Ulkona oli kylmä ja tiesin sen jo ennen kuin astuin ovesta ulos. Ikkunan takana ilma näytti kuuraiselta ja kolealta, siltä että hengitys muuttuisi tupakan savuksi puhaltaessa.
Koko kaupunki tuntui olevan seesteinen, kuin vielä unihiekan saarroksissa, mutta kylmyys ei ollut turruttanut suomalaisia. Kuhina kävi teillä, kun luovin kohti juna-asemaa.
Silmiä painoi muutaman tunnin yöunet ja ahdistus painoi rintaa. En ollut nähnyt häntä viikkoihin, lähes kuukauteen. Luonto oli vaihtanut väriä vihreästä oranssiin ja punaiseen, vain vahvimmat lehdet värjöttelivät enää tuulen riepoteltavina puissa. Muuten kaikki ruskean puoleiset kuivuneet lehdet pyörivät jaloissa.
Olin mennyt jo muutaman viikon myöhäisemmällä junalla, joten kohtaamisia ei ollut sattunut. Tulisinko enää koskaan näkemään häntä? Muutaman päivän päästä alkaisi loma. Kymmenen pitkää päivää ja yötä ilman, että astuisin pohjoiseen kulkevaan junaan.
Junavaunu oli lämmin ja ihana vastakohta turruttavalle aamulle. Penkki syleili lämmöllään - istumapaikkoja löytyi harvakseltaan myöhäisen ajankohtani takia. Tuttuja kasvoja ei näkynyt, ei tietenkään.
Hän oli muuttunut epätodellisiksi ajatuksissani. Olinko kohdannut valkohiuksista tyttöä oikeasti ollrnkaan?
//tiistai, eh :D alkuviikko oli yhtä härdelliä, mutta onneks kohta syysloma, jos vaikka saisin muihinkin novelleihin taas jatkoa 8) Kommentoi ja äänestä, jos tykkäsit ~demonipinja
ESTÁS LEYENDO
Girl with white hair (in finnish)
Novela JuvenilValkoiset, olkapäitä hädin tuskin hipovat hiukset, musta takki ja sulkeutuvat junan ovet. Enempää en hänestä osaa kertoa. Tarinan luvut ovat lyhyitä, pieniä otteita päivittäisistä junamatkoista minä-kertojan muodossa.
