Enkelin verta

4. "Tänään on opittu riittävästi uutta"

Sunnuntai 26.5
Alexandera

Aamulla herään aikaisin. Joanna ja Dallas nukkuvat vielä huoneeni lattialla ja Adele sekä Cole vierashuoneessa. Nousen ylös, puen päälle ja menen olohuoneeseen. Siellä siivoan eilis illan sotkuja. Ilta oli rento ja silmäni välkkyivät kokoajan pinkkiä, jonka ajattelen tarkoittavan jonkinlaista iloisuutta.

Päätän koota kaikille aamupalaa. Pöytä täyttyy pikkuhiljaa hedelmistä, leivästä, jugurtista, munakkaista, lätyistä ja astioista. Laitan vielä kahvinkeittimen päälle. Vilkaisen kelloon ja se lähestyy uhkaavasti puolta päivää. Tänään tarvitsisi vain käydä Joannan vanhempien luona ja neuvotella koko porukan kanssa sen jälkeen.

En haluaisi herättää muita, mutta ruoka jäähtyy. Odotan vielä hetken ennen kuin hipsin huoneeseeni. Ravistelen hieman Joannaa ja hän herääkin aika herkästi.
"Herätätkö Dallasin? Aamupala on pöydässä", ilmoitan ja näen hänen nyökkäävän pimeässä.

Menen herättämään seuraavan pariskon. Saan kokea pienen ja hetkellisen järkytyksen vierashuoneen ovella. Onneksi en ehtinyt katsoa pitkään tai nähdä paljoa paljasta pintaa. Huikkaan heille ovelta että aamupala on valmista ja varmistan että he heräävät.

Menen syömään omaa aamupalaani Dallasin seuraan, sillä muut eivät ole vielä tulleet pöytään. Siinähän se, kaikki syövät aamiaisensa ja korjaavat jälkensä. Vaihdamme paikkaa olohuoneeseen.

"Jos lähettäis nyt? Tullaako me sit tänne tai siis saadaanko me viel yöpyy tääl?", Dallas kyselee.
"Joo oon valmis lähteen. Meil saa yöpyy ja olis kiva jos jäisitte. Tääl on kovin yksinäistä muuten", hymyilen. Muut nyökkäävät ja lähdemme autoille. Sitä ennen laitamme kengät.

*****

"Te siis haluatte löytää De Rosierin miehet ja pyydätte siihen apua meiltä?" Joannan äiti varmistelee ymmärtävänsä oikein. Nyökytän päätäni ja muutkin sanovat myöntäviä sanoja.
"Voi rakas, en tiedä pystymmekö auttamaan paljoa, kun pitää huolehtia Joannan pikkuvelistä, mutta autamme niin paljon kun täältä käsin voimme", Joannan äiti osoittaa sanansa lähinnä minulle.
"Osaatteko sanoa mistä voisimme lähteä etsimään heitä", kysyn toiveikkaana.
"En vielä, mutta voin ottaa asiasta selvää ja ilmoittaa huomenna", hän lupaa. Kiitän häntä tästä kaikesta ja pahoittelen että joudun lähtemään.

"Äitisi on mukava", totean Joannalle.
"Joo aina silloin kun meillä on vieraita. Muuten hän on aina ihan hermoraunioina", Joanna pyöräyttää silmiään.
"Missä sun isä on nyt?" Dallas kysyy.
"Ömm varmaan hoitamassa jotain työ asiota", Joanna toteaa mietiskellen. Dallas nyökkää hänelle.

"Ömm, Alex?" Adele sanoo takaatani kun olen menossa ovelle. Saavuimme juuri takaisin kotiin.
"Niin?" Kysyn ja käännyn katsomaan häntä.
"Peter on tullut takaisin kotiin", Adele katsoo minua myötätuntoisesti. Meinaan jo lähteä puhumaan hänelle mutta Adele pysäyttää minut.
"Et osaa vielä piilottaa voimiasi. En voi päästää sinua", hän sanoo tiukasti.
"Minun täytyy!" kiljun hänen tiukassa otteessaan.
"Alex kuuntele. Hän ei saa tietää meistä. Sinun täytyy oppia piilottamaan voimasi. Sen jälkeen voit mennä puhumaan hänelle, mutta te ette voi olla enää yhdessä. Ymmärrät syyn", Adele selittää vakavana. Silmiäni polttelee ja ne vaihtavat väriä.
"Adele päästä irti! Nyt!" Ehdin huutaa ennen kuin siipeni ja käteni syttyvät tuleen.
"Mitä vittua tällä tapahtuu!" Cole tulee huutaen ovesta ulos.
"Hänen silmänsä vain muutuivat ruskeiksi ennen kuin hän räjähti" Adele tärisee Colen sylissä.
"Mitä sinä teet!" Cole huutaa minulle, mutta olen hukassa pääni sisällä.

En voi uskoa että hän käski minun erota poikaystävästäni. Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta. Hän korjasi minut. Olin ennen sirpaleina niinkuin moni muukin on ollut. Hän osasi auttaa. Hän ymmärtää minua.