>9<

480 64 8
                                    

Emman näkökulma

Alku on aina hankalaa. On edettävä pienin askelin, varottava sanojaan ja tarkkailtava jokaista liikettä. Aivan kuin yrittäisi saada villieläimen luottamaan itseensä. Olin käynyt sen usein lävitse. Aluksi Aaveen kanssa, sitten Oliverin, Shawnin ja nyt Sherbrooken joukon kanssa. 

Annoin Mejín mennä menojaan. Hän ei viihtynyt seurassani ja seisoessaan häkin ulkopuolella hän oli saanut minut tuntemaan itseni saaliiksi. Sitä ei usein käynyt. Hän näytti vaarattomalta ystäviensä seurassa pitkät vaaleat hiuksensa pään mukana heiluen ja siniset silmät säihkyen. Kun hänet erotti tutusta joukostaan, taistelija tuli esille. 

Nojasin selkääni tallin seinään ja katsoin jyviä nokkivia kalkkunoita. Tämä kaikki kulutti minua, mutta niin sen kuuluikin. Olin johtaja, johtajat olivat vahvoja.

"Minä ymmärrän häntä"

Aave seisoi talliin johtavan puuoven luona. En ollut huomannut häntä siinä. Hän nojasi olkapäätään ovenkarmiin ja nyökkäsi suuntaan, jonne Mejí oli kadonnut. "Sinä aliarvioit hänet."
"Tiedän", totesin ja kävelin Aaveen luokse. "Ajattelin että häntä olisi helppo lähestyä."

"He eivät luota sinuun Shawnin takia", Aave sanoi ja mulkaisin häntä. Mies kohotti olkiaan. "Se on totta ja tiedät sen itsekin. Enkä yhtään ihmettele. Jos he ovat tutustuneet ensiksi Shawniin ja sitten sinuun hänen kihlattunaan, se on polttomerkkisi. Olet heille vain Shawnin kihlattu, et Squad Volansin johtaja tai mitään muuta. Sinun täytyy saada se muuttumaan. Sinun täytyy olla muutakin kuin vain Shawn Blackburnin tuleva vaimo."

Aave oli periaatteessa oikeassa, mutten pitänyt tavasta, jolla hän puhui Shawnista. Aave ei pitänyt hänestä, mutta hän voisi silti olla soittamatta suutaan. "No sitten asialle pitää tehdä jotain. Tuletko muuten kaasoksi kun menemme naimisiin?"

Aave oli häkeltynyt. "Eivätkö kaasot ole aina naisia?"
"Eivät", huomautin ja kohautin olkiani. "Hood kai vihkii meidät ja Matei saattaa minut alttarille. Lloyd on Shawnin bestman ja minulla ei sen suuremmin ole naispuolisia ystäviä, joita haluaisin pyytää. Ja toista ehdokasta en ole vielä ehtinyt pyytää."

Aave näytti ahdistuneelta. "Mietin asiaa. Alessia ilahtuisi, jos pyytäisit häntä. Ketä aiot pyytää toiseksi kaasoksi?"
"Hän ja Olivia ovat morsiusneitoja. Ja etköhän sinä tiedä, ketä pyydän", huomautin ja Aave nielaisi. "Aivan. No mutta mietin asiaa. Lähden nyt jatkamaan Gortanan kouluttamista. Nähdään myöhemmin!"

Lähdin takaisin päätalolle. Minun olisi pakko päästä puhumaan Shawnin kanssa. Minulla oli hänelle uutisia, joita minulla ei ollut aikaa kertoa aikaisemmin. Olin vieläkin pyörryksissä hänen paluustaan. Niiden neljän vuoden aikana, joina hän oli ollut poissa, olin ollut tyhjä. Nyt se tyhjyys oli poissa. 

Shawnin käsivarsien välissä oli vain yksinkertaisesti turvallisinta olla. Hänen hengityksensä, sydämenlyöntinsä ja yöllinen tuhinansa olivat minulle tuttuakin tutumpia ääniä. En tulisi ikinä rakastamaan yhtäkään elävää olentoa enemmän kuin häntä, mutta nyt joku alkoi kivuta hänen tasolleen. Siitä minun piti puhua hänen kanssaan.

Löysin Shawnin harjoittelusalista. Hän oli siellä yllätyksekseni Mejín, Maddy Turnerin, George Oliphantin, Devon Rosen, Sever Bluehousen ja Ivan Filippovin kanssa. Hän seisoi Severiä vastapäätä ja selitti jotain nostaen jalkansa hitaasti kaaressa ilmaan demostroiden potkun, joka nopeutettuna olisi osunut Severiä kylkeen. 

Hän jatkoi sotilaskoulutuksen pitämistä. Salissa seisoi myös mies, joka ei osallistunut koulutukseen vaan seisoi kädet puuskassa seinää vasten ja tarkkaili jokaisen jokaista liikettä. Henry Fabel. Olin kuullut Fabeleista paljon ja Henry oli heistä vanhin ja ilkein.

Camp Kenda (fin)Where stories live. Discover now