Unohdettu[tauolla!]

Luku 9(Kreivin näkökulma!)

Luku 9(Kreivin näkökulma!)

Katson synkkänä tarjottimelle ladottuja ruokia. En muista koska olen viimeksi hakenut itse ruokaa keittiöstä. Puhumattakaan että teen sen toisen vuoksi. Naaraan vuoksi.

En koskaan tee mitään naaraan vuoksi. Paitsi Rosen.

Lisään hedelmien, vesikannun ja puurolautasen sekaan vielä muhkean sämpylän.

Se laiha naaras saa minut käyttäytymään oudosti. Hän tekee minut raivohulluksi.

Minun pitää pitää mielessä että tarvitsen hänet vain Rosen takia. En minkään muun takia.

Mutta en helvetti saa mielestäni sen naaraan solakoita sääriä ja valkeaa ihoa.

Täydellisen kiinteitä ja pyöreitä pieniä rintoja. Hänen vartalonsa oikein huutaa kosketusta. Murahdan mielessäni.

Keittiöön tulee joku harmaan hiirulaisen näköinen palvelustyttö. Hän katsoo minua kuin aavetta. Jumalauta lakkaa jo tuijottamasta. Ei vittu voi olla niin outoa että olen täällä. Vaikken ole koskaan ennen ollutkaan täällä.

Vedän taas naamalleni tutun kylmän naamion. Säälittävä pikku hiirulainen hätkähtää ja tajuaa vihdoin häipyä. Muita ei sitten täällä näykkään.

Kävelen takaisin päin Emman huonetta kohti. Mieltäni kaihertaa se kun hän puri kämmeneeni. Mitä hän näki?Se hermostuttaa minua kamalasti. En halua että hän tietää kuinka turmeltunut todellisuudessa olenkaan. Sieluni on sysipimeä ja syntinen, enkä kestäisi jos joku niin viaton saisi tietää siitä.

En jaksa edes miettiä montako ihmistä ja muita olentoja olen tappanut parisataa vuotisen elämäni aikana.

Hieron kaulaani. Kurkkuani polttelee janosta.

Minun pitäisi pian mennä metsästämään. Tarvitsen verta ja pian etten vain mene maistamaan Emmaa. Hän tuoksuu niin herkulliselle, liljoille ja vaniljalle. Nuolaisen huuliani nälkäisenä.

Mulkaisen synkästi hänen oveaan. Voin vielä ottaa ja lähteä. Emmin hetken. Mutta tuntuu kuin näkymätön lanka vetäisi minua hänen luokseen. Helvetin helvetti.

Hän istuu yhä sängyllään minun viitani varlonsa ympärille kiedottuna ja näyttää pieneltä keijukaiselta. Jostain oudosta syystä se miellyttää minua.

Hän nostaa katseensa ja joudun taas estämään vartalossani kulkevat väristykset niinkuin aina kun kohtaan hänen kevät-taivaan sävyiset silmänsä.

Hän nyhtää viitan helmaa ja siro hoikka käsi saa himon kouraisemaan vatsanpohjassani. Kapea nilkka pilkistää myös kankaan alta. Jumalauta.

Voisin murtaa hänen ranteensa tuostavain. Naps ja se olisi siinä. Minun ei tarvitsisi käyttää edes voimaa.

Lasken tarjottimen vauhdilla yöpöydälle ja kuuntelematta päässäni soivia vastalauseita vedän hänen hennon vartalonsa syliini. Suljen silmäni ja vedän sisääni sieraimet levällään hänen jumalattoman ihanaa tuoksuaan.

Tiedän että hänen tuoksunsa on voimakkaimmillaan hänen kaulallaan sykkivän suonen kohdalla. Vesi herahtaa kielelleni. Pureskelen alahuultani ja kulmahampaani alkavat kasvaa. Jos maistaisin vain vähän...

Hän kurottautuu innokkaasti ruuan puoleen ja kuulen hänen vatsansa kurninnan ja tunnen huonoa omaa tuntoa. En ole ruokkinut naarastani. Mitä?! Ajattelinko juuri niin?! Ei hän ole naaraani!

Katson levottomana kun hän ahmii kaiken sisäänsä nopeaa vauhtia. Hän on selvästi nähnyt nälkää ja palan halusta tietää mistä hän on tullut. Mikä on hänen tarinansa.