Love is War

Luku 5: Yksi luoti

Nostin aseen hiekasta ja poistin varmistimen edes tarkistamatta oliko luoteja jäljellä. Kääntelin kulunutta asetta käsissäni, kunnes tunsin hengityksen niskassani. Jäädyin aloilleni enkä liikkunut senttiäkään, lopetin jopa hengittämisen.

"Mitä me keskustelimmekaan.." Tuttu ääni joka sai kuin salamaniskusta kylmät väreet pitkin kehoani. Pakotin silmäni kiinni ja puristin pistoolia käsissäni. Tunsin itseni idiootiksi. Halusin hakata päätäni seinään tyhmyyteni takia.

"E.. En tiedä.." Mutisin pieni paniikki iskien vasten kasvojani. Warren piteli minut tiukasti lähellään enkä voinut olla puristamatta asetta käsissäni rystyset valkeina.

"Kyllä tiedät kaunokainen.." Warren kuiskasi ja tunsin miehen huulet korvallani. Purin hampaani tiukasti yhteen ja rimpuilin irti kusipään otteesta. Kohotin mustan käsiaseen - pistoolin ja tuijotin huvittunutta miestä joka tuijotti minua silmiin. Kuulin kauempaa lasten kiljuntaa, mutta he hiljenivät heti kun pääsivät lähemmäs ja huomasi tapahtuman. Siirsin hitaasti katseeni Jasperiin ja Melodyyn joita osoitettiin aseella. Purin huultani ja siirsin katseeni Warreniin jonka huulet kaartuivat ivalliseen hymyyn.

"Voi, voi.. Harmy.. Et pysty tappamaan minua." Warren hymyili ja astui askeleen taaksepäin. Pieni kaveriporukka iältään ehkä kuusi tai seitsämän vuotiaita tuli lähemmäs meitä ja tuijotti minua.

"Minä, Brown, pystyisin ampumaan sinut, mutten ystäviäni." Tokaisin jäätävästi ja käännyin nopeasti Jasperia ja Melodya kohti kun mies joka osoitti heitä poisti varmistimen ja pian kuului laukaus. Eikä se tullut minun aseestani saatika Warrenin alamaisen, vaan Warrenin itsensä. Hän oli ampunut Jasperia käsivarteen. Siinä kohtaa hätkähdin ja juoksin Jasperin luokse. Melody tuli vierelleni ja tuijotimme molemmat haavaa. Vilkaisin lapsia välittämättä kenestäkään muusta.

"Soittakaa ambulanssi." Tokaisin kolkosti - niin oudolla äänellä etten tuntenut sitä omakseni. Heitin kännykkäni yhdelle pennuista joka otti sen vastaan ja alkoi heti näpytellä numeroa. Tyttö vaikutti kaikista vanhimmalta, muut lapset olivat vain hysteerisiä.

"Täällä on ammuttu ihmistä.." Kuuntelin vaimeasti lapsen puhetta, kuiskasin Melodylle että tyherryttää veren vuodon. Nousin hiekalta ja käännyin kohti Warrenia joka oli ottanut jalat alleen. Ase oli edelleen käsissäni, joten nostin sen ja osoitin suoraan Warrenin päähän.

"Warren Brown, pysähdy." Ärisin melko kovaan ääneen. Lapset kavahtivat taaksepäin ja Warren pysähtyi. Se sama ilkikurinen virne kasvoilla.

"Haluan sinut edelleen Harmony mukaani ja tulen hakemaan sinut." Viimeiset sanat. Sanat jotka saivat minut lopulta vajoamaan maahan. Jasperin ampuminen oli varoitus, ei hänen ollutkaan tarkoitus tappaa Jasperia. Yhtäkkiä pienin kaveriporukasta toi minulle nenäliinan. Hymy nousi väkisin kasvoilleni.

"Ambulanssi on ihan pian täällä.." Tyttö selitti ja ojensi kännykän minulle. Vilkaisin kaveruksia ja kaivoin taskujani. Löysin 20 puntaa jotka ojensin porukalle. Porukka tuijotti rahaa haltioissaan ja hymyili sitten minulle.

"Olet se Harmony.." Yksi poika totesi ja tuijotti minua hetken, "Ja tuo on se Jasper." Hän jatkoi ja sai minut vilkaisemaan Jasperia joka näytti olevan yllättävän paskassa kunnossa.

"Siksi Warren Brown ei jäänyt tänne tappelemaan, sinähän olet se joka ei koskaan osu harhaan!" Yksi tytöistä hykersi iloisesti kuin Sherlock.

"Menkääs nyt, Sherlock Holmesit.." Virnistin, pystyin jopa heittää läppää tässä kunnossa, mutta heti kun lapset lähtivät romahdin takaisin hiekalle ja painoin pääni käsiini. Kyyneleet tulivat väkisin. Pelkäsin Warrenia, se oli vaikea myöntää sekä ikävä totuus. Olin taas kahden tulen välissä, enkä halunnut luovuttaa. Suljin silmäni ja suljin kaiken paskan ympäriltäni, kunnes yhtäkkiä hätkähdin kosketusta olkapäälläni. Vilkaisin veristä Melodya joka pyyhki kyyneleeni. Ambulanssi oli tullut jo, mutta minä annoin itseni valuta epätoivoon. Huokaisin ja nousin ylös, Melody otti minut halaukseen.