147. ʟᴀᴍᴍᴀs ❁ ʏᴏᴏɴᴍɪɴ

16.8.2014

"Pitäisi saada vettä, sitä ei ole kuin pohjallinen." Yoongi huomautti. "Ja ruokaa. Kuolet tuota menoa nälkään."

Nyökkään. En halua Yoongin tietävän, että olen mennyt syömään hänen ruokiaan.

Vuoristo alkaa lähestyä meitä ja jonkin ajan päästä siihen on enää muutama kymmentä metriä.

Yoongi kaivaa rinkasta kaksi pulloa ja menee vuorelta tulevan virran luo täyttämään ne.

Katson hetken etäältä Yoongia ja menen hänen viereensä. "Onko tuo edes puhdasta?"

"Tietenkin on, miksei?"

"Se on maasta."

"Niin... ja mistäköhän se sinne on tullut? Taivaalta!" Yoongi sulkee pullojen korkit ja antaa toisen minulle. "Sitäpaitsi, kaikki lika tästä vedestä on jäänyt kiinni kiviin vuoren sisällä."

Miten Yoongi voi tietää kaiken tämän. Olen melkein yhtä vanhakin kuin hän... kai.

Matka jatkuu kohti edessä olevaa vuoristoa. Jätän Yoongin rauhaan, enkä kysele mitään. En pärjäisi täällä jos hän päättäisi jättää minut yksin.

En ole tullut ajatelleeksi Yoongin ikää. Hän ei näytä vanhalta, mutta ei sitä tiedä ennenkuin kysyy.

Pitäisiköhän kysyä? Enpä tiedä. Ehkä illalla.

Pian maa alkaa nousta jyrkkänä rinteenä ja etsimme loivempaa tietä.

Alan pikkuhiljaa turhautua. "Kaikki kohdat on yhtä jyrkkiä. Miksi meidän pitää edes päästä tuonne ylös?" Kallistan päätäni ja katson ylös vuoren rinnettä.

Yoongi jatkaa etsimistä ja vastaa. "No voithan jäädä tännekkin. Minun pitää päästä ylös."

"Miksi?"

"Työni takia. Jos aijot selviytyä hengissä ihmisten ilmoille niin ala tulla. Tarvitset apua."

Ymmärrän kerrasta ja seuraan Yoongia joka on löytänyt tasaisesta kalliosta kivikkoisen kohdan, jota pitkin pääsee ylös.

Aurinko paistaa hiostavan kuumana ja ihmettelen Yoongin kykyä kantaa rinkkaa tällaisessa maastossa tällaisena päivänä, kun voisi vain maata nurmikolla vielä viimeisiä kertoja ennen syksyn tuloa.

Tämä on varmasti koko elokuun lämpimin päivä. Viimeisen muutaman viikon ajan on vain satanut ja ukkostanut.

"Juomatauko." Yoongi hengähtää.

Avaan pullon korkin ja juon. Yoongikin juo. Hetken kuuluu vain juomisen ääni ja sitten on taas hiljaista.

Jatkamme matkaa. Vaikeakulkuinen kivenmurikoiden muodostama tie muuttuu poluksi.

Polku on kapea ja epätasainen, mutta kelpaa... ainakin äskösen jälkeen.