Camp Kenda (fin)

>14<

 (päivitetty 14.8.2018 //muutokset luvun lopussa) 

Mabretin näkökulma

Päivät vierivät. Kuntoutukseni eteni hyvää tahtia, ja pääosin Hood auttoi minua. Hän oli ihan siedettävää seuraa, vaikka kettuilikin minulle minkä ehti. Tunnelma oli silti hyvin jännittynyt. Kaikki odottivat, jäisimmekö me tänne vai emme.

Emmaa ja Aaronia ei näkynyt oikeastaan koskaan. Matei ja Lloyd olivat etsimässä Ediä, eivätkä olleet vielä palanneet. Hood vahti kuntoutustani, Mejí poukkoili sinne tänne ilman tekemistä ja muut istuskelivat nurkissa pelaamassa korttia tai jotain vastaavaa. Maddy oli viettänyt paljon aikaa Elliotin kanssa, mikä ei ollut mikään ihme.

Kello oli jo paljon sinä iltana, kun Mejí tuli huoneeseeni. Olin päässyt pois sairaalapuolelta, koska pystyin jo kävelemään ilman tukea. Mejí oli pukeutunut keltaiseen neuleeseen ja harmaisin college-housuihin. Hänen hiuksensa olivat auki ja hän seisoi hieman hermostuneena oven suussa. "Voinko tulla sinne?"

Siirryin sängyn laidalle ja nyökkäsin. "Tietenkin. Onko kaikki hyvin?"
Mejí käveli ripeästi huoneen lävitse ja pujahti viereeni peiton alle. Hän irvisti. "Minä vihaan tätä."
"Tässä paikassa on kieltämättä jotain epäilyttävää, mutta se saattaa johtua vain kaikesta mitä olemme kokeneet-"
"Ei, en puhu paikasta vaan meistä", Mejí sanoi. "Olemme erkaantuneet toisistamme niin paljon, että se on hirveää. Minulla on kaikki okei, minä halusin vain tulla tänne."

Nielaisin. Mejí oli ihan oikeassa. "Me olimme niin pitkään kahdestaan. Nyt kun meillä on muita ihmisiä ympärillämme, tilanne on erilainen."
Mejí pudisteli päätään. "Oli meillä silloinkin muita. Oli Sever, Ivan ja Aaron. Olemmeko me vain kasvaneet niin paljon tässä välissä, ettemme enää tarvitse toisiamme kuten ennen?"

"En tiedä, Mejí. Ehkä Maddyllä ja Heolla on ollut osansa, jos sitä meinaat", sanoin varovasti ja Mejí katsoi kattoon sanomatta sanaakaan.
"Et ole päässyt hänestä ylitse, eikö?" kysyin ja Mejí tarttui käteeni. "En oikein tiedä. Minulla ei ollut koskaan aikaa surra hänen poismenoaan kunnolla. Herään joskus öisin painajaisiin, mutta se ei ole mitenkään uutta. Evily näkee, etten ole kunnossa."

"Alitajunnallasi saattaa olla vaikeuksia hyväksyä sitä, sanoin ja Mejín ilme vakavoitui. "Ei, Mabret. Minä tiedän että hän on kuollut. Ehkä... ehkä meillä ei ollut vain tarpeeksi aikaa. Mutta en tiedä, mitä teen, jos me emme jää tänne. En jaksaisi olla ihan koko aikaa varuillani ja pelätä jonkun pettävän meidät. Kukaan ei kerro meille mitään, ei nyt edes Aaron. Näen häntä vilauksilta aina silloin tällöin, mutta en ehdi vaihtaa hänen kanssaan sanaakaan. Kaikki on epävarmaa."

Silitin peukalollani hänen kämmenselkäänsä. Olkapäämme osuivat yhteen, ja käsivartemme kulkivat vierekkäin. "Tiedän. Olen miettinyt aivan samaa. Keiden kanssa olet ollut vapaa-ajallasi?"
"Minulla ei ole kamalasti vapaa-aikaa, mutta pääosin Severin, Ivanin, Evilyn, Zakin ja Camilan kanssa. Amberia ja Devoniakin olen tavannut muutaman kerran. Yritän pitää kuntoani yllä, jos vaikka sattuisimme jäämään tänne ja Aave alkaa kouluttamaan minua loppuun."

Nyökkäsin. "Keitä nämä Evily, Zak ja Camila ovat?"
"Evily on kämppikseni, Zak on hänen ystävänsä ja Camila on ylimääräinen kämppikseni. Hän on sen Gideonin sisar, en tiedä, oletko tavannut heitä."
"Tapasin heidät hyvin pikaisesti viikkoja sitten", muistelin kahta sisarusta, joista toinen oli tyrmännyt minut ovella. "Se ei mennyt kamalan hyvin, koska sain oven otsaani."

"Camila on ihan mukava, mutta Gideonia en ole kamalasti nähnyt", Mejí sanoi ja katseli kattoon. "Camila kuitenkin varoitellut minua veljestään. Kuulemma täys mulkku"