Camp Kenda (fin)

>3<

Mejín näkökulma

Jossain on tie ulos.

"Tämä kaikki katoaa joskus, tiedäthän sen?" Heo kysyi ja vilkaisi minua. Nyökkäsin ja katsoin kaurapeltoa oikealla puolellani. Kaura oli juuri täydellisen kypsää ja aaltoili lempeässä kesätuulessa. Se oli samaa kullansävyä, mitä Heon hiukset.

Heo seisoi metrin päässä minusta. Hänellä oli yllään ohut valkoinen paita ja tummat housut. Hänen hiuksensa olivat lennähtäneet vihreiden silmien peitoksi, kun hän katseli peltoa kädet roikkuen rennosti kylkiä vasten. Hänen rystysensä eivät olleet mustelmilla vaan iho oli rikkumaton, mikä oli harvinaista. Jänteet hänen käsissään ja käsivarsissaan erottuivat hyvin, vaikkei hän ollut niin kalpea kuin yleensä.

Aurinko teki ihmeitä. Hänen ihonsa oli saanut väriä, hiukset vaalenneet hieman entisestään ja silmät säihkyivät aivan eri tavalla. Hänen tatuointinsa erottuivat vaalean kankaan lävitse tummina läiskinä, ja varsinkin hänen selässään oleva risti oli saanut selvät rajat paidankin lävitse.

"Tämä ei ole totta, eikö niin?" Kysyin ja Heo kääntyi katsomaan minua. "Miksi sinä niin ajattelet?"
"Koska sinä olet kuollut. Minä näin sen", nielaisin ja Heo käänsi katseensa takaisin pellolle. Sen takana avautui rauhallinen järvi, jonka veden väri vaihteli kirkkaasta kullasta turkoosiin, vihreään ja preussinsiniseen.

"Mutta se ei tarkoita, ettei tämä voisi olla totta, eihän?" Hän sanoi hymyillen toinen suupieli ylhäällä. "Minulla on ikävä sinua, Mejí."
Nielaisin ja astuin askeleen lähemmäs. Olin niin lähellä, että yltäisin koskea häntä. "Haluatko, että tulen mukaasi?"

Heo pudisteli päätään. "En. Et voi tulla vielä. Sinun aikasi ei ole koittanut vielä."
"Minullakin on ikävä sinua", sanoin ja ojensin käteni pyyhkäisemään hiussuortuvat Heon silmiltä. Hän sulki ne. "Sinun täytyy nyt mennä."

Tartuin hänen käteensä. Se alkoi muuttua lämpimästä kylmäksi. "Onko minun aivan pakko? En ehtinyt hyvästellä sinua-"
"Koska me tapaamme vielä", Heo nosti kätensä poskelleni. Se käsi oli vielä lämmin. "Mutta se ei tapahdu vielä pitkään aikaan."

Pudistelin päätäni, mutta en enää tuntenut Heon käsiä. Näin hänet, mutta näin myös hänen lävitseen huojuvia kauroja. Yritin tarttua häneen, mutten saanut enää kiinni. Minun oli pakko antaa hänen mennä.

Kun heräsin, pääni jyskytti. Aivan kuin sisäinen kelloni olisi päättänyt pitää hieman kovempaa ääntä ja säteillä samalla kipua joka puolelle kehoani. Ympärilläni oli pelkkää pimeyttä ja pääni humisi huimasti. Avasin silmäni ja suljin ne saman tien. Valoa ei ollut kamalasti, mutta sitä oli tarpeeksi ärsyttämään verkkokalvojani.

Muistot tapahtumista alkoivat pikkuhiljaa palata. Olimme olleet bussissa, kun jokin joukko oli alkanut ampumaan meitä. Pian sen jälkeen huoltoasemarakennus oli räjähtänyt. Missä David oli?

Avasin silmäni uudelleen ja pakotin ne tottumaan valoon. Taisin olla vielä bussissa, koska moottorin ääni kuului selkeänä ja olin selvästi liikkeessä. Kohottauduin istumaan, mutta käsi painoi minut heti takaisin alas. 

Käänsin päätäni ja näin Shawn Blackburnin istuvan vieressäni David sylissään. Hän oli nostanut toisen sormensa huuliensa peitoksi ja osoitti sitten eteenpäin. Mitä ruttoa? Missä olimme, miksi olin Shawnin kanssa ja miksi hänellä oli David?