Enkelin verta

5. "Voi vittu! Sinäkin?"

Maanantai 27.5
Alexandera

Herään normaaliin aikaan kahdeksalta. En ole varma onko hyvä idea että menen kouluun tänään. En siis kiirehdi pukeutumaan ja aamupalalle vaan nappaan puhelimen käteeni. Selaan somet kuitenkin pikaisesti läpi sillä minulla ei riitä kiinnostusta jäädä tutkimaan niitä tarkemmin. Loppujen lopuksi nousen peiton alta ja menen pesemään kasvoni.

Ulkona näyttää olevan pilvistä mutta lämmintä joten valikoin vaatteeni sen mukaan. Mustat hiukseni ainoastaan harjaan. Äidille kirjoitan viestiä, että ilmoittaa kouluun että olen pois todistusten jakoon saakka, kysyn myös hänen vointiaan.

Kahvin keitettyäni menen takapihalle. Nappaan puhelimeni mukaan jos äiti sattuisi kirjoittamaan jotain. En kuitenkaan saa viestiä äidiltäni, vaan puhelun serkultani.
"Camille!" huudahdan iloisena hänen soitostaan.
"Hei Alex! Mitä kuuluu?" kuuluu kirkas äänisen tytön kysymys.
"Eipä mitään ihmeellistä", valehtelen tasaisella äänellä.
"Ei vai? Mitä sitten isäsi ja veljesi tekevät meidän kellarissa kidutettavina?" Camille kysyy terävästi.
"Miten muuten selvisit siitä luodista? Eikö se osunutkaan rintaan?" Camille ehtii jatkamaan.
"Tai miten äitisi voi? Onko myrkky vaikuttanut?" Serkkuni pommittaa kysymyksiä. En pysty vastaamaan mitään. Hengitän hetken raskaasti puhelimeen, katkaisen puhelun kuitenkin nopeasti. Silmäni syttyvät tuleen vihasta.

"Alexandera?", Colen uninen ääni kuuluu takaani. Käännän katseeni ja hän saa heti aamusta nähdä punaiset silmäni.
"Mikä nyt on vialla?", hän säpsähtää hieman nähtyään silmäni ja siipeni jotka on avattu uhkaavasti ympärilleni.
"Isäni ja veljeni ovat serkuillani", tiuskaisen.
"Mutta", Cole yllyttää jatkamaan.
"Mutta serkkuni vihaavat perhettäni ja kiduttavat heitä", kerron vihaisena.
"Ja he ampuivat minua sekä myrkyttivät äitini",kerron kaiken.
"Pyhät paskat", platina blondi henkäisee. Otan kahvikuppini mukaan ja menen sisälle.

Muut istuvat hyvän tuulisina keittiössä. Uskon että he ovat juuri saaneet aamupalan korjattua pöydästä. Cole vilkaisee muita tietävästi. Huomaan Colen haltia piirteiden tulevan esille joka ymmärtääkseni tarkoittaa, että hän tekee jotain taikoja tai puhuu jonkun ajatuksiin. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi.

Keskityin hyvin tarkasti. Minulla meni varmaan pari minuuttia ennen kuin pystyin lukemaan ajatuksia. Olihan se vielä hankalaa käyttää kysyjäni.
"Niin mitä mejän pitäis tehä? Teen niin et teki voitte puhuu ilman et Alex kuulee" Colen ääni on hiljainen.
"No aattelen et te voisitte kertoo mullekki ja sitten mietitään miten jatketaan", pilailen.
"Alex!" kuuluu neljä ääntä pääni sisällä. Annan periksi ja polttelu silmieni takaa vaimenee enkä kuule enää muiden ajatuksia. Colen haltia piirteet katoavat pikkuhiljaa ja kaikki kääntävät katseensa minuun.

****

Juon ilta teetäni rauhassa. Nyt illalla joudun eroamaan Peteristä. Se tulee olemaan raskasta. En tiedä mitä minun pitäisi kertoa. Joudun myös aloittamaan pakkaamisen pian. Lähdemme heti lauantaina todistusten jaon jälkeen serkuilleni. Ilmoitin siitä heille, kuin kaikki olisi hyvin ja niin, u know.

Olen yksin kotonani sillä muut lähtivät käymään muutaman yön ajan kotona. Nousen ylös ja menen eteiseen pukemaan kenkäni. Uskolliset Palladiumit odottavat likaisen valkeina minua. Vilkaisen takkiani, mutta päätän etten tarvitse sitä. Olen hetken eteisessä tekemättä mitään, ainoastaan keskityn. Vain sen takia että siipeni ovat vain näkyvillä yliluonnollisille, joka meinaa että Peter ei nää niitä.

Talsin pihan poikki reippaalla tahdilla, ulko-ovelle saakka. Koputan siihen napakasti ja Peterin nuorempi sisko avaa sen. Hän tietää että olen täällä Peterin takia, joten hän huutaa tätä tulemaan ovelle. Kun näen poikaystäväni, pian ex-liitteisen, niin viiton hänelle, että tulee kanssani pihalle.

Huokaisen syvään, mutta hän ehtii puhumaan ennen minua.
"Tuoltako näyttää enkelin siivet?" Hän kysyy katsellen minua.
"Mitä?" kysyn hämilläni ehkä hieman säikähtäneenä.
"Näen ne kyllä sain juuri tietää oman perheeni salaisuuden. Täytin lauantaina 15", Peter toteaa rauhallisena.
"Voi vittu! Sinäkin?", huudahdan turhaantuneena.
"Ihmissusi", Peter selventää kohauttaen olkiaan.
"En olis uskonu", myönnän.
"Niin, olihan se aika shokki. No, mutta mitä sä täällä"
"Mä en enää tiedä. Suunnitelmat meni uusiks"
"Ahaa"
"No mut mun on kaikesta huolimatta pakko tehä tää. Mä haluun pysyy ystävinä ikuisesti, mutta tää mejän suhde ei vaan enää, tai tällä hetkellä, onnistu", selitän takellellen.
"Sä haluut erota", Peter sanoo kaiken sen yksinkertaisena. Hän on ihmeen rauhallinen.
"Niin. Mä toivon että sä ymmärrät. Voisit tulla vaikka mun luo keskusteleen. Tilanne on tosi hankala", piilotan lauseeseen epätoivoisen pyynnön.
"Mennään teille jutteleen", Peter myöntyy 'pyyntööni'

****

"Eli sä oot siis jotain mitä ei oo ennen nähty. Adele on vampyyri, Cole haltia, Joanna ja Dallas valko siipisiä enkeleitä ja Noora ihminen", Peter selventää. Nyökkään hänelle. Olen selittänyt kaiken mitä on meneillään ja vasta jälkeen päin huomasin selittämään mitä me kaikki olemme.
"Kerro millaista on olla ihmissusi", pyydän.

****

Kannan sylissäni puhtaita petivaatteita vierashuoneeseen. Pyysin Peteriä jäämään luokseni sillä en halua olla yksin. Olemme kaikesta huolimatta hyviä ystäviä, ero ei pidä meitä täysin erillään. Tiedän että minun pitäisi kertoa muille uutisesta, mutta sen voi siirtää huomiselle.

"Sä voit nukkuu tääl. Mä oon tos viereises huonees, vasemmalla, jos on jotain asiaa", selostan vain tarvittavan.
"Okei, öitä", Peter toivottaa ja sulkeutuu vierashuoneeseen.

Kävelen ympäri kämppää sammuttamassa valot ja lukitsemassa ulko-ovet. Lopuksi käyn vielä pesemässä hampaani ja harjaamassa lyhyet mustat hiukseni. Viimeisenä mennen kylmään petiin ja suljen silmäni.