Huomasin tekeväni iltaisi saman kaavan mukaan asiat. Istuin puisella jakkaralla keittiössä kylmän kaakaokuppi kädessäni. Viereisellä sarakkeella oli avonainen hunajapurkki, josta söin kultaista sokeria suoraan lusikalla. Mietin seuraavaa päivää - näkisinkö tytön, mitä hänellä olisi päällään, uskaltaisinko puhua mitään, huomaisiko hän tuijotukseni.
Menin myöhempään kouluun. Olin aiemminkin kohdannut hänet myöhemmässä junassa, mutta tänään yhteentörmäys ei tuntunut mahdolliselta. En ollut nähnyt valkohhiuksista tyttöä muutamaan päivään - ehkä hän ei enää istunut samassa vaunussa.
Katselin kuinka juna pysähtyi kohdalleni ja kirin junan viimeisen vaunun. Viimeinen ovi ja siitä oikealle. Portaat ylös vihreiden penkkien täytteiseen vaunuun. Pystyin heti ovelta näkemään, ettei vaunussa ollut porukkaa kourallistakaan.
Tutulla ikkunapaikalla istui tyttöni. Istuin tyhjälle penkkiriville häntä vastapäätä ja katselin toisen meikkaamista. RIpsiväriä, poskille hieman huulipunaa poskipunaksi, puuteria ja lopulta silmälasit. Katselin tytön touhuja aurinkoasieni takaa ja tunsin itseni likaiseksi stalkkeriksi.
Lopulta tyttö heitti päälleen valkoisen vieraan takin. Punainen ruutupaita ja musta liivi katosivat luonnonvalkoisen takin uumeniin ja tuijotin tyrmistyneenä, kuinka tyttö kiersi kaulaansa ruudullisen kaulahuivun ja kaivoi tutun kahvikupin repustaan.
Väistin jaloillani ylös nousevaa tyttöä ja vilkaisin valkoista takaraivoa toisen lähtiesä käytävää pitkin kohti ovea. SIlloin kuulin tytön naurahduksen. Se oli hassu ja absurdi tilanteeseen nähden, enkä tiennyt mille se oli tarkoitettu. Mutta tykkäsin hänen naurustaan välittömästi.
//Tiistai on täällä taas ja niin on myös loppumattomat raiteet ja itseään toistavat junamatkat, hope you like ~ demonipinja
YOU ARE READING
Girl with white hair (in finnish)
Teen FictionValkoiset, olkapäitä hädin tuskin hipovat hiukset, musta takki ja sulkeutuvat junan ovet. Enempää en hänestä osaa kertoa. Tarinan luvut ovat lyhyitä, pieniä otteita päivittäisistä junamatkoista minä-kertojan muodossa.
