Camp Kenda (fin)

>8<

Mejín näkökulma

Söin iltapalaa yhdessä Severin, Aaronin, Devonin ja Georgen kanssa. He puhuivat keskenään aseista, maantieteestä ja laivoista. Pysyin pääosin kuuntelijana ja hymyilin heidän poikamaiselle innostukselleen.

"Minä aion etsiä täältä jonkun pätevän lääkärin ja suorittaa opintoni loppuun", George ilmoitti ja haukkasi muffinsista palasen. "En ole uppoutunut kirurgiaan vielä tarpeeksi."
"Ihanaa George, me yritämme syödä", Sever huomautti rennosti ja joi kulauksen maitolasista.

Me olimme ainoat ihmiset ruokailuhuoneessa. Iltapala oli seisovana pöytänä huoneen keskellä, ja sitä ympäröivät pöydät kahden puolikaaren muodossa. Olin käynyt huoneessani vaihtamassa uuden pyjaman ylleni. Se oli käytetty, mutta ihanan pehmeä ja hieman suuri. 

George hymyili ja pukkasi Severiä olkapäähän. "Vitun heikko. Älä nyt sentään oksenna."
Saliin käveli joku tyttö, ja George kohotti kulmiaan. "Jos homous olisi vaatetyyli niin hän on homoimmasta päästä."

Ai oliko se poika?

Käännyin katsomaan tulijaa paremmin. Kirkkaan pinkki pörrötakki, valkoiset revityt farkut ja valkoinen lippis ruskeiden hiusten peittona.
"Hän ei jostain kumman syystä sopeudu kamalan hyvin joukkoon", Devon ilmoitti ja Aaroninkin kulmat olivat kurtussa. "Minä luulin että täällä on pakko pukeutua armeijan asuun."

Tuo poika ei selvästikään välittänyt mistään etiketeistä. Hän lappoi tyytyväisen näköisenä jogurttia kautaselleen, nappasi mandariinin ja suuntasi meidän pöytäämme kohti.
"Homopoika matkalla tänne", George ilmoitti ja vaikeni kun poika oli kuulomatkan päässä. 

"Hei! Oletteko te uusia? En ole nähnyt teitä aiemmin", poika laski tarjottimensa pöydän päähän kysymättä lupia. Hänen silmänsä olivat sinivihreät, leukalinja terävä ja hän oli varmaan kutakuinkin minun ikäiseni. Vanhempi, mitä olin ajatellut.

"Joo, tulimme eilen", Sever sanoi kohteliaasti ja poika istui hymyillen alas. "Mukava tavata. Minä olen Zak Farquarson."

Esittelimme itsemme ja Zak alkoi puhella kaikkea maan ja taivaan väliltä. George näytti hyvin hämmentyneeltä kun Zak puhui Camp Kendassa annettavasta sotilaskoulutuksesta. Hänen pinkissä pörröhupparissaan luki hopeisin kirjaimin "Pillow talk".

"Minusta täällä pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa taidetta. Soittaisin oikein mielelläni pianoa, jos Emma viitsisi hommata tänne sellaisen. Aaveella on piano, mutta kukaan muu ei saa käyttää sitä. Se on perseestä ja epäreilua. Täällä on vain pari kitaraa, mutta sormiin sattuu kun niitä soittaa."

"Oletko kokeillut plektraa?" Aaron kysyi ja Zak kohotti muotoon nypittyjä kulmakarvojaan. "Luuletko että täällä on sellaisia hienouksia?" Zak kysyi ja pyöräytti silmiään. "Vittu ei ole."

Hän oli riisunut hattunsa ruokailun ajaksi. Hänen tummanruskeat hiuksensa olivat siististi leikatut, lyhyehköt ja paksut suortuvat kihartuivat latvoista. 
"Oletko leikannut itse hiuksesi?" Kysyin ja Zak katsahti otsallaan kiemurtelevaa kiharaa. "Olen. Se oli työlästä, mutta onnistuin kohtalaisen hyvin."

Hän hypisteli ajatuksissaan korvarengastaan ja minä sain idean, vaikken tuntenut häntä tippaakaan. "Haluatko leikata minun hiukseni? Haluaisin ne vähän lyhyemmiksi ja siistimmiksi, mutten viitsi itse koskea niihin saksien kanssa."

Zak tutkaili hiuksiani katseellaan. Hänan alahuulensa mutristui aavistuksen kun hän nyökkäsi. "Joo, okei. Voin tehdä sen jo tänään. Käyn hakemassa huoneestani joitain tarvkkeita ja tulen sitten tähän takaisin, okei?"

Nyökkäsin innoissani ja Zak nousi seisomaan. "Adiós amigos, palaan pian!"

*** 

Odotin Zakia yksin ruokasalissa. Muut olivat lähteneet jo nukkumaan.