147. ʟᴀᴍᴍᴀs ❁ ʏᴏᴏɴᴍɪɴ

25.8.2014

On kulunut jo lähes viikko siitä, kun suostuin lähtemään Yoongin mukaan.

Iloiseksi yllätykseksi - leirikeskuksen takaa kulkikin tie, jonka varrelta taksi sai noukittua meidät mukaansa ja vietyä Yoongin kämpälle hakemaan rahoja ja muuta oleellista tavaraa.

Joku 'Seokjin' tyyppi tuli hakemaan Seiskan toissapäivänä. Hän oli erittäin ystävällinen, joten luotan häneen.

Lento Lontooseen lähtee illalla ja lähdemme pian kentälle päin-

"Mitä kirjoitat?" kuuluu takaani.

Vastaan Yoongille kääntymättä häneen. "Päiväkirjaa! Vihko oli tyhjä ja ajattelin ettet tarvitsisi sitä mihinkään elintärkeään..."

"Entä jos tarvitsinkin?"

Käännyn jokseenkin hätääntyneenä katsomaan Yoongia ja tämä vain naurahtaa ilmeelleni. "En oikeasti."

"Aha." palaan tekstin pariin.

Poika istahtaa pian keittiönpöydän ääreen viereiselle penkille, yrittäen vilkuilla kirjoituksiani.

Käännyn toiseen suuntaan pitäen paitani hihaa sivun päällä.

"Mitä siellä nyt noin salaista on." Yoongi virnistää ja yrittää siirtää kättäni sivummalle.

"Ei mitään." suljen vihkon ja työnnän sen nopeasti Yoongin lainaksi antamaan rinkkaan muiden matkatavaroiden sekaan. "Eikö meidän pitäisi jo lähteä?"

Yoongi naurahtaa. "Jimin, kello on vasta yhdeksän aamulla."

"Parempi olla kolme tuntia etuajassa, kuin minuutin myöhässä."

"..."

"Mitä? Pidän sanonnoista."

Hän vain hymyilee ja hakee rinkkansa. "No mennään sitten. Pysähdytään vaikka matkalla johonkin tappamaan aikaa."

-----------

Parin vessatauon ja muistomerkille pysähtymisen jälkeen kolmetuntisesta matkasta on taittunut jo yli puolet.

En muista koska viimeksi olisin ollut autossa. Katselen ohitse lipuvia taloja ja muita rakennuksia.

Radiosta soi jokin kappale jota en ole ennen kuullut ja korjaan asentoani istumalla pystympään.

"Pitäisiköhän pysähtyä jonnekin syömään..?" Yoongi kysyy.

Nyökkään ja seuraan etuikkunasta tietä. "Pitäisi varmaan."

Parkkeeraamme seuraavan Burger Kingin pihaan ja haemme ruokaa mukaan.

Yoongi ei pitänyt ideastani syödä autossa, mutta hetken taivuttelun jälkeen hän suostui.

Keskityn liikaa nugettejeni syömiseen, enkä huomaa kun Yoongi napsii ranskalaisiani.

"Olen nähnyt ihmisten hehkuttavan näitä kovasti. Hyviä ovat mutta odotin ehkä parem- Hei!" Huitaisen ahneen käden pois ruokieni luolta.

"Hanki omat ruokasi."

"...Ostin nuokin-"

Nappaan Yoongin jäätelön ja puren siitä palan kostoksi. Saan kuitenkin takaisin pahemmin, kun kylmyys alkaa särkeä päätäni.

Lounastamme lopun ajasta sovussa... tai no, minä lounastan, sillä Yoongi oli syönyt ruokansa jo suunnilleen kahden ensimmäisen minuutin aikana.

Ryömin ulos autosta ja vien tyhjät paperipussit ja muut roskat pois lähimpään roskakoriin.

Ja matka jatkuu.

-----------

Perille päästyämme ja auton parkkihalliin jätettyämme,
("Miten niin enää kolme parkkiruutua jäljellä?!" "Viidennessä kerroksessa on kaksi lisää-" turhautunutta murinaa.") löydämme viimein lähtöselvitykseen.

Koko lentokenttä kuhisee porukkaa eri puolelta maailmaa ja tartun hermostuneena Yoongia hihasta.

"Odotahan vain. Täällä ei ole edes paljon ihmisiä verrattuna moneen muuhun paikkaan."

Katsahdan katosta roikkumaan asetettua seinäkelloa.

Kymmentä vaille kuusi. Lento lähtee puoli kahdeksan.

"Tässä olisi puolitoista tuntia aikaa. Mitä tehdään?"

Yoongi lähtee tallustamaan kahvila-aluetta kohti todeten menevänsä etsimään naposteltavaa.

Seuraan poikaa erääseen pienehköön kahvilaan ja mieleni tekisi kovasti jotakin lasihyllyssä olevista kakkupalasista, mutten kehtaa tuhlata Yoongin rahoja enemmän kuin on pakko.

Yoongi on jo viemässä leivostaan kassalle, kun hän kääntyy ja huikkaa, "Oletko päättänyt jo?"

Vilkaisen nopeasti kakkuja ja katson kysyvästi Yoongiin. Tämä naurahtaa ja nyökkäyksen rohkaisemana valitsen satunnaisen palan ja vien lautasen tarjottimelle.

Istumme tyhjään pöytään syömään ja katselemaan ohitse kulkevia ihmisiä.

"Maista," Yoongi ojentaa haarukassaan palaa hänen kakustaan. Ahmaisen sen suoraan haarukasta. "Mmh... hyvää! Tämä on silti parempaa."

"Haha. Niin varmaan." Yoongi sanoo leikkisästi, joten lohkaisen pienen osan omastani ja syötän sen hänelle.

Siirrymme jonkin ajan päästä tyytyväisenä turvatarkastuspisteelle. Huomaan kun Yoongi alkaa kaivaa rinkastaan jotain... Kännykkä?

"Olet kyllä viimeinen ihminen jolla kuvittelin näkevän tuollaisen."

Yoongi pistää puhelimensa nesteiden viereen, irtaimistolle tarkoitettuun laatikkoon. "Täytyyhän sitä olla jotain millä pysyä kiinni asioissa. En olekaan niin alkeellinen kuin luulit."

"Mutta sanoit ettei kännyköihin voi luottaa." Nostan rinkkani hihnalle.

Läpivalaisun toiselle puolelle päästyämme Yoongi jatkaa. "Ei keskellä metsää. Kaupungissa kylläkin."

Vain puoliksi ymmärtäneenä hymähdän vastaukseksi ja seuraan tätä kauppaan ostamaan vettä ja sipsejä lennolle.

Pääsemme nopeasti koneeseen ja Yoongi, huomatessaan jännitykseni yrittää rauhoitella minua ja onnistuu siinä yllättävän helposti.

Pian lentokoneen päästämät epäilyttävät äänet alkavat hiljentyä ja sulautua taustaan, antaen minulle mahdollisuuden olla keskittymättä vain mahdollisiin vikoihin.