Enkelin verta

Prologi

"Hän on kaunis", nainen henkäisee nähdessään tyttärensä ensimmäisen kerran. 
"Niin hän onkin", mies katsoo tytärtään.

Tyttö ei itke, mutta tämän silmät ovat vielä kiinni. Kuin pyynnöstä, juurisyntynyt avaa silmänsä. Ne vilkahtavat hetken kylmän harmaina, mutta vaihtavat värinsä takaisin metsän vihreiksi. Vaikka tyttö kuinka tyttö räpyttelee silmiään vihreä pysyy niiden värinä.

Pään päällä on mustia hiuksia ja vaaleanpunaiset huulet ovat raollaan.
"Aleksandra?", äiti kysyy.
"Alexandera", isä korjaa.
Isoveljet rynnivät katsomaan uutta pikkusiskoaan.
"Wou", kuuluu henkäisy kuin yhdestä suusta.

"Noniin Aleric ja Ethan nyt riittää", isä hätistelee poikia pois väsyneen pienokaisen luota. Tytön huulet pyöristyvät isoksi O-kirjaimeksi, kun tämä haukottelee ja nojaa äitinsä rintaa vasten.
"Öitä", pojat toivottavat ennen kuin katoavat ovesta.

Vanhemmat ehtivät hetken katsoa jo uneksivaa tyttöä.
"Niin kauan kun emme tiedä näkeekö hän, emme voi kertoa mitään hänelle", mies toteaa vakavana.
"Ei niin. Kumpaa toivot?", nainen vastaa.
"Että hänen verensä eivät reagoisi toisiinsa. Se olisi paras vaihtoehto meidän tilanteessa", mies toteaa haikeana. Nainen nyökkää hänelle ja molemmat uppoavat mietteisiinsä.

Tällainen tarina. Lukuja tulee hyvin hitaasti, sillä minulla on jo kaksi keskeneräistä kirjaa ja haluan keskittyä tarkasti lukuihin. Mut mulla ei lisättävää ja toivottavasti kuulostaa lupaavalta.
💜~Lucku