147. ʟᴀᴍᴍᴀs ❁ ʏᴏᴏɴᴍɪɴ

19.8.2014

Kettu? Kenties kärppä?

Mietin taapertaessani olennon perään.

Oli mikä oli, siltä on vähintäänkin jalka katki. Ei ei mikään nelijalkainen noin liiku.

Se pysähtyy hetkeksi ja lähtee taas juoksuun. Huudan sen perään.

"Hei! Odota!"

Yllätyksekseni se pysähtyy ja nousee seisomaan. Sehän on lapsi.

"Enkä odota, en tunne sinua." Se sanoo ja jatkaa juoksua nyt normaalisti seisten.

Juoksen hänen peräänsä.

Lapsi juoksee mökin pihaan ja katoaa jonnekkin.

Hidastan vauhtiani kävelyyn ja katselen ympärilleni. Pihaa ympärystää tummanruskea puuaita ilman porttia. Sisällä on ainakin muutama puska ja iso tuuhea tammi, mutta en näe koko pihaa.

Kävelen talon ovelle ja hetken epäröinnin jälkeen koputan.

Sisältä kuuluu lähestyvän nopeat askeleet ja pian ovi avautuu paljastaen suunnilleen Yoongin ikäisen näköisen pojan hymyillen kirkkaasti.

"Meji, mistä lähtien olet alkanut ko- ai hei."

Hymyilen vähän ja tervehdin.

"Kuka olet?" Poika kysyy hämmästyneenä. "Ja miten olet löytänyt tiesi tänne."

"Olen Park Jimin ja olin vain kävelyllä."

"Näköjään aika pitkällä kävelyllä... täällähän asuu vain yksi henkilö, eikä hänkään liiku koskaan kotoaan."

Hän katsoi hieman epäilevänä minua päästä varpaisiin.

"Oikeastaan, olen eksynyt kotoa ja etsin lammasta." Päätän kertoa.

Poika näyttää innostuvan taas ja ottaa ranteestani kiinni vetäen minua pihan poikki.

"Lampaita kyllä löytyy. Kuinka monta haluat?" Hän pysähtyy takapihan aitauksen viereen ja päästää ranteestani. "Olen muuten Jung Hoseok."

"Ai, no... kiva tavata, mutta etsin erästä tiettyä lammasta. Se on kadonnut, enkä ole enää edes varma onko se elossa."

"Ai." Olisikohan se joku näistä... mielestäni Mejiwoo toi tänne jonkun lampaan eilen aamulla. Hän rakastaa niitä."

Tarkastelen lampaita. Niitä on ainakin kolmekymmentä. Onneksi olen tottunut tähän.

"Että..." Hoseok aloittaa ja kääntyy ovelle päin. "Katso löytyykö sieltä. Minulta jäi kattila hellalle."

Jään yksin pihalle lampaiden sekaan.

Karitsoja on muutama, joten otan ne erilleen muista ja alan tutkia.

Mietin kaikkia mahdollisia tuntomerkkejä, mutta samoja asioita löytyy melkein kaikilta.

Sitten muistan erään. Seiskan oli aina tapana yrittää järsiä hihoja.

Vedän paitani hihan käteni yli ja heiluttelen sitä lampaiden edessä kunnes yksi niistä tarttuu kiinni.

Huutoni kuuluu varmaan sadan metrin päähän kun heittäydyn halaamaan Seiskaa.

Kaikki tuntomerkit osuivat tämän kohdalla oikeaksi ja olen onnellinen etten menettänyt kaikista nuorinta lammasta mitä omistamme.

"Oletko ihan kunnossa?" Hoseokin ääni kuuluu vähän matkan päästä.

Nousen ylös Seiska sylissäni ja poistun aitauksesta. "Todellakin."

"Löysit näköjään etsimäsi."

"Jep." Vastaan ja hymyilen. "No... miten voin korvata tämän? Minulla ei oikein ole mitään."

Hoseok hymyilee ystävällisesti ja viittoo tulemaan sisälle. "Tule syömään, haluan vain tutustua ja kuulla miten päädyit tänne."

Nyökkään ja seuraan Hoseokia sisälle jätettyäni Seiskan ulkopuolelle, niin ettei se pääse taas hukkumaan, muttei myöskään sekotu muihin.

Istun pöytään ja Hoseok laittaa viimeisetkin ruokailuvälineet pöydälle. "Ei mitään erikoista. En osannut todellakaan odottaa muita."

Nyökkään taas ja otan ruokaa.

"Meji! Tule syömään!" Hän huutaa ja istuu pöytään ottamaan lautaselleen keittoa.

Pari lusikallista myöhemmin Hoseok nostaa katseensa.

"Miten oikein olet löytänyt itsesi näin syrjäiseen paikkaan?" Hän tiedustelee silti hymyillen leveästi. Taisin löytää elävän auringon.

Hymy huitenkin hyytyy jonkin verran vastatessani. "En kulje yksin."

"Ai..." Hoseok sanoo hiljaa. "Kuinka paljon teitä oikein on?"

"Vain kaksi." Naurahdan. "Sen jälkeen kun eksyin, lähdin erään pojan mukaan."

"No missä tämä poika on nyt?"

"Hän jäi kaivokselle tekemään töitä."

"Kaivokselle?" Hoseok laskee lusikkansa pöydälle. "Puhutko Yoongista?"

"Öh... kyllä." Sanon hymyillen. "Mistä tunnet Yoongin?"

"Olen tavannut hänet muutaman kerran näillä seuduilla tässä muutaman vuoden aikana."

"Hei." Kuuluu yhtäkkiä takaani ja säikähdän jonkin verran.

Hoseokin viereen istuu, ehkä seitsemän vuotias tyttö ottamaan ruokaa.

Vastaan. "Hei."

"Seurasit minua sitten kotiin asti." Mejiwoo sanoo tökkien soppaa edestakaisin lautasella ennen lusikallisen syömistä.

"Anteeksi... olin vain utelias." Mutisen lopun.

Syönnin jälkeen sovimme että hakisin Yoongin ja jäisimme tänne yöksi.

-------------
A/n: joo en ees tiä :')