1. snapchatin kautta | VALMIS

"Zyler?", "Jacob?"

Zylerin näkökulma

Zyler: oon tulos huomenna hesaa :))

söpöliini: oh god..

Zyler: haha

söpöliini: en mä ehkä kehtaa sua nähä..

Zyler: miten nii?

söpöliini: et sä kestä mun ääntä ja rumaa lärviä

Zyler: EXCUSE ME?! sä oot yks kauneimmista asioista maan päällä

söpöliini: en usko sua

Zyler: parempi uskoa

söpöliini: ...

Zyler: 🙂

alan pakata mun tavaroita. oon ihan sika innoissani. saan vihdoin nähdä Jacobin ja saan nähdä perhettäni pitkästä aikaa.

istun mun asunnon sohvalla ja kattelen televisiota. puhelin alkaa soida. "Zyler" vastaan. "ai moi Felix" sanon veljelleni. "joo tuun huomenna" vastaan iloisesti. "joo, okei. nähdään huomenna" sanon ja lopetan puhelun.

aika lähteä lentokentälle, nimittäin lento on pitkä. parkkeeraan autoni lentokentän parkkialueelle ja nousen autosta. avaan takapenkin oven ja otan matkalaukkuni sieltä. lähden kohti suurta lentokenttää.

enää viisitoista minuuttia ja pääsen koneeseen. haluan vain istua alas ja rentoutua. sitten pääsen näkemään perhettäni ja tietysti Jacobia.

"kiitos, kun lensit..." kuulutus kaikuu korviini. vihdoin. oon taas Suomessa. lentokentällä vanhemmat, veli ja sisko odottaisi.

nousen mun paikalta ja lähden koneesta viimeisenä. haen matkalaukkuni hihnalta ja lähden eteenpäin. "Zyler!" kuuluu tuttu tytön ääni. "Lisa!" mä sanon ja käännyn tyttöä kohti. noin 7-vuotias tyttö, juoksee mua kohti. nappaan tytön mun syliin. "mulla oli sua ikävä" sanon tytölle. "nii mullaki" Lisa vastaa. äitini ja isäni hymyilevät.

Felix seisoo niitten takana hieman allapäin. kävelen niitten luo ja lasken tytön maahan. "hei, sulla kaikki okei?" kysyn Felixiltä. "mun oli sua ihan helvetin kova ikävä" poika sanoo ja halaa mua. "mullaki oli sua ikävä" sanon ja halaan tätä takaisin.

kun päästän irti pojasta, näen kyyneliä sen kasvoilla. "hei, mä oon nyt tässä" sanon ja hymyilen. Felix katsoo mua silmiin ja näen, että sillä on jotakin huonosti. "hei, mikä hätänä?" kysyn.

"hän ei ole enää osa perhettä" äitini yhtäkkiä sanoo. "täh?" sanon. "saakoot itse selittää. me lähdemme nyt kotiin, te olette omillanne" äiti jatkaa ja kääntyy tylysti. mitä vittua?!

Felix alkaa itkeä vielä enemmän. "mitä on tapahtunu?!" kysyn peloissani. "m-mä kerroin niille, e-että mulla on poikaystävä" Felix itkee. "ei helvetti" sanon hiljaa ja halaan veljeäni. "jos mä saan päättää ne ei oo enää mun vanhemmat. niillä ei oo mitään oikeutta heittää sua ulos, riippuen siitä ketä sä rakastat" puhun rauhallisesti.

"onks sulla mitään paikkaa mihin mennä?" kysyn Felixiltä. "mä meen Sebastianille, entä sä?" poika vastaa. "enköhän mä jotain keksi" hymyilen pienisti. "ootko varma?" Felix kysyy. "joo, voit mennä, kello on jo paljon. nähää vaikka huomenna" vastaan pojalle. "okei, oot rakas, veli" hän sanoo ja halaa mua vielä kerran. "säki, bro" sanon.

nyt mä vasta tajusin miettiä, et mihinkäs helvettiin mä meen. otan mun puhelimen esille ja avaan snapchatin. otan lattiasta ja mun jaloista kuvan: yksin lentokentällä :). ja laitan sen my storyyn.

söpöliini: miks sä oot siellä yksin? eiks sun vanhempien pitäny olla siellä?

Zyler: perhe hylkii

söpöliini: tota, jos tää ei kuulosta ihan liian hullulta nii haluukko tulla mun luokse..? tajuun kyl jos et

Zyler: kyllä mä voin :)

söpöliini: tuunko mä hakemaan sut sieltä?

Zyler: jos ei oo liikaa vaivaa siitä

söpöliini: ei tietenkää mä tuun pian

Zyler: kiitti Jacob❤

kului viisi minuuttia, kun huomaan ovesta astuvan tutun hahmon. poika oli yllätykseni aika lyhyt. "Zyler?" Jacob sanoo. "Jacob?" kysyn. Jacob kävelee mun luokse. en voi tehdä muuta, kuin halata tuota poikaa. "kiitti" sanon. "eipä mitään".