ABANDONED - my Soul (Completed)

Ihme nimeltä vapaus (01.04-15.04)

Viikkoja. Ei mitään tekemistä.
Olemme vain olemassa.
Laihdumme laihtumistamme, vaikka ruokaa jaetaan enemmän kuin koskaan. (Kuumaa kahvia, 1 sokeripala aamiaiseksi, sörsseliä lounaaksi leivän kanssa. Ruhtinaallista eikö totta?)
Tänä aamuna annoin sokeripalani Lucylle. Lucy on niin riutunut. Lucyn vaaleat silmät hohtavat suurina. Kuin hänellä olisi vain ne silmät. Kaikkena mitä hänestä on jäljellä.
Posket kuopilla kuten minullakin. Kuten muillakin.

Viikkoja, viikkoja viikkoja. Joku sanoo, että nyt on 01.04 2045.
Ruumiita joka puolella, koska niiden hautaamiseen ei ole tilaa.
Me teemme tietoisesti tuskaista ja hidasta nälkäkuolemaa emmekä puhu siitä.
Emme puhu oikeastaan mistään muustakaan.
Emme puhu. Vain olemme.

Eräänä kevät aamuna (laskujen mukaan 13.04 2045) avaan suuni parakin vanhimmalle. "Tiedätkö missä Jani Shaffer on?"
Uskalsin kysyä, koska kaikki leirin naiset tiesivät Janin.
"Huhujen mukaan sairaalaparakeissa"
Nyökkään. Kiitän. Poistun.
Sairaalaparakkien luona törmään Jodelleen. Hänen silmissään on ontto katse ja hänellä on käsissään Janin tarkoin vaalimat, harmaata villaa olevat lapaset. "Jani on kuollut"
Nyökkään.

Ensimmäistä kertaa koko harmaana keväänä kuulen pikkulinnun laulavan. Tämä pikkulintu on poikanen. Vähän niin kuin Jani, ajattelen ja lähden takaisin parakkiin Janin toinen lapanen kädessäni.

Istuudun Lucyn viereen. Hän nojaa seinään ja vaikuttaa vähän pirteämmältä minut huomatessaan. "Mistä sinä tuon sait?"
"Jodellelta"
"Mutta se on Janin"
"Se oli Janin"
"Missä Jani on?"
"Jani on kuollut. Minä ja Jo jaoimme lapaset. Jos toinen kuolee, toinen voi tunnistaa ruumiin"
Falconportissa oli se hullu puoli, että jos et nähnyt jotakuta muutamaan päivään tämä joku oli muuttumut niin paljon, ettet luultavasti enää tunnistanutkaan tätä.
"Tai jos selviämme, niin tunnistamme toisemme" Sanoin yrittäen olla optimistinen.
"Niin kai" Lucy huokaisi ja oli vähän aikaa hiljaa.
Parakin puu-over kävivät ja kaksi ruumista raahattiin pois parakista. "Muistatko miksi halusit tulla ennen sotaa?" Lucy kysyy milta äkkiä.
"Halusin.... en muista. Siitä on kauan." "Kyllä sinä muistat" Lucy sanoi äkkiä. "En muista"
"Ei, Alessa, älä jätä minua tänne!" "Hupsu, en minä niin nopeasti kuole.. Se oli lääkäri. Halusin lääkäriksi"
"Totta" Lucy mumisee ja nukahtaa.
Annan itsenikin nukkua.
Hetken verran vain.

****

Aamulla parakissa tuntuu entistä kylmemmältä. Kaikki on sumuista. "Lucy?"
"Mmm?"
"Miksi täällä on sumua?"
"Ei täällä ole.. tuossa, ota sokeria"
"Typerää syöttää meille sokeria...", vaikenen. Kieleni on kuiva kuin satapaperi ja poskeni halkeilevat. En tunne kunnolla jalkojani.
Makaamme sen päivän paikallamme ja odotamme illalla unta, joka vapauttaa meidät tästä helvetistä.

"TÄÄLLÄ ON LIITTOUTUNEIDEN ARMEIJA. OLETTE VAPAITA"