147. ʟᴀᴍᴍᴀs ❁ ʏᴏᴏɴᴍɪɴ

17.8.2014

Tunsin nenässäni jotain lämmintä... en osannut odottaa, että avatessani silmät näen yoongin naaman alle kymmenen sentin päässä omastani, hänen nenänsä koskevan omaani.

Säikähdän ja kierähdän nopeasti taaksepäin, joka ei ollut mikään hyvä asia, sillä unohdin jo maan soraisuuden.

Yoongi herää äkkiliikkeestäni aiheutuvaan meteliin ja avaa silmänsä salaman nopeasti. "Jimin!"

"Mmm.. mitä?"

"Älä kolistele! Luulin että luola romahtaa tai jotain!"

Katson Yoongia pahoittelevasti ja nousen seisomaan. Ei tunnu kylmältä.

Kävelen luolasta ulos auringonpaisteeseen venytellen ja jään vain paikoilleni katsomaan maisemaa.

Olemme aika korkealla... ei todellakaan huipulla, mutta korkealla silti.

Käännyn katsomaan kun takaani kuuluu hiljaista naurua. Se on Yoongi.

"Mitä?" Kysyn.

"Mistä tuon opit? Elokuvista?" Yoongi naurahtaa.

"Hah! Kunhan vain venyttelin. Ei siitä myrskyä pitäisi nousta."

"No kuitenkin." Yoongi sanoo taas aivan normaalisti ja käärii patjan reppuunsa.

"Lähdemmekö me jo nyt kävelemään?"

"No jos haluat ruokaa useammin kuin kerran päivässä ja puoli lautasellista."

Hymähdän ymmärtävästi ja irrotan Seiskan köyden irti pylväsmäisetä kivestä. "Mennään."

Luulin että joutuisimme kävelemään vielä pari päivää, mutta matka näytti yhtäkkiä helpottuvan huomattavasti.

"Tunneli!" Yoongi huudahtaa iloisesti ja pysähtyy katsomaan vuoren läpäisevää tunnelia. "Nyt ei tarvitse kiivetä huipulle asti, kun voimme mennä tästä ja laskeutua siitä toiselle puolelle."

Helpotuin. Tämä lyhentää matkaa melkein puolella.

Lähdemme kävelemään tunnelia pitkin reippaampana kuin aikaisemmin, motivoituneena oikoreitistä.

Parinkymmenen metrin kohdalla seinästä irtoaa noin nyrkin kokoinen kivi, joka osuu maahan aivan Seiskan taakse.

Lammas säikähtää tätä ja ennenkö ehdin edes reagoida, se on riuhtaissut itsensä otteestani ja juoksee tunnelia eteenpäin köysi perässään.

"Hei! Takaisin sieltä!" Huudan ja juoksen Seiskan perään.

"Jimin, pysähdy! Tunneli ei välttämättä kes-" Yoongi yrittää huutaa perääni kun kompastun pieneen kuoppaan maassa ja kaadun.

Katossa olevat kivet alkavat putoilla eteeni ja pian edessäni on käytävän sijasta kiviseinä.

Taistelen itkua vastaan maatessani siinä mahalteni katsoen seinää. Kaikki oli niin hyvin vielä hetki sitten.

Nyt saamme lisää ruokaa vasta ties kuinka monen päivän päästä, Seiska on kadonnut taas, Yoongi on varmasti vihainen ja matka pitenee.

"Jimin?"

En vastaa, koska ääneni on varmasti itkuinen.

"Jimin... nouse." Yoongi pyytää rauhallisena.

Kierähdän makaamaan selälleni. Yoongi olentaa kättään ja nousen sen avulla ylös.

"Anteeksi..." sanon katsoessani maahan. En halua kohdata Yoongin silmiä, vaikkei hän ainakaan vaikuta vihaiselta.

"Meidän pitää vain kävellä pidempään." Yoongi huokaisee laskien kätensä olkapäälleni.

Nostan pääni ja uskallan viimeinkin katsoa Yoongia silmiin. "Entä jos Seiska on jumissa kivien alla. Se pitää saada pois." Huomautan huolestuneena.

"Hmm" Yoongi menee tunnelin tukkineen kivikasan luokse ja vetää siitä kiven. "Ehkä voisimme siirtää kivet pois tieltä."

Menen Yoongin luo ja ryhdymme vierittämään kiviä pois tieltämme. "Kiitos."

----------------

A/n: aattelin vaihtaa lukujen nimiä erilaisiks toivottavasti ei sekota mitään. Aäaäaä en tiä tuliko tää luku kokonaan.