon niillä mun vähäisillä rahoilla", sanoin Elviralle ja silitin hänen selkäänsä pienesti.
"Äiti mä haluun elokuviin!" Elvira huudahti innoissaan. Itku oli kadoksissa ja tilalla oli pelkkää innostusta.
"Mennään huomenna. Kello on jo niin paljon et tänään ei ehditä", sanoin Elviralle hymyillen. Elvira nosti päänsä olkapäältäni ja katsoi minuun hymyillen. Hän painoi suukon poskelleni ja rutisti minua kovaa. Halasin häntä takaisin. Elvira oli todella suloinen. En edes osaisi kuvitella elämääni enää ilman Elviraa. Haluaisin vielä rinnalleni jonkun oikeasti rakastavan miehen, ketä Elvira voisi pitää isänään. Se kuitenkin saisi odottaa vielä, ensin minun pitäisi hankkia töitä ja Elviralle päiväkoti paikka. Kun kävisin töissä, saisin rahaa ja voisin vuokrata meille pienen asunnon Lontoosta. En halunnu lähteä pois Lontoosta, koska en osannut suunnistaa muissa kaupungeissa. Elvira lähti vetämään minua alakertaan innoissaan. Seurasin häntä perässä. Elvira yritti päästä vain lujempaa, mutten kuitenkaan lähtenyt juoksuun. Elvira veti meidät keittiöön ja istui pöydän viereen, Zayniä vastapäätä.
"Anna mulle sitä mehua mitä Zaynie anto mulle!" Elvira huudahti innoissaan. Zayn nosti katseensa pikkutyttöön ja hymyili. Hän käänsi katseensa minuun ja katsoin häntä kysyvästi. Hän ymmärsi mitä tarkoitin ja nyökkäsin. Otin jääkaapista mansikkamehun ja kaadoin sitä muovimukiin. Ojensin mukin Elviralle. Elvira joi mukin tyhjäksi nopeasti ja hymyili. Hymyilin hänelle takaisin ja menin istumaan hänen viereensä.
"Zayn mä ajattelin, että me lähetään huomenna. Mä hankin töitä ja vuokraan meille kämpän jostakin", sanoin katsoen Zayniä silmiin. Hän tuijotti minua takaisin.
"Missä te meinasitte asua siihen mennessä et saatte sen kämpän?" Zayn esitti kysymyksen nostaen toista kulmakarvaansa.
"Kyllä mä jotain keksin", mumisin ja käänsin katseeni pöytään Zaynin lumoavista silmistä.
"Ehei te ette lähe minnekkään ennen kun teillä on katto pään päällä. Et sä voi asua lapsen kanssa kadulla", Zayn sanoi naurahtaen. Huokaisin.
"Äiti pliis jäädään. Täällä on paljon lämpimämpi nukkua ku ulkona ja Zayn on kiva", Elvira aneli. Siinä hän oli oikeassa, että Zayn oli kiva. Zayn ei ollut huutanut meille vielä kertaakaan, eikä varmasti tulisi huutamaankaan ihan turhista asioista. Axel olisi saanut kauhean kohtauksen siitä, kun Elvira vahingossa pudotti lautasen. Zayn myös piti meistä huolen, toisin kuin Axel.
"Okei. Mut vaan siihen asti et me saadaan oma kämppä", lupasin huokaisten. Elvira kiljahti ja halasi minua. Zayn hymyili minulle.

//ah sain ny julkastuu tän. Yritän saad huomen kirjotettuu uut lukuu, mut en oo varma viel tuleeks huomen lukuu. Ylihuomen viimeistää.
Haittaaks teit se et nää luvut kohdituu lähinnä yhteen hetkeen vaan tai muutamaan hetkee, ettei esim vaik koko päivään? Oon huomannu et yleens ain mun luvuis kerrotaan vaa yhest kolmee hetkee eikä nää edisty nii nopeesti kait.. Ja silti nää on yleens ain yli 1200 sanasii. Tässäki luvus on yli 1400 sanaa ja silitikää täs ei tapahdu oikee mitää..
JOTEN KERTOKAA MIELIPITEENNE, PITÄISKÖ LUKUJEN OLLA NIIKU KOKO PÄIVÄSTÄ VAI ONKS NÄÄ LUVUT HYVII MITÄ KIRJOTAN NYT?!

Ps she's kinda hot on mahtava biisi❤️ rakastan sitä💗💗

New Beginning || Zayn Malik (Completed)Wo Geschichten leben. Entdecke jetzt