ABANDONED - my Soul (Completed)

Se, mitä te kutsutte kuolemanmarssiksi (10.09-01.11)

Viikkoja saapumisemme jälkeen itse leirin kommendantti tulee tervehtimään meitä.
"Tiedätkös, mikä päivä tänään on?" Hän kysyy eräältä harmaapukuiselta, kaljulta tytöltä. "En, herra" tyttö sanoo nopeasti ja painaa katseensa paljaisiin, liejuisiin jalkoihinsa. "Eikö kukaan tiedä?" Kommendantti valkoisessa lakissaan ja mustassa puvussaan mitalleineen kysyy huutaen. "Eikö kukaan tiedä?"
Painamme kaikki katseemme paljaisiin, kylmettyneisiin jalkoihimme, - ja jotkut onnekkaat, jotka ovat saaneet pidettyä jalassaan puukensänsä, - puukenkiinsä.
"Tänään on kymmenes päivä syyskuuta!" Kommendantti huutaa ja alkaa sen jälkeen käkättää kuin kaistapäinen omalle vitsilleen. Kommendanttia seuranneet vartiatkin vilkaisevat tietävästi toisiinsa. "Sir, olisi aika jatkaa matkaa" toinen ehdottaa varovasti. "Olkoon menneeksi" Kommendantti myöntyy ja he lähtevät.
Vartiat ilmoittavat kuitenkin yhden asian: Bloxpierren.
Viimeisen kerran, he sanovat. Tarpeeksi hyväkuntoiset lähetetään kuoleman marssille kohti itää.

Meidät käydään läpi.
Se kaljuksi ajeltu tyttö seisoo alastomana jonossa, niin kuin me kaikki muutkin. "Alessa Reeves?" Hän kysyy minulta. "Jo?" Minä kiuskaan kauhistuneena.
Mitä Jo täällä tekee? "Mitä sinä täällä teet? Sinun piti olla turvassa Euroopassa!"
"Emme ehtineet ajoissa", hän itkee.
"SEURAAVA!" Huudetaan sotilaiden joukosta. On Jon vuoro.
Hänet vinkataan lähtiöiden joukkoon. Minut myös. Kuten Lucykin.
Kaikki nuoret ja "hyvä kuntoiset". Me pelkäämme, mitä matkan aikana tapahtuu mutta pelkäämme myös jäämistä.
Kumpi on pahempaa, jäädä tänne ja saada kuula kalloonsa vai raahautua elävänä ruumiina toiselle puolelle Amerikkaa?
Minä en tiedä.

Vartiat käskevät meidät suihkuihin. Kylmää vettä sataa päällemme ja luvuttomasti kuolleita täitä ja katkenneita hiuksia lainehtii veden mukana lattialla.
Kesken suihkun kaksi naista kaatuaa, eivätkä jaksa nousta.
Me seisomme turtina heidän ruumiidensa ääressä. Joku supattaa rukouksen. "Rauha heidän sieluilleen"
Seisomme suihkussa arvioni mukaan noin 30 minuuttia.
Suihkun jälkeen meidät ajetaan kuin eläimet "pukuhuoneeseen", jossa meidät pakotettiin riisuutumaan.
Meille annetaan uudet vaatteet, - harmaaraidallinen säkki, jonka on tarkoitus toimia takkina, harmaa mekko ja puukengät paljaisiin jalkoihin.
Meille annetaan myös läjä homehtuneita herneitä palkoineen, vetistä keittoa ja nokare voita.
Jotkut sekoittavat nämä keskenään ja ryystävät kaiken kuppinsa pohjalta nauttien siitä paskasta jota ne meille antavat. Heidät on lyöty.
Minä sekoitan oman rasvani vetiseen keittoon, jossa näyttää tänään olevan herneitä, kaalia ja ehkä punajuurtakin, sillä liemi (tai vesi) on epätavallisen punertavaa, samalla tavalla kuin punajuuri. Ruoan saaminen on oikea juhlahetki. Se, mitä saat on sinun. Jos haluat lisää sinun on varastettava.
Tai tehtävä jotain muuta..

Kestää auringon laskuun kerätä kaikki lähtevät. Huutoa, hakkaamista ja ampumista. Luurangon laihoja tyttöjä makaamassa maassa enää nousematta.
Meidät lasketaan, ja jätetään siihen. Emme saa liikkua minnekään joten istumme maassa pienissä ryhmissä ja odotamme.

Auringon noustessa sotilaita ja vartioita koirineen tulee paikalle. He ympäröivät meidän kolonnamme, johon kuuluu arvioilta noin sata naista ja tyttöä. Lähtijöitä arvioisin olevan ehkä kaksituhatta.
"LIIKKEELLE!"
Ja niin tämä puolikuollut naisrykelmä lähtee kävelemään.
Vartiat huutavat ja koirat haukkuvat.. ja me kävelemme ja kävelemme.
Kävelemme ja jätämme jälkeemme ruumisvanan. Ruumiit heitetään perässämme ajavan kuorma-auton lavalle.
Jo saman päivän iltana ollessamme niityllä vartiat kaivavat suurta kuoppaa, joka on noin 9 metriä syvä. Kuorma-auton lavalla olevat ruumiit kipataan sinne.
Sitten vartiat alkavat huudella numeroita.
Vartiat käskevät näin ehkä 100 naista kuopan pohjalle.
He lataavat aseensa ja tähtäävät. Ampumista kestää ehkä viisitoista- kaksikymmentä minuuttia.

Meidän käsketään täyttää kuoppa.
Lapioimme multaa ja hiekkaa ystävimme päälle käsissämme mätivät rakot ja silmät täynnä kyyneliä, mikäli jaksoi vielä itkeä.

Ne vangit jotka eivät lapioi, yrittävät pitää tulta yllä.
Kuopan täyttämiseen menee noin puoli yötä, jonka jälkeen pääsemme likaisina ja heikkoina nukkumaan.
Olin väärässä..
Me emme pääse näillä luvuilla perille asti.

Vartiat huutavat ja huutavat. Koirat haukkuvat ja kuorma-auto poimii kuolleita.
Lasken pysähdykset.
Päivän päätteeksi saan laskettua 178 pysähdystä.
Tälläkin kertaa 100 naista käsketään kuopan pohjalle. Heidät ammutaan. Täytämme taas kuoppaa puoli yötä, ennen kuin kuin pääsemme nukkumaan.
Kaksi kertaa ammutaan 20 naista kahteen kuoppaan, jotka joudumme täyttämään.
50 päivän kuluttua 1600:sta naisesta on jäljellä enään alle sata..
Me olemme laahustaneet eteenpäin 19 tuntia putkeen. Olemme nukkuneet hädin tuskin tuntiakaan kaikkina näinä 50 yönä.
Olemme kävelleet 3724 kilometriä.

Mutta olemme elossa.
Mutta minä ja Lucy olemme elossa.
Niinkuin ovat 91 muutakin vankia meidän lisäksemme.
---
Salissa olevat ovat kaikki hiljaa. Tietysti ihmettelette, kuinka 1600:sta naisesta 1509 saadaan henki pois 50:ssä päivässä.
Niin minäkin tekisin, ellen olisi nähnyt sitä.
Kumpa en olisi.