Love is War

Luku 9: Helvetin hullut!

Seisoin keittiön ovella kädet ympärilläni ja tuijotin Dimitriä silmiin sanomatta mitään. Minulla alkoi olla vieroitusoireita ja saatoin toivoa että Leon ilmestyisi luokseni kuin Jeesus. Vieroitusoireeni ei ole ollut kovin pahoja. Joskus alkuaikoina kyllä olin repinyt hiuksia päästä sekä olin yrittänyt itsemurhaa, mutta kaiken sen paskan jälkeen olin päässyt yli aineista, silti - edelleen - paska fiilis ajoi minut lähes aina aineiden pariin. Dean ja Henry tuijottivat minua epäuskoisina, vaikka he tiesivät tapani. Kävelin pöydän ääreen ja istahdin tuolille, joka oli kauempana muista. Siirsin katseeni ulos ja huokaisin. Annoin ajatuksieni vaeltaa Jasperiin. Tuo sinisilmäinen poika oli luikerrellut sydämeeni.

"Kuulin että olit katsomassa Jasperia." Jokin Dimitrin sanoissa sai huomioni heti. Ehkä se oli vain Jasperin nimi.

"Mitä sitten?" Tiuskaisin aivan liian uhmakkaalla äänensävyllä. Huomasin sen heti. Purin huultani kun Dimitri nousi pöydästä aivan liian rauhallisesti. Päänsärkyni kasvoi ja tuntui kuin oloni olisi pahentunut hetki hetkeltä. Niin varmasti kävikin.

"Minä todella voin estää sinua tapaamasta Jasperia. Carlos ei varmasti innostu poikasta hölmöilystä." Dimitri tokaisi ja siinä me tuijotimme toisiamme silmiin.

"Haista vittu!" Tiuskaisin ja nousin myös tuolilta. Mikä oikeus Dimitrillä oli määrätä elämääni.

"Melody on huolissaan sinusta, sinun kannattaisi soittaa hänelle." Dimitri vaihtoi puheen aiheen ja se oli viimeinen pisara. Astelin ulos keittiöstä ja nopein liikkein paiskasin lattialle lipaston päällä olevan kukkaruukun, joka oli Dimitrin edes menneen vaimon kukkaruukku. Se oli lähinnä vahinko, halusin vain purkaa tuskani johonkin. Kävelin eteiseen ja olin jo avaamassa ovea, kunnes joku tarttui ranteestani niin kovaa että verikin lopetti kiertämisen. Kohotin katseeni ja huomasin Henryn.

"Tuossa kunnossa et ole lähdössä yhtään minnekään." Henry ärähti kylmästi. Mulkaisin poikaa murhaavasti ja siinä sitten seisoimme. Minä kiljumassa yhdelle pelätyimmistä mafia pomoista ja hänen pojilleen. Välillä Henry tosiaankin suututti minut, mutta ei hän ollut pahimmasta päästä. Irrottauduin Henryn otteesta ja painelin yläkertaan huoneeseeni. Nappasin kännykkäni ja selasin Melodyn numeron. Puhelin piippasi pariin kertaan, ennenkuin Melody vastasi.

"Hei!" Melody huikkasi ja selvästi kirjoitti jotain koneella. Purin hampaani yhteen.

"Moi.." Mutisin, pitäen ääneni kylmän viileänä. Melodyhan soitti Dimitrille.

"Onko kaikki hyvin?" Melody kysyi selvästi huolissaan.

"On." Tiuskaisin ja pyörittelin silmiäni. Vitutti.

"Älä viitsi, täytyihän minun kertoa Dimitrille sinusta." Melody huokaisi.

"Turpa kiinni!" Huusin ja löin luurin korvaan. Paiskasin puhelimen maahan ja heittäydyin sängylle. Kaikki vitutti aivan saatanasti ja saatoin vain toivoa että kuolema tulisi ja veisi, mutta se oli turha toivo. Ainoa joka tuli oli Dimitri ja hänkin vain toteamaan että tosiaankin lähtisin sille keikalle, joka yllätti minut. Mutta ei siinä ollut kyse luottamuksesta, nimittäin yksikin virhe ja kuula olisi kallossani. Kuuntelin Henryn ja Dimitrin keskustelua hiljaa. Tuon kaksikon keskustelu oli pääosin huutoja. Painoin korvani ovea vasten ja pidätin hengitystäni.

"Miten voit ottaa Harmyn mukaan tuossa kunnossa? Hän voi vaikka saada kuulan kalloonsa!" Henry räyhäsi kuin oikea isoveli. Rakastin Henryä juuri tuon takia. Hän piti minua oikeana siskona.

"Hän ei tekisi niin." Dimitri tuhahti ja saatoin kuvitella hänen pyörittävän silmiään.

"Mistä tiedät?" Henry tuhahti jäätävästi, "Ethän sinä tiedä mitä hän nytkään tuolla tekee!" Henry ärisi selvästi jo vittuuntuneena.