Love is War

Luku 8: Prinssi Nakki

Istuin tuolilla pojan vieressä ja sipaisin sormillani pojan poskea. Tuntui kuin Dylan, Kendra ja Robin olisivat vain kadonneet, katsoimme Jasperin kanssa toisiamme silmiin ja hymyilimme. Kuin rakastavaiset. Pojan korkeat poskipäät, sekaiset hiukset ja kerrassaan täydelliset piirteet. Täyteläiset huulet kaartuivat hymyyn, kai hän ajatteli samaa kuin minä.

"Haluan hommata sinut helvettiin täältä, Jasper Ian Jeffrey.." Mutisin hiljaa ja hipaisin kevyesti pojan huulia sormillani.

"Saatanan paneskelijat.." Robin tuhahti lähes äänettömästi ja pyöritti silmiään. Miksei hänelle ollut opeteltu mitään yksityisyydestä tai käytöstavoista? Toisaalta, minä en ollut mitään puhumaan käytöstavoista. Olisin nimittäin voinut alkaa tässä, nyt heti

"Pää kiinni, Robin!" Ärisin, mutta vetäydyin kauemmas sinisilmäisestä komistuksesta. Jasperin käsi hipaisi omaa kättäni, ennenkuin hän siirsi katseensa muihin. Robin tuhahti ja pyöritti silmiään kyllästyneenä.

"Tulimme tänne pyy-" Jasper keskeytti Dylanin lauseen ja irvisti kylmästi. Jasper tiesi jo mitä muut pyysivät. Huomasin sen.

"Mitä haluatte tällä kertaa?" Jokin Jasperin äänessä sai minut kavahtamaan kauemmas. Minua ei kiinnostanut sen enempää Robinin kylmät sanat kuin Kendran huolestunut katse.

"Take my mind and take my pain
Like an empty bottle takes the rain
And heal, heal, heal, heal.." En tiennyt miksi biisin sanat saivat minut hämilleen, muistin kuitenkin sen että joku oli laulanut niitä minulle joskus. En laulanut biisin sanoja ääneen, vaan hoin niitä mielessäni.

"Painu vittuun, Robin!" Jasper ärisi ja yritti nousta ylös, mutta romahti takaisin sängylle. Purin huultani ja puristin pojan kättä.

"Minä sanoin, Robin." Dylan tuhahti ja saattoi Robinin nopeasti ulos ovesta, koska jokainen näki kuinka mies oli valmis hakkaamaan Jasperin vielä pahempaan kuntoon. Sitä en halunnut.

"Mitä te haluatte?" Jasper tokaisi, mutta puri hampaitaan yhteen. Nousin ylös tuolilta valmiina lähtemään ulos huoneesta, mutta jokin Kendran ja Jasperin katseesta sai minut istumaan takaisin. Kendra tuli luokseni ja vilkaisi Dylania sivusilmällä ojentaen minulle nopeasti, vaivihkaa puukon. Laitoin sen taskuuni ja nyökkäsin Kendralle joka oli jo siirtänyt katseensa Dylaniin.

"Haluan sinulta monta asiaa, Jasper Ian Jeffrey." Jokin sanoissa, kolmessa viimeisessä sanassa sai minut värähtämään. Kendra puuskahti ja Jasperin katse kävi minussa.

"Et olekaan tyhmä." Dylan totesi ja hymyili minulle sellaista hammashymyä joka saisi kaikki tytöt palvomaan itseään. Mutta minä, istuin penkillä jäätyneenä. En tiennyt mitä tehdä, tunsin oloni jänikseksi joka oli jäänyt loukkuun ja pakoa ei ollut.

"Dylan!" Kendran ääni oli rauhaton, mutta tapa jolla hän katsoi Dylania kertoi enemmän ja nyt, saatoin jopa verrata kaksikkoa. Sisarukset.

"Saatanan äpärä, ala vetämään!" Dylanin kylmät sanat saivat Kendran valahtamaan pariksi sekunniksi kalpeaksi. Nappasin puukon taskustani ja jäin pyörittelemään sitä käsissäni.

"Älä puhu siskollesi tuohon sävyyn." Jasper huokaisi ja kuulosti ihan kaksikon isältä. Nousin ylös tuolilta ja osoitin puukolla Dylania. Halusin saada asiat johonkin järjestykseen.

"Jos et lähde nyt, niin tämä puukko löytyy päästäsi." Tiuskaisin, mutta saatoin huomata että Dylan ei tarkoittanut aikaisemmilla sanoillaan minua. Hän halusi jotain muuta minulta. Dylan totteli käskyäni ja heti kun hän oli poistunut, niin Jasper veti minut itseään vasten ja painoi kevyen, hellän suudelman huulilleni. Vastasin suudelmaan varovasti, kuin peläten pojan katoavan. Siinä me sitten olimme. Hiljaa, miettien maailman menoja. Tai sitten vain toisiamme.