Enkelin verta

9. "Sun ei tartte tehdä sitä Alex"

Maanantai 18.7
Alexandera

Veljeni Ethan potkii minut ylös sängystä. Raahaudun vaatekaapilleni. Sieltä löydän mustat colleget ja harmaan hupparin, joka on lyhyen mallinen. Hiukset letitän kahdelle paksulle palmikolle. Vilkaisen peiliin. Olen edelleen se lyhyt tyttö lyhyine mustine hiuksineen. Ihoni on ruskettunut kesän jäljiltä. Mustat siivet ovat, kuten yleensäkin, vahvoina selässäni.

Katseeni on yhtä hyisevä ja tunteeton kuin aikaisemminkin. Silmiäni reunustavat erityisen tummat ripset. Poskipäät ovat korkeat ja nenä on pieni ja suora. Huuleni ovat roosan punaiset ja hieman raollaan. Pudistan päätäni ja lopetan itseni tuijottelun.

Keittiöstä nappaan banaanin ja syön sen. Se oli ehkä hieman raaka, mutta en välitä. Jääkaapissa on vesipullo ja juon siitä kulauksen. Tämän tehtyäni vedän kengät jalkaani, otan kuulokkeet ja puhelimen pöydältä ja lähden.

Juostessa kuulokkeista soi Spotify ja maailman top 50, tuntuu että olisin kuunnellut osaa niistä biiseistä ikuisuuden. En anna sen häiritä vaan pidän tasaisen vauhdin yllä. Päätin tänään juosta metsässä joten käännyn tieltä polulle. Reitti ei ole pitkä mutta kyllä siinä menee ainakin puolituntia.

Puut varjostavat polkua ja auringon säteistä vain murto-osa ylettää maahan asti. Sammutan musiikin ja otan kuulokkeet pois korvistani. Hidastan vauhtini kävelyyn ja keskityn metsän rauhoittavaan maailmaan.

Hetkeni keskeyttää joku tai jokin. Käännyn ympäri ja voin nähdä suden. Se on ihan varmasti ihmissusi, mutta murisee minulle joka tapauksessa. Näytän sille siipeni ja susi perääntyy hieman, jatkaen yhä murinaansa. Sen keho jännittyy ja tajuan että se on hyökkäämässä kimppuuni. Sillä samaisella hetkellä kun susi hyppää, jokin räjähtää tai no, minä repeän.

Nyt kaksi sutta ovat vastakkain ja mutisevat toisilleen. Toinen oranssi musta, toinen musta harmaa ja turkoosi silmäinen. En ylläty uudesta voimastani mutta susi yllättyy sitten minunkin puolesta. Murisen sudelle ja tämä lähtee häntä koipien välissä pois, siis vain kuvannollisesti. Vaatteeni ovat riekaleina ympäri metsää. Ainoastaan puhelin ja kuulokkeet ovat yhtenä kappaleena. Nappaan ne hampaideni väliin sievästi ja lähden hölkyttelemään kotiin.

Raavin ovea herättääkseni huomiota. Kuulen askeleet jotka tulevat ovelle ja seuraavaksi Aleric seisoo ovella ja katsoo minua silmät suurina. Näytän hänelle turkoosit silmäni ja hän viimein tajuaa suden olevan minä.

Tallustelen kevein askelein omaan huoneeseeni. Lasken hampaiden välissä olevat tavarat sängylle ja muutan muotoani ihmiseksi. Nappaan kaapista uudet vaatteet ja puen ne pikaisesti päälle.

"Jaa vai uusi voima", isäni sanahtaa kun pääsen takaisin heidän seuraansa. Mutisen myöntyvästi.
"Miks hän sai kaiken ja me ei mitään?" veljeni marisee.
"Kiittäkää vaan puhdasta enkeli äitiänne että saitte hyvät geenit ja voimat", isä toteaa pyöräyttäen silmiään ja kävellen sitten omaan työhuoneeseensa. Veljeni vain mällistelee vieressäni.

****

Vesi pulloni tyhjentyy vauhdilla kun saan viimeisen kuntoliikkeen tehtyä. Eihän siihen kuntopiiriin mennytkään kuin puolitoista tuntia... Painan musiikin pois päältä ja tasaan edelleen hengitystäni. Kuntoni on noussut huimasti, niin kuin siis tosi, tosi paljon ja saan olla tyytyväinen itseeni.

Minulla ei ole muutakaan tekemistä, joten menen olohuoneeseen muiden seuraan.
"Hei", sanon ohimennen.
"Hei taas, äiti muutes tulee jo viikonloppuna kotiin", Ethan sanahtaa.
"Viimein", piristyn ja istun lattialle lähelle sohvaa että voin nojata siihen.
"No niin, onhan siitä jo kaksi kuukautta kun äiti oli viimeksi kotona, mutta se myrkky oli tosi vahvaa", Ethan jatkaa antaen äänensä hiljentyä loppua kohden.